Permakulttuuria kerrostalossa

Jos permakulttuuriin

 ei suostuta siirtymään sillä tekosyyllä, ettei haluta muuttaa maalle, kyseessä on yksinkertaisesti mielikuvituksen puute.

 

Tai sitten mafian puute...

Venäjällä permakulttuurin harjoittaminen ei millään muotoa vaadi maatilaa tai edes omakotimaista asumista. Myös kerrostaloissa voidaan harjoittaa permakulttuuria, pistää piha parkkipikkojen sijaan pottumaaksi ja laittaa sekaan jokunen kukkamaa sekä pystyttää kasvihuoneita. Tämä esimerkki on Hiitolasta.
 

Venäjän Karjalan yksi silmäänpistävä piirre ovat kesken jääneet talot. Niitä tosin on Kiinassakin, nimittäin isoja rakennuskomplekseja, mutta Venäjällä on kesken jääneitä pientaloja. Syy on kuulema se, että mafia puuttuu rakentajan elämän kulkuun tappamalla hänet.
 

Tosin voin kuvitella, että leikki on jätetty sikseen siitäkin syystä, että kaikki rakennustarvikkeet varastetaan, ja jossain vaiheessa sitä varmaan kyllästyy siihen, että tavarat häviävät kerran toisensa jälkeen ennen kuin niistä on itse ehtinyt käyttää murenaakaan.
 

Kuulema joku vuosi sitten suomalaiset olivat hyvää hyvyyttään vieneet Viipurin kirjaston kattoa varten kuparilevyt ja mielestään älykkäästi nostaneet ne suoraan katolle turvaan yöksi ennen kuin seuravana aamuna alettaisiin heti kiinnittää niitä. Mutta levyt oli aamuun mennessä viety katolta sillä samalla nosturilla, jolla ne oli sinne nostettukin.
 

Hiitola oli ennen suljettua aluetta, jonne oli rajatarkastukset. Paikallinen väestö vastusti alueen avaamista. Mutta se avattiin, ja niin virtasivat roistot Hiitolaankin, ja tämänkin permakulttuurikerrostalon perunamaitten ympärille on jouduttu pysyttämään aidat.
 

Peruna on haluttua tavaraa Venäjän Karjalalssa. (11.7.2011)