Persoonallisuustyyppisortoa Ylessä

Trans-perjantai. Yle 1, 3.11.2017 klo 21.05. Toimittajat Sean Ricks ja Pekka Vahvanen.

Eilen tuli televisiosta Perjantai-sarjan ohjelma sekaantuneista sukupuolirooleista. Tai sen olisi pitänyt olla aiheena tässä Trans-perjantaiksi nimetyssä ohjelmassa. Varsinaiseksi aiheeksi nousi kuitenkin sosiaalisen ekstroversion ylivoima suhteessa epäsosiaaliseen introversioon.

Olen tällä blogilla Liisa Keltikangas-Järvistä siteeraillen ihmetellyt sitä, että yhteiskuntamme suosii sosiaalisia ekstovertteja, vaikka kaikki näkevät päivittäin omilla työpaikoillaan, että epäsosiaaliset introvertit ne siellä työt tekevät paitsi jos kyseessä on henkilökohtainen myyntityö. Niin pitkään, kun asiat sujuvat kuin Stömsössä, sosiaaliset ekstrovertit paistattelevat suosiossaan, mutta kun homma alkaa kusta kintuille (mihin syyllisiä ovat yleensä sosiaaliset ekstrovertit), sen saavat panna kuntoon epäsosiaaliset introvertit, koska sosiaaliset ekstrovertit eivät kykene kriisitilanteessa tekemään muuta kuin heittäytymään maahan makaamaan ja potkimaan ilmaa huutaen 'mä haluun!' ja sitten aikansa julkisesti raivoaan itkettyään jäämään neljän viikon sairaslomalle. Joskus on käväissyt mielessä, joskohan 'sosiaalinen ekstovertti' on vain synomyymi 'alle viisivuotiaan psyykkiselle kehitysasteelle jääneelle' henkilölle. Kaikesta tästä huolimatta sosiaalisia ekstovertteja suositaan, ja heille järjestetään aina voitto kotiin, vaikka mitään objektiivista syytä ei olisi.

Eilisessä Perjantai oli jälleen tällainen varta vasten järjestetty tilanne, jossa paikalle oltiin raahattu koko joukko sukupuoli-identiteettiristriidoista kärsineitä ihmisiä. Miten lieneekään onnistuttu saamaan puntit menemään niin mukavasti tässäkin asiassa sosiaalisten ekstroverttien kannalta, että nämä voittivat 5-1.

Tilanne olisi voinut lipsahtaa 6-1, ellei juontaja-toimittajista vähemmän sosiaalinen ekstorvertti olisi perunut yhtä puheenvuoroa, jonka toinen juontaja-toimittajista, Sean Ricks, oli jo luvannut.

Tämä 5-1 häviäjä oli aidosti sukupuoli-identiteetiltään ristiriitainen Viivi Luoma, joka sattui olemaan epäsosiaalinen introvertti, ja haastattelijat loivat todella näppärästi sosiaalisille ekstorverteille, he itse mukaan luettuina, oivallisia tilanteita, joissa nämä saattoivat nöyryyttää tätä ainoaa introverttia yksinkertaisesti ja koruttomasti vain sillä, että tämä oli yksin vähemmistö. Hän sai toki sanoa, mitä halusi, mutta kun kaikki muut olivat pelkkiä iloisia rusinoiden pullastanyppijöitä, tämä ainoa syvällisesti sukupuolirooleissaan tietään raivannut tyyppi saatiin osoitettua naurettavaksi, kun hän päästi suustaan jotain sellaista kuin "Totuus on kauneus".

Kyllä televisio on paska media. Siellä voi sanoa niin vähän. Televisiossa ei esimerkiksi voi sanoa, että "Totuus on kauneus".

Nimittäin Viivi Luoma oli kaikista äänessä olleista, toimittajat mukaan lukien, selvästi fiksuin. Hän oli ottanut elämässään hirveitä riskejä, ihan kokonaan toista luokkaa olevia kuin yhteiskunnan ylläpitämiin, turvallisiin sukupuolenvaihdoshoitoihin meneminen. Hän oli varhaisessa nuoruudessaan ratkonut dilemmaa esimerkiksi painimolskilla, mistä hyvästä hänellä oli Pohjoismaiden mestaruus. Mutta vain tyttöjen sarjassa, kuten Viivi Luoma itse lisäsi, kun toimittaja asiasta kertoi. Syyitä painiharrastukselleen hän antoi monia, mutta yhden kohdalla hänen kasvonsa suorastaan kirkastuivat: "Ainahan se on mukavaa tapella!". Tämä tiputti toimittaja Vahvasen roolistaan, sillä Vahvanen tokaisi kunnon poikana tähän että "Ei kai sentään aina" – toimittaja yllättyi niin tästä eettisesti epasovinnaisesta lausunnosta, että unohti tykkänään, että nyt ei pitänyt moralisoida vaan kaivaa esiin sitä kontekstia, jossa sukupuoli-identiteetin kartoittaminen tapahtui.

Viivi Luoman riskinottoon kuului myös se, että hän joutui lopulta nuorisokotiin. Hänen sinne astuessaan porukka nimitti häntä Terminaattoriksi. Hänellä kun oli painimisen jäljiltä sellainen keho silloin, ja hän totesi edelleen kaipaavansa sitä kehoa. Hän oli unelmoinut sotilasurasta, mutta häntä ei otettu armeijaan masennuksen takia.

Jäi epäselväksi, oliko hän ollut lapsuudestaan asti katolinen vai kääntynyt tähän nykyiseen uskoonsa myöhemmin.

Meillähän ollaan – sosiaalisen ekstroversion hengessä – joka asiasta sitä mieltä, että kaikkien pitää saada aina kaikki, mitä kulloinkin sattuvat haluamaan, ja jos näin ei käy, syytetään hallitusta. Viivi Luoma poikkesi radikaalisti tästä linjasta ja totesi, että kyllä, on vaikea elää miehen psyykellä naisen ruumiissa, mutta se on hänen kohdallaan totuus, ja totuus on kauneus. Hän jopa rohkeni huomauttaa jotain niin sosiaalisten ekstroverttien kannalta alentavaa kuin että totuus on jotain annettua, jotain, mitä ei käy muuttaminen!

Meidän yhteiskunnassamme ei saa olla mitään, mitä ei käy muuttaminen, sillä jos jokin asia sellaiselta alkaa näytää, sosiaaliset ekstovertit heittäytyvät lattialle hakkaamaan päätään betoniin ja kiljua, että 'mä haluun!".

Tässä alkaa ymmärtää Shanghain naimamarkkinoiden ilmoituksia. Niissähän aikuisten lasten vanhemmat hakevat jälkikasvuileen puolisoita, nämä itse kun eivät työnteoltaan itse ehdi. Vaikka menestys on Kiinassa arvo ylitse muiden, ei ole vaikea törmätä lappuihin, joissa tulevalta aviopuolisolta edellytetään menestyksen sijaan ennen kaikkea kestävyyttä elämän vaikeuksissa. Mikä tulee lähelle totuuden kunnioittamista.

Sitä sosiaalisiilla ekstroverteilla ei ole. Joukkovoimaa heillä kyllä on, ja mitä Yleen tulee, se saattaa olla nykyisin hiukan liiaksi voittajien puolella.

Mutta Viivi Luomalle toivon kaikkea hyvää kaikessa siinä, mitä hän ikinä elämällään tästä eteenpäin aikoo tehdä. (4.11.2017)

 

Viivi Luoman kommentti 1

Suuri kiitos tästä oivaltavasta ja jotenkin liikuttavan hyväntahtoisesta postauksesta. Ymmärrät minua selkeästi paremmin - tai ainakin lempeämmin - kuin itse ymmärrän itseäni.

Olen kirkkokuntani suhteen käännynnäinen. Jotta saataisiin tarinaani lisää veijariromaanimaista riskinottoa, voin paljastaa, että liityin katoliseen kirkkoon vaelleltuani myöhäisteininä yksin parisen tuhatta kilometriä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusteillä. Ajattelin oikeastaan viettää loppuelämäni kulkurina, mutta pikareskit käänteet johtivat hajonneeseen selkään ja useampaan vuoteen kroonisien kipujen kanssa. Olemukseni haikeus ja tuskaisuus johtuvat ehkä eniten juuri tästä kiputaustasta, joka avaa raihnaisuuden ja kuoleman horisontin hyvinkin konkreettiseksi todellisuudeksi.

 

Viivi Luoman kommetti 2

Lisäänpä vielä sen, että kun on nähnyt ihmiselämää ympäröivät kuoleman kuilut, ei sitä osaa enää kuin huokailla voimattomia ja nuhjuisen pateettisia lauseita, aivan väärän kokoisia ja mallisia televisioon. Käytännön ongelmanratkaisu ja yleinen itsetoteutus eivät enää juurikaan kiinnosta. Vielä vähemmän mikään ihmisen sisäiseen liejuun jumiutuva identiteettipohdiskelu.