Pariisin häpeäisku

Ehkä terrorismi johtuu siitä, että tekijät häpeävät itseään niin, että vain jonkun kuolema voi häpeältä edes omissa silmissä pelastaa?

 

On liikuttavaa, että jotkut kuvittelevat, että heidän kanssaan ei olla samaa mieltä siksi, että heitä ei ymmärretä. Asia on tarkalleen päinvastoin. Heidän kanssaan ollaan eri mieltä juuri siksi, että ymmärretään vallan mainiosti.

 

Miksi keskustellaan vain siitä, saako uskontoa pilkata vai ei. Järkeä saa pilkata itsestäänselvästi.

Kiinalaisen ajanlaskun mukaan vuosi ei vaihdu kohtakaan, vaan jahka vaihtuu, se tulee olemaan vuohen tai lampaan vuosi – vähän makuasia, kumpi, sillä kiinaksi kummallekin on sama sana. Oheinen kuva esittää yli 50-vuotiasta naista ja vuohta. Kuvassa yli 50-vuotias nainen on päättänyt lukea kiireesti kaikki vähänkään lukemisen arvoiset kirjat etteivät vaan jää lukematta tässä elämässä, sillä vuonna 2015 tulee maailman loppu.

Eilen 7.1.2015 Pariisissa pitivät kolmekymppiset Kouachin veljekset yhden lähes puolta nuoremman kaverinsa kanssa hyvänä tappaa 12 ihmistä ja haavoittaa kymmentä vielä lisäksi erään viikkolehden toimituksessa. Siinä mennessään huusivat että Allahu akbar. Muodollisena syynä oli olevinaan, että po. lehti on satiirinen pilalehti, jossa on napakasti otettu kantaa eri uskonnollisten ryhmien naurettavina näyttäytyviin heikkouksiin. Monessa mediassa on eilisestä terroriteosta kertovan jutun yhteydessä käytetty lehden erästä kansikuvaa, jossa on juutalaisäijä työntämässä pää paketissa rullatuolissa istuvaa rampaa muslimiukkoa, ja otsikkona on 'koskemattomat'.

Joulukuusta lähtien ovat saksalaiset pitäneet islamin vastaisia mielenosoituksiaan eräissä kaupungeissa, etenkin Dresdenissä. Maailamassa on muutamia paikkoja, joissa en harmikseni ole tullut käyneeksi, ja Dresden on yksi näistä. Mutta mitä mielenosoituksiin tulee, niitä järjestävä Pegida-liike pyrkii pitämään pesäeron natseihin ja perustelee muslimimaahanmuuttajien vastustamista sillä, että Saksa ottaa vastaan eniten maahanmuuttajia, itse asiassa neljänneksen koko Euroopan maahanmuuttajista. Se kylläkin on kohdannut vaikeuksia tämän eron ylläpitämisessä.

 

Ranskasta on vuoden sisällä muutettu joukolla Israeliin. Ilmapiiri maassa on ilmeisen antisemitistinen, ja ranskalaisen antisemitismin erityispiirre on se, että siinä antisemitismiä harjoittaa seemiläisen kieliryhmän kieltä käyttävää ryhmää eli juutalaisia vastaan toinen seemiläistä kieltä käyttävä ryhmä eli muslimit. Eurooppalaisia ei siis tarvita antisemitismissäkään enää mihinkään. Eurooppa on mennyttä...

Eilinen Kouachin veljesten tempaus Pariisissa ei tule helpottamaan tilannetta Euroopassa. Tässä saattaa hiljakseen, varsinkin talouden nyt romahdettua, käydä niin, että kultturien väliset vastakkainasettelut kärjistyvät, ja kriisipesäkkeeksi muodostuu (taas) Eurooppa.

Eilen Al Jazeeralla räjähti tietenkin keskustelu käyntiin. Aika säälittäväähän se Al Jazeeran keskustelu nykyisin on, kun kaikki juutalaiset kommentit karsitaan, mistä on se välitön seruaus, että koko komenttipalstalla ei ole yhtäkään älykästä sanaa. Mutta kyllähän siellä jälleen kirjoitettiin, että mitä jos muslimit yksinkertaisesti vain muuttavat islaminuskoisiin maihin Lähi-itään tai Aasiaan tai vaikka Afrikkaan, joissa ei ole ärsyttäviä lehdistönvapauksia. Tähän muslimit perinteisesti vastaavat, että mitä jos Länsimaat vetävät erilaiset sotajoukkonsa pois muslimimaista, mihin taas tulee automaattisesti vastaus, että eivät oikein voi, kun muslimit eivät kykene itse hallitsemaan omia yhteiskuntiaan. Ja tähän yhdelläkään islaminuskoisella henkilöllä ei toistaiseksi ole ollut perusteltua vasta-argumenttia. Sillä kyllähän se niin on, että muslimit ovat Eurooapssa siitä syystä, että muslmit ovat saaneet omat maansa niin sekaisin, etteivät kykene itsekään asumaan niissä, ja jos niiden maaperällä joku vielä hengissä on ISIL:in jihadistien lisäksi, se johtuu vain länsimaisten avustusjärjestöjen uhrautuvasta armollisuudesta.

Olen lukenut sangen runsaasti kirjallisuutta islamista, ja yhdeksi Allahin lukuisista nimistä mainitaan Armollisuus. Missä Allahin armollisuus Lähi-idässä nyt on?

Onkin kysyttävä, pitääkö tuon eilisenkin tapahtuman syyksi määritellä islam vai häpeä. Miksi nämä nuoret miehet olivat suostuneet siihen? Ja tilasiko sen joku? (8.1.2015)

 

 

Uskonnollisten johtajien lausuntoja Pariisin iskun jäljiltä

 

Eurooppalaista sanavapautta vastaan on hyökätty koko viikon, ja minun laskujeni mukaan siinä on menettänyt nyt yhteensä 17 ihmistä henkensä. Kolme vainajista kuuluu niihin, jotka vastustivat sananvapautta ja tekivät sen siis hamaan kuolemaan asti.

Eilisessä Hesarissa joukko eri uskonnollisten ryhmittymien päämiehiä antoi lausuntoja uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta.

Maltillisin näistä oli juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson. Hänen omaan uskontoonsa kuuluu väittely, ja näitä reippaasti eriäviä mielipiteitä on säilytetty esimerkiksi Talmudiin. Lähimmäs hänen uskonnollisten tunteiden luokkaamistaan päästään, jos kielletään holokausti, joka ei edes ole uskonnollinen asia. Holokaustista on olemassa myös ja etenkin ei-uskonnollisia dokumentteja, eli kyseessä ei ole uskonnollisiin tunteisiin liittyvä seikka ollenkaan vaan tieteellinen fakta. Eli Simon Livson saa minulta puhtaat paperit.

Toiseksi lähimmäs järjenkäyttöä ylsi piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. En tiedä, minkä verran hänen suuhunsa pantua teksti oltiin toimitettu, mutta ottamatta kantaa siihen, mitä hän Jeesuksesta sanoi, hän kuitenkin huomautti ansiokkaasti, että kristinuskon ytimessä on pilkka ja häväistys, viime kädessä Jumalan, joten jos tämä häväistys olisi jäänyt tapahtumatta, meillä ei tarkkaan ottaen olisi koko kristinuskoa. Häväistys oli siis ikään kuin Jumalan tahto - mutta tämä saattaa nyt olla minun tulkintani.

Komulainen väittää olevansa ensimmäisenä puolustamassa muiden uskontojen oikeuksia, ja tässä minä olen eri mieltä. Uskontojen oikeuksia ei pidä puolustaa. Uskontojen oikeuksia ei kertakaikkiaan pidä puolustaa siitä yksinkertaisesta syystä, että uskonnot ovat vaarallisia ja maailma kaiken kaikiaan olisi parempi paikka, jos uskontoja ei olisi.

Maailmaa ei kuitenkaan saada uskonnoista vapaaksi, joten meidän on siedettävä uskontoja. Ja on radikaalisti eri asia sanoa kuten minä, että uskontoja pitää sietää kuin sanoa, että niitä pitää puolustaa. Sietäminen implikoi, että jos jostain uskonnosta satutaan pääsemään eroon, maailmassa on sitten sen verran vähemmän harmeja. Uskontoja joudutaan sietämään, koska niillä on joitain varteenotettavia yksilöpsykologisia funktioita etenkin henkilökohtaisissa kriiseissä. Selkeästi sanottuna meillä joko on uskonnollisuutta tai korkeat mielenterveysongelmista johtuvat sosiaalimenot.

Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, joka asuu meidän naapurissa, ilmoitti, että sekulaari maailma ei ymmärrä pyhyyden käsitystä ja että sananvapaus olisi jotenkin pyhyyden loukkaamattamuuden kanssa samanarvoinen asia. "On muutakin pyhää kuin sananvapaus", Hesari väittää arkkipiispa Leon sanoneen. Väite on vakava käsitevirhe, silla sanavapaus tarkoittaa juuri sitä, että mitään pyhää ei ole olemassakaan.

Sekulaari maailma perustuu tieteelliselle maailmankuvalle ja tieteen tulosten soveltamiseen käytäntöön. Tämä puolestaan edelleen perustuu sille, että mitä tahansa asiaa pitää voida tarkastella miltä tahansa kannalta, ja mitä erilaisempia ja mitä useampia erilaisia mielipiteitä saadaan, sitä paremmat mahdollisuudet on valita toimivimmat menetelmät, käytännöt ja päämäärät - eli mitään pyhää ei saa olla. Esittääkseni asian vielä selvemmin: meillä voi joko olla pitkälle kehittynyttä lääketiedettä ja korkeaa teknologiaa yms eli ankara sananvapaus tai sitten pyhyyttä. Molempia ei voida saada.

Arkkipiispa Leon lausunto edustaakin erinomaisella tavalla kristillistä kaksinaismoralismia. Toivoa sopii, ettei arkkipiispa Leo kaksinaismoralismissaan vain änkeä itseään joskus sairaalaan nauttimaan hoitoa, jonka perusteiden luomista hän on vastustamassa. Nimittäin luultavasti hänen sairaalassa saamansa hoidon keksimisestä on vastuussa joku vakaumuksellinen ateisti, jota ei ole kiinnostanut mikään muu kuin luonnonlait ja jonka tukimuksen edellytys on ollut se onneton sananvapaus - se että mitä tahansa on voinut asettaa kyseenalaiseksi ja puhua ja toimia sen mukaan. Jos arkkipiispa joskus sairaalaan joutuu, en tiedä, miten arkkipiispa tämän asian omatuntonsa kanssa hoitaa. Jotkut fundamentalistikristityt, jotka eivät hyväksy verensiirtoa, ovat pakottaneet yhteiskunnan sellaisen erityisjärjestelyyn, että yhteiskunnan pitää ottaa heidän lapsensa huostaan, että lapsille voidaan suorittaa tarpeen vaatiessa verensiirto.

Arkkipiispa Leoa siis loukkaa, jos hänen maailmankatsomuksensa kanssa ollaan eri mieltä. Kumma juttu, minua ei loukkaa pätkän vertaa, että hän on minun kanssani eri mieltä. Minua ei luultavasti jatkossakaan tule häiritsemään mitenkään, kun asioimme yhtaikaa tuossa lähikaupassa, mutta Hesarin tekstin perusteella arkkipiispa Leo mitä ilmeisimmin hyökkää kimppuuni pyhän mielensäpahoittamisen vimmassa ja nappaa minulta nirri pois seuraavan kerran, kun seisomme samassa Valintatalon kassajonossa. Jos arkkipiispa vielä järjestää takavuosien tapaan 'Arkkipiispan vieraana' -luentotilaisuuksia, aion osallistua niihin jatkossakin, ja jos ortodoksisessa kirkossa järjestetään mielenkiintoisia konsertteja, aion hankkiutua Herran huoneeseen. Jos arkkpiispa haluaa estää tämän, hänen pitää järjestää ovelle henkilöllisyystodistusten tarkastus ja poliisi vahtimaan, etten minä pääse sisään.

Ja mitä sekulaarin maailman edustajien pyhän käsitteen ymmärtämiseen tulee, arkkipispa Leo on siinäkin väärässä, sillä muistan asiaa minulta tentissä kysytyn ja sain täydet pisteet. Tosin vielä suurempana meriittinä itselleni pidän sitä, kun takavuosina eräs eteläpohjalainen fundamentalistikristitty totesi, että olen uskonnollinen joskaan en uskovainen. Tässä onkin olemassa sellainen kauhea riski, että jos minut ja arkkipiispa Leo pistettäisiin selittämään pyhyys, minä pärjäisin paremmin kuin hän.

Tämä onkin varmaan perusongelma eri uskontojen ja muiden maailmankatsomusten välisessä mielipidekeskustelussa. Jokaisen uskonnon edustaja kuvittelee, että toisen maailmankatsomuksen edustaja ei yksinkertaisesti vain ymmärrä hänen ydinkäsiteitään eikä -kokemuksiaan. Kaikilla ihmisillä kuitenkin on suurin piirtein samanlainen elimistö suurinpiirtein samanlaisine aivoineen, joten on suurta ylimielisyyttä arkkipiispa Leolta väittää, että toista maailmankatsomusta edustavan henkilön olisi jotenkin vaikeaa ymmärtää hänen käsitteitään tai kokemuksiaan, sillä siinä samallahan hän väittää, että tuolla toista mieltä olevalla on jotenkin alemman eläimen elimistö. Ei ole. Kaikki ymmärtävät toistensa käsitteet ja kokemukset, ja tämä johtuu siitä, että olemme kaikki ihmisiä. Näiden käsitteiden ja kokemusten arvosta vain ollaan eri mieltä.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar oli samanlainen epeli kuin arkkipiispa Leo. Miten nämä tyypit ovat voineet päästä suomalaisessa yhteiskunnassa asemiinsa, se tässä vain ihmetyttää. (10.1.2015)

 

 

Kaikki ovat olevinaan charleja, vaikkeivät olisikaan

 

Tänään on ilmestynyt Charlie Hebdon monimiljoonainen ja -kielinen painos, jolla testataan islamilaisten yhteisöjen organisoitumisen ja itsensä kontrolloimisen kykyä. Mutta tätä koskevia muita uutisia ei tätä kirjoitettaessa vielä ole kuin että Ranskassa lehti on jo tässä puolilta päivin loppuunmyyty. Painokseksi kuulemma muodostui loppupelissä 5 miljoonaa.

Mutta sellainen uutinen saatiin lukea aamun Hesarista, että lubavitchilaiset hasidit ovat ostaneet arvopytingin Helsingistä, Aleksanterinkadun ja Mariankadun kulmasta eli presidentinlinnan nurkilta.

Viime sunnuntain Pariisin mielenosoituksessa valtionpäämiesten joukossa pisti monien silmään se, että Benjamin Netanyahu oli ängennyt ihan eturiviin. Tällä teollaan hän joutui israelilaismediassa naurunalaiseksi, sillä juutalaista huumorintajua kutkuttaa, että olipa sanavapautta rajoittavan maan päämies minkä tahansa maan päämies, vaikka sitten Israelin, on jotenkin huvittavaa, että tämä änkeää eturiviin, kun sananvapauden puolesta taistellaan. Kaikki seuraamani israelilaismediat totesivat, että Charlie Hebdo olisi mahdoton Israelissa, sillä siellä uskonnollisesti loukaava viestintä on lailla kiellettyä.

Ja mediakuvista kieltämättä sai sen vaikutelman, että joko Netanyahu ei tunne pääministeriöimänsä valtion lainsäädäntöä, tai sitten Netanyahulla itsellään tai hänen maansa tiedustelupalvelulla on asaista jotain selalista tietoa, jonka he pelkäävät kääntyvän Israelia vastaan.

Ilmeisesti Netayahun rynnimisen taustalla on huoli siitä, että Eurooppa perustaa jonkinlaisen oman terrorisminvastaisen systeeminsä, johon Israelia ei huolita mukaan sananvapautta rajoittavan lainsäädäntönsä takia, ja pahimmassa tapauksessa Euroopan terrorisminvastaiset toimet saattavat kohdistua myös Israelia vastaan, jos terrorismiksi luetaan kaikenlainen sananvapauden- ja tasa-arvonvastaisuus. Israelissa nimittäin esiintyy myös vakavaa sukupuolten välistä syrjintää, mikä ei sovellu eurooppalaiseen arvomaailmaan. Esimerkiksi sunnuntain Pariisin mielenosoituksista kertovista valokuvista olivat jotkut ortodoksijuutalaiset israelilaislehdet retusoineet naiset, esimerkiksi Angela Merkelin, kokonaan pois, koska naiset olemassaolollaan loukkaavat siveyttä (mistä kertoi eilinen eli 13.1.2014  Haarez). Ja Chabad Lubavitch on ortodoksijuutalainen liike.

Jäämme jännittyneinä odottoamaan, miten Chabad Lubavitch onnistuu noudattamaan Suomen lainsäädäntöä. Tai sehän on toiminut Suomessa jo 11 vuotta. Toivottavasti Helsingin kaupunki on selvittänyt ennen rakennuksen myyntiä näiden hasidiveitikoiden toimien lainmukaisuuden. Toiminta nimittäin on joko ortodoksijuutalaisten normien tai Suomen lakien (sekä kirjaimen että hengen) mukaista. Molempia se ei ainakaan kaikin osin voi olla. Toki lubavitchilainen hasidismi ei ole ortodoksijuutalaisuutta pahimmillaan, mutta kyllä Israelin yksi tämän päivän kiukustusta herättävimpiä riesoja on se, että hasidit eivät suostu istumaan lentokoneessa naisten vieressä, mistä on seurannut lentojen viivästymistä sun muuta, sillä hasidit ovat kerrassaan intohimoisia riitelijöitä. Tässä yhteydessä muistutan jälleen kerran, että kaikki uskonnot ovat vähän kuin veitsiä. Veitsellä voi leikata leipää mutta voi sillä tehdä paljon muutakin, esimerkiksi tappaa tai tehdä ilkivaltaa. Itse luen Martin Buberin teosta The Tales of the Hasidim aina, kun maailman pikkumaisuus vituttaa. Mutta tästä huolimatta olen myös sitä mieltä, että Helsinginkin hasidien kuvankäsittelykäytäntöjä kannattaa seurata, sillä valaehteleminen, myös luonteeltaan tiedottaviksi miellettävillä kuvilla, on meikäläisen moraalin mukaan väärin ja mallia harhaanjohtava viestintä.

Minulla on taipumusta suhtautua uskontoon sosiologisensutjakalla tavalla. Olen varmaan saanut hamassa nuoruudessani vaikutteita, joiden lähdettä en enää muista, mutta varmaan olen jostain lukenut, että uskonnot ovat sosiaalisia rakenteita, jotka aivan poikkeuksellisen intensiivisesti vuorovaikuttavat yksilöpsykologisten tekijöiden kanssa. Milloin tahansa ei synny eikä kannateta minkä tahansalaisia uskontoja, vaan niiden takana on aina joitain yhteiskunnallisia muuttujia, joihin uskonnot, niiden käytäntöjen muutokset ja yksittäisten uskovien kokemukset ja sitä kautta käyttäytyminen ovat reaktioita. Uskonnot 'haluaisivat' olla ikuisesti samoina pysyviä ja hanakimmin niiden muuttumattomuutta propagoivat ne, jotka uskonnon käytäntöjä eritoten muuttavat, ja nämä uudistajat, 'uskonpuhdistajat' siis, vetoavat aina siihen, että muutoksilla on tarkoitus palata johonkin entiseen kulta-aikaan.

Viime viikon Pariisin tapahtumien yhteydessä jotkut ovat väittäneet, että nämä omien sanojensa mukaan islamin puolesta taistelijat olisivat olleet vain yksittäisiä häiriintyneitä yksilöitä. Väite on kummallinen, sillä uskonto on aina sosiaalinen rakenne. 'Yksilöllinen sosiaalinen rakenne' on käsitevirhe. Paitsi käsitteellisesti, tätä käsitystä voidaan arvostella myös todellisuuden ominaisuuksilla - näitä samanlaisia tekoja tekeviä ykislöitä on aika runsaasti, ja jossain vaiheessa on tunnustettava, että joukko yksilöitä ei enää ole vain irrallisia yksilöitä vaan ryhmä sosiaalinen rakenne. Esimerkiksi näitä on Lähi-idässä ja Aasiassa, ja nämä yksilöt ovat po. alueilla järjestäytyneet organisoiduiksi sosiaalisiksi ryhmiksi kuten ISIL, Taliban ja Al Qaida. Näistä Pariisin terroristeista ainakin yksi on dokumentoidusti väittänyt saaneensa koulutusta Jemenin Al-Qaidalta ja Jemenin Al-Qaida on puolestaan julkisesti esittänyt olevansa teon takana ylimalkaan. Eli dokumenttien perusteella kyseessä oli organisoitu sosiaalinen toiminta ainakin Charlie Hebdon tapauksessa.

Kosher-kaupan tapauksen kohdalla tosin minäkin epäilen, että se saattoi olla jonkinlainen työtapaturma. Siinäkin tekijä väitti, että isku oltaisiin oikein suunniteltu yhdessä Kouachin veljesten kansa, mutta teko ei ole oikein linjassa sunnalaisten ääriliikkeiden nykyisen toiminnan kanssa, eivätkä nämä ääriliikkeet ole ilmoittaneet olevansa sen takana.

Voi olla, että sunnalaisissa äärilikeissäkin on tapahtumassa repeämistä. Esimerkiksi algerialaistaustaiset muslimit - sunneja, siis - ovat esiintyneet juutalaisvastaisesti palestiinalaismyönteisyttään. Tähän astihan on ollut suorastaan merkillistä, miten ISIL  ei ole tehnyt pikkuriikkisintäkään Israelin vastaista eikä palestiinalaismyönteistä tekoa. ISIL on perustanut solujaan jopa ääri-wahhabilaiseen Saudi-Arabiaan, joka sentään on tukenut ISILiä. Syy tähän on varmaan se, että palestiinalaisia on eritoten tukenut shiialainen Iran Hizbolalhin kautta, eivätkä sunnat halua suurin surminkaan olla samalla puolella shiiojen kanssa missään asiassa eivätkä mistään syystä. Mutta algerialaiset sunnat eivät selvästikään ole perilllä tästä, eivät myöskään siis Ranskan algerialais- tai muutenkaan pohjoisafrikkalaistaustaiset sunnat. Eli tässä voi syntyä repeämä sunnalaisuuden sisään.

Ja kaikki tämä sataa Iranin laariin. Viime viikolla Hizbollahin johtaja jo kerkesikin lausumaan, että nämä Pariisin terrori-iskut ovat tehneet enemmän vahinkoa islamille kuin mitkään pilapiirrokset. Ja siinä hän on kyllä oikeassa.

 

Vieläkin vain on epäselvää, olivatko Pariisn iskut vain Kouachin veljesten päitä kotoisin. (14.1.2015)

 

Pyhä, profaani ja järki

 

Katsoin eilen uusintana viime perjantain Pressiklubin, koskapa en ollut tärkeämpien tehtävien eli kankaankudonnan tähden tilaisuudessa nähdä sitä alkuperäisenä esitysaikana. Sinä Matti Virtanen -niminen toimittaja sanoi Pariisin toissaviikkoisista terrori-iskuista, ettei niissä ollut kyseessä uskonto vaan tekijät olivat ihan tavallisia rikollisia.

Miten niin? Virtanen vaikutti mielestäni hiukan kaventavan uskonnon määritelmää. (Jo tässä yhteydessä mainittakoon, että hän oli mielestäni kuitenkin muuten kunnon tyyppi.)

Viime vikolla Suomen ortodoksisen kirkon päämies arkkipispa Leo rupesi vesittämään uskontoa tarkalleen toisesta päästä kuin Virtanen väittämllä sanavapautta pyhäksi samassa mielessä kuin pyhiä ovat jotkut uskonnolliset seikat.

 

Siispä päätin ryhtyä tässä kirjoittamaan omaa kantani siitä, mikä on pyhää ja mikä ei ja mikä on uskontoa ja mikä ei.

Meillä Lännessä uskonnonvapaus on perustavanlaatuinen yhteiskuntaamme määrittävä tekijä. Haluamme pitää voimassa tämän vapauden vastaisuudessakin, koska katsomme sen kuuluvan ihmisoikeuksiin. Mutta nyt, kun uskonnon nimissä on tehty upouusia väkivallantekoja, me emme haluakaan näitä väkivallantekoja uskonnonvapautemme kanssa samaan pakettiin, niin uskonnon nimissä kuin tekijät itse vättävätkin ne suorittaneensa, vaan väitämme vastoin tekijöiden omaa todistusta, että nämä väkivallanteot eivät voi olla uskonnollisia. Niiden pitää olla epäuskonnollisia, koska ne ovat väkivaltaisia. Me jotenkin otamme annettuna, että väkivalta ei voi olla uskonnollista, koska uskonto on ihmisoikeus mutta väkivalta ei ole.

Mutta väkivalta tai sen puute eivät kuulu mihinkään minun tuntemaani uskonnon määritelmään. Eivät oikein voi, koska jos väkivalta halutaan sulkea uskonnon määritelmän ulkopuolelle, maailmaan ei jää ainoatakaan uskontoa. Kaikkien uskontojen historiaan, joidenkin jo syntyyn, kuuluu väkivaltaa. Juutalaisten Toora on yhtä sotimista ja Tooran ulkopuolelle jääneistä vanhoista juutalaisista uskonnollisista teksteistä eli Vanhan testamentin apogryfikirjoista löytyy raivohulluja juutalaistappajia lisää. Kristinuskon ytimessä on myös väkivallanteko, nimittäin sen perustajana pidetty Jeesus Nasaretilainen teloitettiin, ja kristinuskon historia lienee uskontojen historian verisin ristiretkineen ja noitavainoineen. Islam on tunnetusti aloittanut historiansa rajuilla valloitussodilla, ja nyt se jatkaa samalla linjalla. Buddhalaisuuden parissa kehitettiin Kiinassa taistelulajeja, jotka ovat muodissa tänäkin päivänä, ja eräs mahayanabuddhalaisuuden kunnioitetuimmista henkilöistä, Milarepa, oli sarjamurhaaja.

Ihmiset tappavat monista syistä, uskonnollisista ja maallisista, joten sillä perustella ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, onko toiminta uskonnollista vai epäuskonnollista.

Uskontojen erityinen ominaisuus on se, miten ne luovat sosiaalisen ja yksilöpsykologisen välistä vuorovaikutusta. Kognitiivisen uskontotieteen edustaja Pascal Boyer (Boyer, Pascal. Ja ihminen loi jumalat - kuinka uskonto selitetään. Juva 2007) on esittänyt tämän sanomalla suurin piirtein, että uskonnot stimuloivat poikkeuksellisen runsaasti, enemmän kuin mitkään muut kulttuuriset keksinnöt, aivojen sosiaalisiin suhteisiin liittyyyviä päättelyjärjestelmiä. Tästä johtuu, että uskonnot ovat erinomaisia paranuskeinoja kaikenlaisiin sosiaalisista syistä johtuviin ajattelun ja toiminnan jumittumisiin kuten päihdeongelmiin, joille lääketiede ei voi juuri mitään, mutta uskonnot voivat, ja masenukseen, jonka lääketieteen käsityksen mukaan pitäisi olla yksiselitteinen elimellinen tulehdustila. Uskonnot luovat aina yhteisöjä, ja yksi syy uskontojen olemalssaoloon on yksilöpsykologisten sisäisten tekijöiden lisäksi sosiaalisten ryhmien koherenssin vahvistaminen. Niiden avulla nimittäin määritellään, ketkä kuluvat meihin ja ketkä eivät. Inhimillinen kanssakäyminen perustuu luottamukseen, mutta aina ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia - siispa luopioden tunnistaminen ja heidän eliminoimisensa on eräs uskontojen tärkeimpiä funktioita.

Nämä seikat, joilla vaikkapa nyt luopiota tunnistetaan, ovat niin hienovaraisia, että järki ei niihin riitä, ja intuition johdonmukaisuus on eräs niistä mystisiltä vaikuttavista ilmiöistä, joka on ihmistä aina omassa kokemuksessan kiehtonut. Tässä tullaan nyt siihen ikävään tekoon, johon arkkipiispa Leo kaikkien harmiksi taannoin syyllistyi, eli pyhän käsitteen lokaan vetämiseen. En tiedä, mitä termiä nyt voi käyttää, kun pyhä on redusoitu tarkoittamaan vain perustavanlaatuista maallista arvoa niin kuin nyt sananvapaus. Arkkipiispa Leohan sanoi, että joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää, että on muutakin pyhää kuin sananvapaus, mikä inplikoi, että tämän uskonnollisen johtajan mukaan sanavapaus, tämä maallinen seikka, on pyhän mittari. Siispä tässä yhteydessä ei voida enää puhua pyhästä, vaikka se olisi kätevin käsite tämän ilmiön kohdalla.

Sanavapaus ei voi mitenkään olla pyhä, koska se on täysin sekulaari asia. Se liittyy sellaiseen poliittiseen järjestelmään, jonka nimi on demokratia - demokratiaa voi olla vain, jos kansalaisilla on rajaton(ta lähestyttävä) pääsy kaikkeen yhteiskunnallisia asioita koskevaan tietoon. Lisäksi se on tieteellisen kehityksen edellytys. Tässä ei ole kertakaikkiaan eikä yhtään mitään pyhää, mutta perustavanlaatuinen länsimainen arvo se kyllä on.

Mikä tahansa perustavanlaatuinen arvo ei siis ole pyhä eikä siis uskonnollinen, vaan on koko joukko täysin profaaneja perustavanlaatuisia arvoja.

Siispä pitää yrittää keksiä joku muu termi, ja paras lähellä oleva lienee numinöösi. Toinen on supronormaali. Paras viime viikkoon asti oli pyhä, mutta kuten sanottua, sen käsitteen olemme nyt menettäneet. Numinöösi on siis kokemus, jossa ihminen huomaa jotain, mitä hän ei voi järjällä palauttaa konkreettisiksi aistimuksiksi, sillä ne eivät ylitä yksilöityinä aistimuksina tai kausaalisna suhteina tms. havaintokynnystä. Tällaisia kokemuksia ei voida näin ollen järjellä selittää, mutta nuo kokemukset toimivat siitä huolimatta kokijan elämässä ja niiden huomoon ottaminen valintoja tehtäessa johtaa kiistatta havaittaviin positiivisiin tuloksiin. Esimerkkeinä voidaan mainita ihmiset, jotka ovat tehneet kaikkensa selvitäkseen alkuperäisissä sosiaalissa ympyröissään kaikkieni yritysten johdettua vain syveneviin ongelmiin, mutta jouduttuaa tekemisiin jonkun uskonnon kanssa, hänellä on yhtäkki ympärillään yhteisö, paljon tekemistä näiden ihmisten kanssa ja runsaasti vuorovaikutusta ja narratiiveja, jotka stimuloivat hänen päättelyjärjestelmiään ja johtavat ulos aiemmin aivan ylitsepääsemättömistä tilanteista. Helluntaiseurakunnat esimerkiksi pursuvat alkoholisteja, joiden katkaisuhoidot ovat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen, mutta hankkiuduttuaan helluntaiseurakuntaan heidän viinan juontinsa on loppunut kuin seinään.

Yksi päätelyjärjestelmiä erityisesti lukitseva seikka on häpeä, ja jo ennen kuin oli tiedossa mitään noiden Pariisin terrori-iskujen tekojöiden taustoista, kirjoitin blogilleni niiden yhteydessä otsikkoon sanan 'häpeäisku'. Kaikki uskonnot eivät ole yhtä hyviä häpeänpurkujärjestelmiä, sillä vakiintuessan uskonnot muuttuvat jäykemmiksi, hierarkisemmiksi ja intuitioista tyhjemmiksi. Ne alkavat keskittyä pikeminkin moraaliin kuin uskovien päättelyjärjestelmien sitmuloimiseen. Päätelyjärjestelmien stimuloimisella ei ole mitään tekemistä moraalin - esimerkiksi hyvien tekojen - kanssa, ja tässä Luther oli oikeassa. Päin vastoin synnin tekeminen vain lisää uskonnon tehoa päättelyjärejestelmien stimuloijana. Uskonto menettää auttamattomasti voimaansa, jos se luutuu pelkäksi moraalinvartioinniksi. Tämä on aina ilmeinen riski, sillä kuten edellä todettiin, uskontojen eräs funktio on luopioden torjuminen ja luotettavan me-systeemin rakentaminen. Kaikkia syntisiä ei siis pidä karkottaa keskuudesta vaan vain ne luopiot, joiden toiminta tai mielipiteet uhkavat yleistä päättelyjärjestelmien stimulontia.

Onko mikä tahansa numinöösin kokeminen sitten uskonnollista? Jos ihminen väittää uskonvansa kristinuskon Jumalaan, mutta hän ei osallistu seurakunnan toimintaan sanottakaan nyt vaikka kerran viikossa, kyseessä ei mielestäni ole tämän henkilön kohdalla uskonto vaan pelkkä yksityisajattelu, eikä yhteiskunnan ole tarpeen ottaa mitään kantaa tällaiseen uskomiseen. Siinähän ei tapahdu mitään organisoitua sosiaalista toimintaa.

 

Joskus profaanit asiat siirtyvät uskonnollisissa yhteyksissä sakraalin kategoriaan, ja nämä tilanteet ovat rituaaleja. Esimerkiksi kaikki maailmassa kitattu viini ei ole Kristuksen verta, mutta tavallinen viini muuttuu äkisti Kristuksen vereksi kirkossa aivan tietyssä sosiaalisessa, ritualisoidussa tapahtumassa, jonka nimi on messu. Merkille pantavaa on, että uskovia itseään ei kiinnosta tehdä tutkimusta, jossa joku luonnontieteilijä tutkisi ehtoollismaljassa olevan viinin ja sitten sitä nauttineiden uskovien mahalaukun sisällön todetakseen, onko viini siinä matkalla muuttunut vereksi vai ei, ja vielä merkillepantavampaa on, ettei sellaisen tekeminen kiinnosta luonnontieteiljöitäkään. Tämä jotuu yhtäältä siitä, että meistä useimmilla on valmius numinöösin kokemiseen, ja me käsitämme intuitiivisesti, missä näiden juttujen rajat menevät, vaikkemme itse olisikaan uskonnollisia tai meillä ei olisi uskonnollista vakaumusta, ja toisaalta siitä, tämä kyseinen ilmiö on riittävän tuttu ja kyseinen yhteisö ympäristössämme sosiaalisena organisaatona vakiintunut. Mutta jos numinöösin markkinoille ilmantuu uusi yrittäjä, jolla ei ole vielä vakiintunutta omaa yhteisöä eikä tällä vakiintunutta asemaa laajemmin yhteiskunnassa, luonnontieteilijäin kiinnostus väitettyä yliluonnollista kokemusta kohtaan yleensä kasvaa kuten vaikkapa ufojen kohdalla aikanaan oli laita.

Miten sitten tunnistaa aidot, inhimillisen ytimessä olevat numinöösin kokemise(n valmiude)t, sekulaarit perustavanlaatuiset arvot ja suoranaisen humpuukin?

Pääasiallinen kriteeri, kuten sanottua, on yhteisöllisyys. Uskonnot ovat ennen kaikkea sosiaalisia. Matti Virtanen esitti, että uskonnot toimikoot omissa piireissään niin kuin haluavat kunhan eivät häiritse muita, mutta se nimenomaan on turha toivo. Uskonto on aina sosiaalinen entiteetti, joka vuorovaikuttaa kaikkien muiden ympäristössään olevien sosiaalisten rakenteiden kanssa, ja pääsääntöisesti uskonto aktiivisesti pyrkii olemaan määräävä sosiaalinen tekijä. Aika usein se onnistuu, kuten meillä Lännessä kristillisen yhtenäiskulttuurin aikana, ja ISIL pyrkii siihen yhtä aktiivisesti nyt Lähi-idässä. Kirkko on ilmaissut tämän kategorisen yhteisöllisyyden periaatteensa sanomalla, että kirkon ulkopolella ei ole pelastusta, ja samanlaisia löytyy joka uskonnosta. Buddhalaisuudessa vastaava vakiintunut ilmaus on, että 'turvaa Buddhaan, dharmaan ja sanghaan', joista sangha siis on yhteisö.

Mitä noihin Pariisin riehujiin tulee, ed. sosiaalisilla kriteerillä kyseessä olivat uskonnolliset teot. Kaikki osallistujat olivat toimineet uskonnollisissa organisaatiossa ja opiskelleet islamia uskonnollisen johtajan johdolla.

Mutta uskonnon sisältö, se, joka niitä päätteleyjärjestelmiä (yhteisön itsensä lisäksi) stimuloi, se on vähän vaikeampi juttu. Me, jotka emme ole alttiita numinöösille emmekä siis uskonnoille tyypilliselle tavalle stimuloida päättelyjärjestelmiä - vaikkapa sitten pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että päätelyjärjestelmämme ovat riittävän stimuloituneita jo ilman niitä - saatamme tarvita jonkun mittakepin erottaaksemme uskonnon muista mielestämme huu-haalta vaikuttavista merkitysjärjestelmistä. Yksi käyttökelpoinen kriteerisarja - ja tarvitaan kyllä sarja, sillä mikään ilmiö ei ole uskonnollinen tai ei-uskonnolinen vain yhdellä kriteerillä - uskonnollisen sisälltön tunnistamiseksi tulee amerikkalaiselta kulttuuriantropologilta Cliffort Geertziltä. Tämä ei ole mielestäni paras mahdollinen, mutta jonkinlainen:

"Ytimekkäästi sanoen uskonto on:
1. sosiaalinen järjestelmä, joka toimii
2. saadakseen aikaan voimakkaita, laaja-alaisia ja pitkäkestoisia mielialoja ja motivatiota ihmisissä
3. muodostamalla käsityksiä olemassaolon yleisestä järjestyksestä ja
4 antamalla näille käsityksille sellaisen asiallisuuden olemuksen, että
5. mielialat ja motivaatiot tuntuvat erityisen realistisilta."
(Geertz, Clifford. Uskonto kulttuurijärjetelmänä, teoksessa Pentikäinen, Juha (toim.) Uskonto ja yhteisö. Tutkimuksia uskontososiologain alalta - vähän vanha kirja eli vuodelta 1974, mutta uskonnot eivät herästi happane)

Kuten havaitaan, listassa ei puhuta jumalista mitään. Mikä tahansa sosiaalinen järjestelmä, joka täyttää ed. kriteerit, on uskonto, ja monet, esim. Ninian Smart (Smart, Ninian. The World's Religions. Hongkong 1989) laskee uskonnoiksi myös nationalismin ja marxilaisuuden. Itse en laske, sillä varsinkin marxilaisuus kieltää numinöösin, joka taas minun mielestäni on oleellinen uskonnoissa - tämä tiedostamattomien intuitioiden varassa tapahtuva havainnointi, jota ruokitaan päättelyjärjestelmiä erityisesti sitimuloivilla kertomuksilla, rituaaleilla ja koko niitä kannattavan ryhmän yhteisöllisyydellä.

Mutta listan hyvä puoli on sen kokonaisvaltaisuus. Uskovien kannalta uskonnon ulkopuolista todellisuutta ei ole olemassa vaan uskonto on läpitunkeva. Se silmukoi kaikille elämänalueille, ja jos uskonnon formaaliset normit ovat niin tiukat, että niiden mukaan ei voidaan elää, kuten islamissa paikoin on, uskonnollinen mieli kyllä neuvon keksii, mikä voidaan todeta lukuisista tutkimuksissa naisen asemasta islamilaisissa yhteisöissä. Naisilla on niissä erittäin näppäriä manipulointikeinoja. Kevyttä esimakua saa vaikkapa jo vanhasta hyvästä Palvan ja Perhon toimittamasta teoksesta Islamilainen kulttuuri, siinä Helena Hallenbergin artikkelista Miten elää muslimina (Palva, Heikki & Perho, Irmeli. Islamilainen kulttuuri. Keuruu 1998).

Eli oliko Pariisin tapauksisa sitten näillä sisällöllisillä kritteereillä kyse uskonnosta? Jo vain. Kiistatta.

Viime päivinä on aprikoitu sitäkin, tarvitseeko Jumala rikosoikeuden suojaa, ja on oltu aika yksimielisiä siitä, Jumala on niin suuri ettei tarvitse. Mutta järki sitä vastoin on niin nuori, että se saattaa tarvita, ja Jumaln pilkkaa koskeva lainsäädäntö pitäisikin ehkä korvata järjen pilkkaa koskevalla lainsäädännöllä.

Tiede alkoi Baconin aloitteesta kehittyä vasta 1600-luvulla. Tieteellisellä maailmankuvalla on siis maksimissaankin ikää vajaa 500 vuotta, kun taas useimpien uskontojen ikä lasketaan tuhansissa vuosissa. Islamkin on lähes kolme kertaa vanhempi kuin empiiriseen luonnontieteeseen perustuva sekulaari maailmankuva. Järki tarvitseekin näin ollen erityistä lain suojaa nuoruuttaan ja heikkouttaan.

Järjen suojelun piiriin pitäisi kuulua sen, että jos joku ottaa mielipiteensä julkisesti ilmaisten nokkiinsa uskontoa sivuavista pilapiirroksista, hänet voisi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen järjen pilkasta. Tässä yhteydessä päästäisiin keskustelemaan vaikkapa siitäkin, onko järjen pilkkaamista väittää, että viini muuttuu vereksi jossain uskonnollisessa rituaalissa, jos tästä muutoksesta ei ole empiirisesti havaittavaa näyttöä. En tarkoita, että ehtoolliset pitäisi kieltää, mutta tällainen keskustelu, tai pikemminkin mieluumin reipas väittely, ehkäpä jopa riitely, saattaisi selkiyttää sitä, mikä kuuluu uskonnon piiriin ja mitä ei, mitä on pyhä ja mitä se ei ole, ja missä rajoissa uskonnot voivat halveksia sekulaaria järkeä. Nimittäin jos uskonnoilla on lupa pilkata järkeä, niin kuin näyttää olevan, sitten vastaavasti järjellä pitää saada pilkata uskontoa. Tällä hetkellä tämä ei siis tapahdu, vaan vain uskonto saa pilkata järkeä. (19.1.2015)

 

 

Israelin valtio ja muut antisemitistit

 

Tässä on ihmetelty antisemitsimin kasvua (merkityksessä juutalaisvastaisuus, vaikka seemiläisiä kieliä puhuvia on muitakin kuin juutalaiset) ja sitä, että islamilaiset yhteisöt eivät yhtenä islamina tuomitse Pariisin terroritekoja.

Ensimmäisessä tapauksessa on historiallisesti erikoinen tilanne. Tämä on ensimmäinen kerta, kun juutalaisvaltio eli Israel itse on syyllinen muualla maailmassa nousevaan juutalaisvastaisuuteen. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitta muutama päivä sitten, että pääsyy Euroopan juutalaisvastaisuuden nousuun olisi vime kesän ns. 50 päivän sota. Tällanen älyllinen epärehellisyys saattaa johtaa tilanteen pahenemiseen, sillä tuo sota ei liity asiaan juuri lankaan, vaan syy on tapahtumissa ennen sotaa. Eli 50 päivän sodalla ja nousevalla juutalaisvastisuudella on sama syy, eikä 50 päivän sota näin ollen voi olla juutalaisvastaisuuden nousun syy.

Syy juutalaisvastaisuuden nousuun - termi antisemitismi pitäisi tässä yhteydessä nyt hylätä, sillä tilanne ei muistuta vähääkään tilannetta natsi-Saksassa - on Israelin siirtokuntapolitiikassa. Israelin valionjohto ei koostu idiooteista, joten he ovat hyvin tienneet, että siirtokuntapolittikka voi johtaa juutalaisvastaisuuteen. He ovat kuitenkin olettaneet, että he voivat ratsastaa holokaustilla ja Euroopan huonolla omalla tunnolla ikuisuuteen asti ja luottaneet, että Eurooapssa juutalaisvastaisuus ei nouse, vaikka he käyttäytyisivät miten törkeästi uusilla kotikonnuillaan Välimeren pohjukassa.

 

Siinä vaiheessa, kun Israel päätti rakentaa jesivan eli 'pappisseminaarin' palestiinalaisille kuuluvalle alueelle Itä-Jerusalemiin, minä kirjoitin tällä blogillani, että nyt tästä tulevat kyllä uudet juutalaisvainot ja syllinen niihin on tällä kertaa Israelin valtio, ja toivoa sopiikin, että juutalaisista löytyy älyllistä rehellisuuttä tunnutaa tämä. Tilanne paheni pahenemistaan, ja kerran siinä sitten kävi niin, että kolme juutalaisnuorukaista oli palaamassa uskonnolisesta koulusta, joka jälleen sekin sijaitsi palestiinalaisalueelle, ja heidät siinä illan pimetessä sitten otettiin hengiltä. Tästä seurasivat Jerusalemin levottomuudet, joissa äärijuutalaiset kaappasivat kostoksi pojan, jota kuvittelivat paikalliseksi palestiinalaiseksi, mutta joka sattuikin olemaan Yhdysvaltaon kansalainen a vain käymäseltään Israelissa. Ja niin päästiin ns. 50 päivän sotaan.

Tilanne on jatkunut omituisena myös Pariisin terroritekojen jälkeen, ja israelilaismediassa kerrottiinkin viime viikolla, miten juutalaissiirtokuntalaiset olivat viiltäneet renkaat 70 palestiinalisalueella parkissa seisoneesta autosta. Jos jossain, Jerusalemissa tai vaikkapa sitten Lontoossa, palestiinalaiset viiltäisvät renkaat 70 juutalaisen autosta, se ylittäisi kansainvälisen uutiskynnyksen, mutta kun israelinjuutalaiset tekevät saman paletiinalaisille, niin ei se mitään, shit happens.

 

Ja tässä yhteydessä olisi hyvä muistaa, että kuka tahansa juutalainen ei ole Israelin valtion kansalainen eikä varsinkaan juutalaissiirtokuntalainen. On täysin hyödytöntä hyökkäillä kaiken maailman eurooppalaisten juutalaista syntyperää oelvien ihmisten kimppuun, kun paska tapahtuu Israelin valtion tuella Välimeren pohjukassa, ja sitä paitsi ne siirtokuntalisetkin siellä ovat yleensä tulleet Yhdysvalloista eivätkä suinkaan Euroopasta.

Eli meillä on historialliseti erikoinen tilanne, jossa juutalisvaltio Israelin sisäpolitiikka on syyllinen muualla maailmassa nousevaan juutalaisvastaisuuteen. Ja ne juutalaiset, jotka Israelissa ovat syyllisiä, ovat pääosin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista tulleita, eivät vain siirtokuntalaiset vaan myös esimerkiksi pääministeri Netanyahu. Israelin valtion johto on siis vastuussa maailman juutalaisvastaisuudesta, ja hiukan ehkä Yhdysvallat. Kiihottaminen juutalaisvastaisuuteen on mielestäni äärimmäisen tuomittavaa, ja kansainvälisen yhteisön pitäisi ankarasti tuomita tämä Israelin valtion ja sen Yhdysvalloista Israeliin muuttaneiden siirtolaisten toiminta.

Kansainvälinen yhteisö… Siitä päästänkin islamilaisen yhteisön ongelmaan. Joka on se, ettei ole olemassa mitään yhtenäistä islamilaista kansainvälistä yhteisöä kuten on kristillinen yhteisö, jos on oikeastaan sitäkään. Kristinuskon puolella on suurempia organisaatioita ja niillä päämiehiä, jotka voivat antaa kaikenlaisia painavia lausuntoja omiensa puolesta. Kristinuskokin on monta, ja senkin liepeillä on suuntia, jotka pitävät itseään kristinuskon edustajina vaikka muut eivät pidä. Esimerkiksi en minä kristinuskoa koskevassa tentissä olisi väittänyt, että helluntailaisuus on kristinuskoa, mutta olisin vastauksen loppuun kirjoittanut, että kristinuskosta irronnut tällainenkin lahko.

Ja eräs syistä, joiden takia tämä kalvinilaisperäinen lahko, helluntailaisuus, irtosi kirkosta oli kirkkojen keskusjohtoisuus, ja tässä päästään siihen, että islamkin on monta esim. ei-keskusjohtoisuuttaan.

Keskusjohtoisuus muodostuu uskonnoille ongelmaksi, kun yhteisö kasvaa. Alkuviikosta kirjotitin siitä, että uskonnot ovat sosiaalisia kontruktioita, jotka stimuloivat erityisen voimakkaasti päättelyjärjestelmiä, etenkin sosiaalisiin ilmiöihin liittyviä päätelyjärjestelmiä, ja eräs näistä on sen tunnistaminen, ketkä ovat luotettavia 'meihin' kuuluvia yksilöitä. Sosiaalisessa kanssakäymisessä luotettavuus on aivan avainasemassa. Uskonnot ovatkin kärkevästi sanotuna luopioidentunnistamisjärjestelmiä (vaikka ovat siis muutakin). Yksilöiden näkökulmasta uskonnon etu luopioden erottamisessa eli sosiaalisesti luotettavien lähimmäisten tunnistamisessa heikkenee, kun yhteisö kasvaa. Ja kun heikkeneminen etenee riittävän pitkälle, ne, jotka eivät enää hyödy keskusjohtoisesta järjestelmästä yhtään, alkavat eriytyä siitä. Eriytyminen tapahtuu sillä motiivilla, että on tarpeen palata alkuperäiseen oppiin - eli tilanne tulkitaan niin, että keskusjohtoinen järjestelmä on ajautunut pois alkuperäisestä opista.

Mikä sitten on alkuperäinen oppi? Yleensä lahkoutuminen tapahtuu useita satoja vuosia uskonnon perustamisen jälkeen, eikä varsinaista alkuperäistä oppi muista kukaan. On olemassa tekstejä, mutta tekstejähän tulkitaan aina kunkin ajankohdan ehdoilla ja tarpeista. Esimerkiksi Raamatusta on kaikenlaisia tulkintoja. Olen tässä lueskellut Uutta testamenttia ja ällistellyt, että mitenkähän sitä on kaikenlaisissa syrjäkylien seurakunnisssa vaikkapa 1600-luvulla tulkittu, kun ei ole ollut tietoa esim. Josefuksesta. Minä en ole kristinuskon asiantuntija, mutta minua kovasti kiinnostaisi eksegetiikan historia, jos sellaista on olemassa. Eli lahkot perustelevat eroamistaan yksilöpsykologisesti ja sosiaalipsykologisesti käyttökelvottoman laajaksi paisuneesta emojärjestöstä sillä, että haluavat palata alkuperäiseen oppiin, mutta tosiasiassa kyseessä on aina uudistus. Jos uudistus on niin raju, että sille ei löydy pääorganisaatiossa sijaa, ryhmä lahkoutuu ja perustaa oma yhteisönsä. Ja sitten se taas paisuu ja niin edelleen.

Sunnalainen islam on lahko, joka erosi 'ensimmäisestä' islamista, kun tuli kiistaa johtajasta. Alkuperäinen ryhmä kantaa nykyisin nimitystä shiialaisuus. Sunnalaisuus paisui paisumistaan, ja nykyisin tämä sunnalaisuus on puolestaan monta ja muodostamassa lahkoja. Kun mediassa vaaditaan islamilaisia yhteisöjä yhtenä islamina tuomitsemaan terroritekoja, vaatimus ei kohdistu shiiohin, vaan vaatimus kohdistuu sunneihin, jotka ovat iso, hajanainen, laidoiltaan epämääräinen läjä yhteisöjä, joila on jonkinlaisena yhteisenä tekijänä Koraani, joka on siis yhteinen myös shiiojen kanssa.

Koska islam on niin monta ja kaikki suunnat ovat omasta mielestään oikeammassa kuin toiset, yhdestä yhteisestä pyhästä kirjasta huolimatta islam ei onnistu toteuttamaan uskonnoille tyypillista luopiodentunnistamista muslimeiden kesken vaan muslimit tappavat tällä hetkellä enemmän (pettureina) toisiaan kuin toisiin uskontoihin kuuluvia.

Useimmat islamista kirjoittavat jakavat sunnalaisen islamilaisen maailman Maghrebiin, käytännössä Pohjois-Afrikan islamilaiseen alueeseen, ja Mashriqiin, arabimaihin Egyptistä itään. Jako ei mene kuin veitsellä leikaten, mutta siitä on apua, kun yrittää ymmärtää joitain islamin piirteitä. Esimerkiksi kun viime viikolla oli puhetta siitä, miten Kouachin veljesten hautaaminen oli Ranskassa ongelma, ongelman ytimeksi pormestarit mainitsivat, etteivät halunneet hautoja omille alueilleen pyhiinvaelluskohteiksi. Pojat haudattiin sitten yöaikaan nimettömiin hautoihin, eivätkä edes lähiomaiset saaneet olla läsnä.

Pyhiinvaeltelu haudolille on kunnon Mashriqin asujaimelle kauhistus. Palvoa ei saa kuin Allahia, ja kaikenlainen pyhiinvaeltelu sheikkien ja marabuiden haudolile on monoteismin vastaista. Mutta haudolla käyminen on oleellinen osa Maghrebin kansanomaista uskonnollisuutta.

Suhde suufilaisuuteen eli islamilaiseen mystiikkaan jakaa sunnalaisuutta. Suufilaisuus on tavallaan yhteistä sekä sunneille että shiioille, mutta ongelman se muodostaa pikemminkin sunnalaisuudessa. Edellä kuvatulla tavalla sunnalaisuudesta on lahkoutunut wahhabilaisuus, Saudi-Arabian valtionuskonto, joka on siis eräänlaista islamilaista uskonpuhdistusta. Muilla kuin wahhabilaisilla on perinteisesti ollut leväperäisempi suhde suufilaisiin virtauksiin. Esimerkiksi Muslimiveljeskunnalla, jota Saudi-Arabia siis vastustaa, on tällainen suufilainen pohjavire. Muslimiveljeskunta perustuu perustajansa suufi Hasan al-Bannan näkyyn. Muslimiveljeskunta on kuitenkin ollut tähän asti nimenomaan sunnalainen järjestö, mutta shiilainen Iran on tukenut Muslimiveljeskuntaan kuuluvaa palestiinalaista Hamasia Hizbollah-järjestönsä kautta. Tämäkin on hiertänyt sunnalaisten välejä ja aiheuttanut maailmalla ihmetystä, mikseivät muut arabimaat auta palestiinalaisia vaan ovat jättäneet nämä yksin Israelin kanssa kärvistelemään. Hamasin ja Hizbollahin välit kärjistyivät Syyrian sodan alussa, mutta ilmeisesti tilanne on palautumassa aikaisemmalle tolalleen, semmmikin kun shiiat menestyvät nyt hvyin. Jemenissä lienee tapahtunut - ainakin melkein - shiialainen vallankumous. Jos näin on käynyt, Jemen tulee olemaan maailman toinen shiialainen valtio. Jos Palestiinastakin tulee shiilainen, se tulee olemaan kolmas. Saudi-Arabian viereinen lilliputtivaltio Bahrain on myös shiialaienemmistöinen, vaikkakin valtaa pitävät wahhabilaiset sunnat Saudi-Arabian tuella, mutta Jemenin ja Palestiinan menestys saattaa rohkaista sikäläistä shiialaista väestöä jatkamaan mielenilmauksiaan ja tilanne saattaa kääntyä Bahrainissakin shiiojen eduksi. Eli on olemassa riski, että meillä on maailmassa pian yhden shiialaisen valtion sijaan neljä.

Shiiat eivät ole mitään herranenkeleitä. Minä olen esiintynyt tällä blogillani shiialaismielisenä, en uskonnon takia, sillä pidän Irania liian jyrkkänä, vaan siksi, että se on ainoa paikka, missä persialainen kulttuuri jotenkin on pysynyt jatkuvasti elossa vuosituhannet. Iranilaisilla on vielä jäljellä perisialaista sivistystä ja älyllistä aktiivisuutta, ja ajalla ennen Ahamdinejadia siellä oli tuossa vuoden 2000 kieppeillä planeettamme paras graafinen suunnittelu. Minä kerakaikkiaan haluan saada sen kulttuuripiirin elävöittämään tätä hapantunutta länsimaista höttöä.

Mielihaluni käytännön toteuttaminen ei ole helppoa yhtään. Iranin ja Israelin välit ovat vaikeat. Syitä on monia, mutta kyllä minua kiinnostaisi olla kärpäsenä katossa sellaisessa konferenssissa, missää Iran ja Israel löisivät pöytään ne konreettiset syyt, joiden takia toisiaan vihaavat. Koko joukon historiallisia syitä lisäksi on se kiistämätön tosiasia, että Israel ja Iran ovat ainoat Lähi-idän tahot, joilla on mahdolisiuuksia innovaatoiden kehittämiseen. Egypti on mielestäni nyt menetetty, vaikka se on ollut sunnalaisen maailman viihdetuotannon keskus.

 

Iran ja Israel ovat siis älyllisesti, henkiseltä vireydeltään, tasaväkisiä kilpailijoita. Mutta muuten hirveän erilaisia. Iran ja Turkki ovat uskonnollista perustaansa lukuunottamatta niin samanlaisia, että vallan ihmetyttää, miten biologia, maantiede ja historia ovat kyennetkin tuottamaan tällaiset erikoiset kaksoset. Kun tämä kolmikanta ei pysty sopimaan välejään, tyhjiötä täyttämään saatoi nousta fundamentalistinen, sekin siis jälleen johonkin omasta mielestään aitoon ja alkuperäsieen oppin nojaava ISIL.

ISIL on ensisilmäyksellä täysin järjetön. Tällainen kaltaiseni pieni ihminen sitä ihmettelee suuresti, miten ovat mahdollisia Allahin amerikkalainen asepaja ja öljypuoti, sillä jos Lännellä olisi jotain ISILiä vastaan, ISILllä ei olisi amerikkalaisia aseita eikä se pystyisi myymään valloittamiltaan alueilta pumpattua öljyä.

 

Minun käsittääkseni Lännen etu ISILin suhteen on demografiassa. Islamin nousu perustuu pitkälti muslimeiden ilmiömäiseen syntyvyyteen, mikä on johtanut siihen, että 'kristinuskon' leviäminen on hidastunut. Kristinusko on lainausmerkeissä, sillä 'kristinuskon' leviämisestä vastaa käytännössä helluntailaisuus, jonka kristillisyyden kanssa on uskontotieteellisestä näkökulmasta vähän niin ja näin, sillä se on kirkosta eronnut lahko. Helluntailaisuuden leviäminen tapahtuu lähinnä Kaukoidässä, eritoten Koreassa, mistä ei ole Lähi-idän kaiskeissa paljonkaan apua. Mutta ISIListä on apua, sillä se tappaa muslimeita, omasta näkökulmastaan siis uskonluopiota, erittäin tehokkaasti ja tuo Lännelle hiukan kaivattua demografista etua.

Pariisin iskuista huomio on kiinnitetty meillä lähinnä Charlie Hebdon iskuun, mikä oikein onkin, ja kas, sen tilaajaksi ilmoittautui kohtalaisen myöhään Jemenin Al-Qaida. Mutta kyllä kosher-kaupan iskuakin voitaisiin hiukan pohtia. Sen tiimoilta on tehty pidätyksiä, ja jostain syystä on haluttu antaa kuva, että kyseessä oli 'normaali' järjestäytynyt rikollisuus, semminkin kun mikään järjestö ei ole ilmoittautunut sen taakse. Silmäänpistävää kuitenkin on, ettei olla kerrottu, mitä rikolliset hyötyivät iskusta. Olen ollut ymmärtävinäni, että 'normaali' järjestäytynyt rikollisuus pyrkii aina rahalliseen hyötyyn.

Lisäksi minua ihmetyttää, että Hayat Boumeddiene kai sitten katosi tykkänään kaikkien kiinnostuneiden näköpiiristä jo Turkissa. Kuulemma viimeinen jäljitetty puhelu tuli Syyriasta. Minua hämmästyttää, että vaikka Syyria on aivan sekaisin, kännyköiden tukiasemat näyttävät toimivan. Kyllä ne meillä Suomessa lakkaavat toimimasta heti, kun vain vähän lunta sataa. Joku siis huoltaa niitä ISILinkin alueella. Jostain syystä media antaa ymmärtää, että tämä 26-vuotias typykkä olisi nyt Syyriassa. Miten niin? Kyllä minä Iranista etsisin. (24.1.2015)