Pihlaja-angervo

Pihlaja-angervo peittää tavattoman tehokkaasti näkyvistä kaiken, leviää nopeasti eikä maistu millekään tuholaiselle.
 

Vietimme viikonlopun anopin kämpillä. Tosin anoppi on jo luopunut siellä asumisesta, mutta kuitenkin.

 

Olen taistellut siellä jo nelisen vuotta pihlaja-angervoa vastaan. Se on varsinainen syöjätär kasviksi. Leikkaaminen ei auta, sillä se kasvaa minimissään puoli metriä viikossa. Siispä olen yrittänyt kiskoa sitä juurineen. Menestys ei ole hyvä silläkään menetelmällä, sillä se valtaa välittömästi takasin alueensa. Sitä on niin hirveät määrät, että en ole koskaan saanut sitä kokonaan pois edes hetkellisesti.

 

Uukuniemellä minua ei vaivaa minkänlainen puutarhatyöhinku. Se johtuu siitä, että paikka on kaunis sellaisenaan. Kärkkäälässä rasituksena on joidenkin vuosien takaisen Unto-myrskyn seuraukset, ts. hakkuuaukeavaikutema. Ilmeisesti minun mielessäni on jonkinlainen kohtalaisen esteettisen tason käsite. Jos miljöö on kohtalainen esteettisesti, en puutu siihen, mutta Kärkkäälässä minut valtaa kammottava pakkomielteenomainen tarve pistää paikkoja edes jonkinlaiseen kuntoon yleisestä inhimillisestä velvollisuudesta planeetan esteettistä tilaa kohtaan.

 

Suurin epäkohta on juuri tuo pihlaja-angervo, vaikkei se toki ole ainoa, kun piha on ollut jokseenkin hunningolla toista kymmentä vuotta. Anoppi on istuttanut pihlaja-angervon aikanaan samasta syystä, josta minä sitä pyrin poistamaan: se peittää tavattoman tehokkaasti näkyvistä kaiken muun, leviää nopeasti eikä maistu millekään tuholaiselle. Ja nyt on koko tontti enemmän tai vähemmän pihlaja-angervolla. Ainoa kasvi, joka edes jotenkin pysäyttää sen leviämisen, on juhannusruusu. Jopa pihasyreeni häviä sille armottomasti.

 

Tavallaan tuo neljä vuotta kestänyt pihlaja-angervotaisteluni on älyllisesti mielenkiintoista. Väitän, että se kasvi oppii. Joistain kohden, mistä olen kiskonut sitä juurineen kaikkina neljänä vuotena, se on alkanut kasvattaa varttaan maata myöten. Se on selvästikin tehnyt joskus sen johtopäätöksen, että jos varsi on pystyssä, sen elinkaari on lyhyt, mutta elinkaaren pituus kasvaa, jos yrittää hämätä pujottamalla vartensa kuloheinään. Näppärä kasvi. (17.5.2009)