Porkkanakakkuaamukahvit

Suolaista ja makeaa, jopa karvasta ja kitkerää, on ollut elämäni viime vuosina. Eikä ole parempaa luvassa...

Pääsiäisviikko aloitettiin kakkukahveilla heti aamusta. On korona-aika, eikä tässä tiedetä, milloin kuolla kupsahdetaan. Minullakin on niin paskat geenit... Menepä tietämään, vaikka olisivat olleet viimeiset kakkuaamukahvit. Mutta sentään vain vaatimaton porkkanakakku.

Kynttilöitä kakussa on seitsemän, sillä keväällä 2013 alkoi kausi, jota olen ajatellut seitsemän vuoden onnettomuutenani, mutta eihän tämä vieläkään kovin hyvältä näytä. Tokko tämä jää vain seitsemään vuoteen.

Vaikka näinä seitsemänä vuotena on tapahtunut mitä kauheimpia asioita, on tapahtumut myös mitä mainioimpia. Seitsemän onnettoman vuoden jaksoon mahtuu mm. paras Kiinan matkoistani, se, jona kävimme esimerkiksi Xiahessä ja Kaifengissa. Ja Dunhuangissa, missä yhden yön makasin valveilla pohtimassa sitä, miten länsimaiset kulttuuripiirteet saavat aivan omat muotonsa elleivät jopa funktionsa, kun ne siirtyvät vieraaseen maaperään. Ilmiö oli sangen kirkas, kun länsimaisena katseli länsimaisia 'vieraslajeja' Kiinassa, mutta kuka on sanonut, ettei samanlaisia ilmiöitä olisi kotomaassa? Päätin ruveta vaihteeksi perehtymään omaan kulttuuriini, ja niin tehostimme matkailua Venäjän Karjalassa, tuolla kulttuuristen mannerlaattojen törmäysalueella.

Savossa satelee hiljalleen lunta. Noin kuukausi sitten karsin hedelmäpuita, ja otin osan karahkoista maljakkoon. Nyt vasta aukesi ensimmäinen kirsikankukka. (6.4.2020)