Perussuomalaisten karkkipäivät

Mikä tämän kansan eliittiä vaivaa?

Meneillään oleva jupakka erään helsinkiläisen yläkoulun edesottamuksista ei sinällään ole kiinnostava, pikemminkin ikävystyttävä.

 
Tuollaisista ylimitoitetuista jupakoista ei ikinä tiedä, mitä niiden takana tosiasiassa on. Takana voi olla aivan mitä tahansa, esimerkiksi seikkoja, joita julkisuuteen ei voida edes kertoa. Yleensä vähintään joitain henkilökemiakärhämöitä. Vallanhimoa. Tai jotain muuta himoa. Niinpä niihin ei pitäisi kauheasti ottaa kantaa - koska mikään ei koskaan ole sitä, miltä äkkiseltään näyttää - mutta nyt minä kyllä otan, sillä tämä sataa aivan käsittämättömän rankasti perussuomalaisten laariin.
 
Miten Opetushallitus oikein päätyi mihin päätyi, sillä täyttyihän heidän tietää, korkeasti koulutettujen huippuvirkamiesten, että tämä päätös erottaa tämä häirikköoppilaan ruokalasta poistanut erityisopettaja, moninkertaistaa perussuomalaisten kannatuksen?
 
Suomi on siitä omituinen maa, että opettajan ammatti on täällä hämmästyttävän arvostettu. Kansalaiset ovat aivan tarkkaan jyvällä siitä, että tämä on maa on justiinsa niin hyvä kuin koululaitoksensa, sis. opettajat, ja jos se lenkki pettää, tulee ryssä ja syö meidät. Suomi on olemassa tarkalleen niin kauan kuin olemme fiksumpia kuin ryssät, ei sekuntiakaan kauempaa. Opetushallituksessa ei voitu kyllä laskea, että kansan syvät rivit hyväksyisivät, että tuo opettaja erotetaan. Kansalaisilla ei ole mitään illuusioita siitä, miksi meillä on opintotukijärjestelmä ja ilmainen opetus yliopistoja myöten.
 
Eli Opetushallitus syystä tai toisesta lisäsi tarkoitushakuisesti perussuomalaisten kannatusta. Pitäisi saada tietää, kuka on tämä neropatti opetushallituksen virkamies, jonka päämääränä näyttää olevan, että perussuomalaisista tulee Suomen suurin puolue.
 
Toisekseen Iltasanomien julkaiseman, toisen häirikköoppilaan kuvaaman videon perusteella poliisi ei katso edes mitään rikosta tapahtuneen. Itse en suostunut koko videota katsomaan, niin typerä on koko jupakka mielestäni, mutta tuttavapiirissäni ne, jotka oikeusoppineina työkseen moisia katsovat, väittävät videon osoittavan, että pojat ovat tarkoituksella järjestäneet välikohtauksen.
 
Ja mitä olemmekin nyt saaneet kuulla? Että häirikköoppilas on mamu. Tai ainakin hänellä on turkkilainen isä. Tämä jupakka ei ole ainoastaan perussuomalaisten karkkipäivä vaan lottovoitto!
 
En ole ikinä äänestänyt demareita enkä näköjään äänestä vastakaan, sillä Päivi Lipponen on kuulema organiseeraamassa jupakan tiimoilta jotain happeningiä mamuoppilaiden puolustamiseksi. Päivi Lipponen päättää nyt hiukan liikaa minun puolestani, sillä hän näyttää päättäneen antaa aivan ennenkuulumatonta määrät aineksia perussuomalaisten kannatuksen nousuun.
 
Päivi Lipposen pitäisi olla koulutukseltaan historian opettaja. Miten voi olla historian opettaja, joka ei ole ikinä kuullut mitään populistisista puolueista yleensä eikä fasismista erityisesti?
 
Ovatko kaikki menettäneet järkensä valon? Mikä hinku kaikilla on tehdä kaikki tämä perussuomalaisten hyväksi? Eikö meillä ole jo riittävästi hakkaraisia ja halla-ahoja? Eikö tässä yhteiskunnassa ollut ennestään riittävän syviä ristiriitoja tänä yt-arpajaisten juhlavuonna?
 
Tämän opettajan erottamispäätöksen takana ollut virkamies on kykyihinsä nähden aivan liian vaativassa tehtävässä. Selvää näyttää olevan se, että tuo erotettu opettaja on jo pidempään ottanut tappiin isoa joukkoa hallintoväkeä, ja on vain odotettu tilaisuutta päästä hänen kimppuunsa. Ehkä syystäkin, mistä minä tiedän. Mutta homma olisi pitänyt hoitaa toisin. Nyt pelkään tällä olevan kerrassaan erikoiset seuraukset. (10.4.2013)