Puurhurointia 2015

Olin jo päättänyt, että tänä vuonna puutarhurointi vähenee, mutta näyttää siltä, että siihen on jopa ryhdyttävä asennoitumaan tavallista aikaisemmin.

Viime syksynä, kun kävimme viimeisen kerran mökillä, naapurin Aili antoi mukaan kukkamaljakossaan olleet, juurtuneet komeamaksaruohot. Kuulema ne saattoi siinä syksyllä vielä istuttaa maahan ja keväällä nousisivat. Ne kuitenkin jatkoivat oleilua maljakossa meillä kotonakin, itse asiassa ja valitettavasti ne pysyivät maljakossa aina siihen asti, kun maa jäätyi, enkä siis saanut niitä istutetuksi maahan. Isäntä survaisi ne sitten Suonenjoella muutamaan kukkaruukkuun multaan, ja ne pantiin niine hyvineen kokeilemaan talvehtimista saunaan (jota emme käytä).

Koska kukat olivat kuivuneet kauniisti, ajattelin tuossa uutena vuotena, että nappasenpa nuo tuosta poikki ja pistän kuivakukiksi pöytään. Idea oli huono, sillä ne karisivat, mutta samalla paljastui jotain ylättävää eli se seikka, että komeamaksaruohot olivat siinä pimeässä saunassa majaillessaan jotenkin tulleet siihen johtopäätökseen, että nyt on kevät, ja olivat ruvenneet työntämään tuollaisia kalvakkaita versoja.

Yritän talvettaa samaisessa saunassa myös timjamipehkoa. Leikkasin sen syksyllä ohjeiden mukasesti tyngäksi. Se ei osoita merkkejä keväisistä kuvitelmista. (3.1.2015)

 

Tykkylumituhoja

 

Valtakunta on ollut tykkylumien vallassa toista kuukautta, millä oli sekä postiiviset että negatiiviset puolensa. Positiivisiin kuului se, että oli sievän näköistä, negativisiin se, että puut kallistuivat lumen painosta sähkölangoille ja sähköt olivat täällä meillä Suonenjoellakin kuulemma kerran poikki 33 tuntia putkeen - itse emme silloin olleet täällä.

Nyt tykkylumet ovat kadonneet ja niiden aiheuttamat tuho paljastuneet. Meillä on katkennut kolmehaaraisesta isosta koristeomenapusta suurin haara. Säleet vain pystyssä törröttävät ja iso oksa makaa meidän kesäajan ruokapöytämmme paikalla. Väylän mainitulle paikalle puolestaan tukkii ainakin kolme isoa kaaatunutta siteenin runkoa.

En voi väittää, ettenkö olisi huomannut ed. kohteisiin kasaantuneita tykkylumia. Vallan valokuvasin niitä. Mutta että kaunista olikin tuho, sitä en tiennyt, ja tässä sitä taas minun kaltaiseni asiota pelkästään ulkonäön perustella arvioiva henkilö saa oppia, että kaikki kaunis ei ole hyvästä. Ne tykkylumethan olisi pitänyt karistaa alas.

Tosin nyt olisi erinomainen ajankohta sahata poikki latvoistaan maahan tarttuneita pajuja. Vanhan mansikkapellon valtatyhiötä miehittävät ensimmäisinä pajut ja näreet. Kummatkaan eivät minusta ole periaatteessa hullumman näköisiä, mutta nuo pajupuskat, jotka ovat kyllä valtavia, ovat nyt ulkonäöltään sellaisia, että niitä pitää kaataa. Niistä tulee näiden tykkylumien jäljiltä pelkkää ryteikköä.

Olen silmäillyt syksyllä meille lainaan unohtuneita Kaisun puutarhalehtiä, ja niissä lukijat mainostavat ryhtyneensä kevätkylvöihin jo tammikuulla. En käsitä, miten kasvinalut voivat saada riittävästi valoa tammikuussa, mutta kaivoinpa kuin kaivoinkin talvettamisyritystimjamini saunalta ja nostin valoisalle ikkunalle. Liottelen parasta aikaa myös persiljansiemeniä. Laitoin multaan yhden pussin pohjalta löytämäni ties minkä ikäiset laventelin siemenet ja vein kellariin viileään, missä niiden pitäisi itää viimeistään kolmessa viikossa, jos niikseen ylipäätään tulee. Laventelinsiemenpussi oli siis avattu, ja lienen joskus kylvänyt niitä jonnekin summanmutikkamenetelmällä lukematta 'käyttöohjetta'. (31.1.2015)

 

Taas uusi kasvukausi

 

Kun kolme viikkoa sitten olin lähtenyt Suonenjoelta, olin jättänyt uunin pankolle tarjottimellisen sileää persiljaa itämään. Kun tulin tänne viime tiistaina, ne olivat mukavasti itäneet. Tarkoitukseni on istuttaa sitä kasvimaan ja kukkapenkkien koloihin, joita en halua kitkeä.

Vanhettuneesta siemenpussista ohueeseen multakerrokseen suuremmitta toiveitta istutetuista laventeleista oli itänyt sen pussin ohjeen mukaisesti kylmään kellarin sijoitetuna tasan kasi siementä. Siirsin ne pikkuisiin ruukkuihin, mutta jätin loput vielä kellarin.

Mutta muut siemenet, esim. ne isot tummanruskeat, johin liottamisen seurauksena tuli pienet halkeamat, eivät ole lähteneet kasvamaan.

Nyt on uunin pankolla uusi satsi idätettäviä. Esimerkiksi pihvitomaaattia. Olen yrittänyt kerran kasvatta sitä, nimittäin eräältä kollegalta saaamaamaani taimea, mutta hedelmät eivät ehtineet valmistua. Löysin nyt siemeniä, joiden pussissa luvataan, että sitä voi kasvattaa avomaalla. Kasvihuonettahan minulla ei ole.

Isännän toiveesta on itämässä myös kuukausimansikan siemeniä. (2.3.2015)

 

 

Ennätysmäinen jyrsijävuosi

 

Kun tulin eilen noin klo 13 Suonenjoelle, arvelin, että pääsen ottamaan vähän pakastimesta timjamisämpylää ja päälle oliiviöljyä ja auringonkukanversosilppua. Viimemainittua oli luvassa, sillä pari viikkoa sitten oli  laatikkoon sotkettu mullan sekaan viimevuotista kukista sipellettyjä siemeniä, ja viikko sitten ne olivat jo hyvin itäneet.

 
Mutta kun menin viileään hippihuoneeseen hakemaan leivänpääällyksiä, totesin, että jokaikinen auringonkukan verso oli leikattu tavattoman terävästi, kuin saksilla, eikä leikkausjätöstä näkynyt missään.
 
Tyydyin panemaan leivälle basilikaa.
 
Lounastettuani läksin katsomaan tarkemmin idätelmiäni, ja laatikoita siirrellessäni havaitsin kahden välissä siistin kasan, johon oli koottu auringonkukan taimet ynnä lähes itäneitä, turvonneita auringonkukan siemeniä. Vieressä olivat isännän virittämät hiirennakit koskemattomina. 
 
Meillä on perheessä jatkuvana kiistana, mitä hiirenloukkuihin pitäisi laittaa syötiksi, ja tähän asti isäntä on jästipäisesti laittanut tuoretta leipää tai juustoa, jotka kuivuessaan saavat loukut vain juuttumaan. Minä olen ollut porkkanan kannalla.
 
Siirsin siinä sitten loppupäiväksi kasvit aurinkoisempaan paikkaan, ja jätin niille sijoilleen ne myös yöksi. Kun aamulla heräsin, vesimelonien taimet oli napsittu pois samalla tavalla kuin edellä mainitut auringonkukan versot, ja myös timjamia oltiin käyty mutustamassa kaksi istutusruukullista. Missään ei kyllä näy hiirenpapanoita, joskin puuhellan alla ollut hiirenmyrkkypussi oltiin syöty tyhjäksi. Siirsin tilalle iskemättömän pussin saunalta.
 
Lähden tästä tänään Kuopioon, ja pitääkin miettiä, miten nämä kasvinalkunsa tänne jättää. Minä en koske hiirennakkeihin, sillä jotain hommaa pitää isännällekin varata. Mutta kyllä minä aion suuttua, jos täältä jotain vielä syödään. (16.3.2015)
 
 
Tomaatit on koulittu
 

Olen tässä koulinut tomaatit. Yleensä tomaattini ovat olleet tässä jamassa kesäkuun alussa, mistä johtuneekin, että ne ovat olleet joulutomaatteja. Kuvassa ne on siirretty tuvan lämpimästä viileään hippihuoneeseen vankistumaan.

Tomaatintaimissa on kuulemma sellainen ominaisuus, että parinkymmenen sentin mitan saavutettuaan ne saattavat nuupahtaa. Mikä on kohta edessä, jos on ollakseen. Tämä on vähän huono laji minun kasvatettavakseni. Otin siemenpussin taannoin täkäläisen S-marketin hyllystä turhia lueskelematta. Ja kävi ilmi, että kyseessä on kasvihuoneen vaativa lajike. Pari taimista on pihvitomaatteja, en tosin enää muista mitkä. Pihvitomaatin taimista oli suurin osa kuollut. Olen yrittänyt kasvattaaa pihvitomaattia kerran aikaisemminkin, tosin valmiista taimesta, eikä siitä(kään) mitään tullut, koskapa silläkin on majapaikkavaatimuksena kasvihuone. Mutta suapihan tuota kokkeilla…

Muita koulittavia ovat olleet laventelit. Ne oli kylvetty varmaan yli kuukausi sitten jostain vanhasta pussinpohjasta. Hitaasti  - ohjeen mukaan pimeässä ja kylmässä - itivät, mutta kyllä minä niistä muutaman huitelon pikkuruukkuihin siirsin.

Kaalit itävät pikaisasti. Tässä toisapäivänä istutetut parsa- ja ruusukaalit. Pitää varmaan vielä tällä rupeamalla laittaa nämä isompiin ruukkuihin. Tosin multaa on vähänlaisesti. Ja tänään laitoin itämään lisää kaaleja, nimittäin lehtikaalia, joka on olevinaan niin mahdottoman hienoa superruokaa.
 

Tässä tämän vuoden erikoisuus, siemenestä kasvatettua kuukausimansikkaa. Johan näissä alkaa olla mansikanlehden muoto hitaasti kehkeytymässä. (3.4.2015)

 

 

 

Sarvet hangessa

 

Kävin tässä viikolla Suonenjoella katsomassa, miten taimet voivat, ja huonosti voivat, sillä olin mitä ilmeisimminkin kastellut niitä viimeksi lähtiessä liikaa. Toisaalta lämmitys oli jätetty melko pienelle; kun savuin paikalle, sisällä oli hädin tuskin 10 astetta. Ainakin paprikat olivat menehtyneet, ja ne jäävät nyt sitten tältä kokeilukaudelta, sillä niitä ei ehdi enää kylvää uusia. Toisaalta minulla ei ole sitä kasvihuonettakaan, jossa ne olisi pitänyt kasvattaa…

Tomaatit olivat hyvässä mitassa, mutta aiemmilta vuosilta olin opinut, että jos varsi alkaa punertaa, se voi olla merkki puutumisesta eli siitä, että tomaatin taimi lopettaa kasvunsa siihen. Joillakin varsi siis punersi.

Koulin auringonkukat. Totta, en ole minäkään ikinä kuullut, että joku olisi esikasvattanut ja koulinut auringonkukkia. Mutta yhtänä vuonna, taisi olla ensimmäinen kokonainen kesämme Kuopiossa, kun parvekkeellamme kukkivat auringonkukat kesäkuun alussa. Jos ne kylvää vain suoraan maahan, ne kukkivat vasta syksyllä, jolloin niitä ei oikeastaan pääse näkemään.

Takatalvi oli siis yllättänut niin autoilijat kuin kasvit. Mutta hangesta pilkotti tällaisia sarvia. Jotain sipulikasveja istutimme syksyllä, mutten muista mitä. Nämä näyttävät erehdyttävästi tulppaaneilta. Jäämme jännittyneinä odottamaan, mitä näistä tulee.

Syksyllä jakamani päivänliljat työnsivät jo keltaista piippoa, ja toisessa nauhuksessa oli alkua, siinäkin. Kuuruohon sirkkalehdet olivat jämäkät. Mutta särkyneestä sydämestä ei näkynyt jälkeäkään, paitsi merkkikeppi. (17.4.2015)

 

 

Runsasluminen kevät

 

Muistan lapsuudestani, olin ehkä jotain 9-vuotias, kun oli vappuna niin paljon lunta, että Rastaantiellä oli räntäisen lumen vaippa, johon jäivät autonrenkaiden jäljet, kun läksimme vappupäivän aamuna torille. Muttei lunta silloinkaan ollut näin paljon kuin nyt.

Eli hiukan huonolta näyttää tämän Valborgin aattoillan grillaustilanne. Mutta ei se mitään. Laitetaan lohi uuniin ja valkoiviini jäihin.

 

 

 

 



Ohessa vielä kuva, joka esittää tomaatintaimia taustallaan joulumaisema. Ja minä kun olin päättänyt, että tänä vuonna ei tule joulutomaatteja. (30.4.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuusenkukkia

 

Nämä eivät ole vadelmia vaan lehtikuusen kukkia. Paljon oppii, kun vuosia keväisin lehtikuusen juurella aikaansa viettää, mutta hitaasti oppii. En ollut ikinä ennen älynnyt näitäkään. (5.5.2015)

 

 

 

 

 

 

Hyvää hanamia!

  

Kirsikankukkain juhlaa on vietetty muualla maailmassa jo ajat sitten ja niin on muualla maassakin. Meillä Pohjois-Savossa ollaan tältä osin myöhässä. Niinpä tämä meidän kirsikkapuumme, Uukuniemeltä peräsin oleva, Matin kioskin pihapiiristä aikanaan itsensä Matin luvalla maasta kaivetusta taimesta kasvatettu, suvaitsee kukkia vasta nyt.

 

 

 

 

 

 

  

Tämä toinen kuva esittää ainoaa niistä viime keväänä Kaisulta saduista ritarikannuksista, joka on tänä keväänä enää elossa.

 

Kaisulta saadut malvat ovat kotiutuneet paremmin. (5.6.2015)

 

 

 

 

 

Lapsuudessani tämmöisistä rakennuksista käytettiin nimitystä hönnä

 

Tänään heräsimme vuoden ensimmäiseen kesäaamuun ja kirmasimme mullanostoon heti aamukahvilta.

Kirkolta palattua rupesin valmistelemaan rusettikasvihuonettani. Olin jo viime kesänä aloittanut tämän projektin, mutta se oli jäänyt silloin vielä sikäli vaiheeseen, että en laittanut sinne mitään kasvamaan. Nyt päätin jopa laajentaa sitä matalalla yrtti- ja rucola osalla, joka on tehty sen saman keinun istuinosasta, jonka kehikosta on korkea tomaattiosasto.

Oheinen kuva esittää tätä rakennelmaa. Kun olin värkkäämässä tätä, pysähtyi naapuri jututtamaan isäntää. Naapuri oli kuulemma todennut, että on hyvä, ettei isäntä ole suunnitellut hönnääni. Kysyin, mitä naapuri oli sillä tarkoittanut. Isäntä ei tiennyt. Mutta olen sijoittanut pytinkini omasta mielestäni tontille niin, ettei sen pitäisi häiritä ohikulkijain esteettistä silmää, elleivät ohikulkijat sitten ala asiakseen sitä tarkastella, ja silloinhan se on heidän oma vikansa.

Rusettikasvihuone on rusettikasvihuone siksi, että osat ovat kiinni toisissaan rusetilla solmituilla naruilla. Meidän perheessä kun kukaan ei osaa rakentaa, mutta minä osaan tehdä rusetteja.

Sisällä on kaksi vanhaa tiskipöydän tasoa, toinen yksi-, tonen kaksialtainen, ja altaisiin istutin jo ne tomaatit, joissa on nuput. Muutkin ovat kyllä siellä, mutta vain lämmittelemässä. Rakennelmassa oli nimittäin päivällä tosi lämmin. Kaikki erikoisemmat tämän kevään kokeilujen taimethan menetin. Olin yrittänyt paprikaa, vesimelonia ja meksikolaista viidakkokurkkua. Ensimmäiset vesimelonit söi metsämyyrä, joka seikkaili täällä sisällä yhden viikonlopun niin, että siitä taisin saada sen kuuluisan myyräkuumeni, ja toiset eivät edes kunnolla itäneet. Ja sitten ne hyväkkäät vielä kuivuivat siinä samalla kun paprikat ja viidakkokurkut.

Täällä kukkivat kullerot ja oheisen kuvan pikkutalvio. Samoin helmililjat ja loistava luonnonperenna kurjenpolvi. Eikä pidä unohtaa mahtavina kukkivia raparpereja. Ne ovat meillä koristekasvikäytössä, sillä emme kumpikaan pidä raparperista.

 

 

 

 

 

 

 

 



Omenapuussa on tällaiset pulskat pinkit nuput, ja unikoissa on isot pallukat, jotka puhkeavat piakkoin loistavaan kukkaansa.

Nyt sitten sataa ja on hirveä mysky. Ja pitäisi istuttaa avomaan kurkkua. (6.6.2015)

 

 

Kesä näyttää jäävän tänä vuonna väliin

 

Kevät etenee hitaasti, paitsi hyttysten määrä. Se on räjähtänyt. Tänään ajateltiin korkata shampanjapullo omenapuun alla sen kunniaksi, että isännän blogilla meni 3 miljoonan kävijän raja rikki, mutta hyttyset tosiaankin onnistuivat estämään moisen.

 



Myös vuorikaunokki kukkii. Lempikukassani särkyneessä sydämessä on pikkuruiset sydämet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keto-orvokit ovat sieviä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kirsikkapuukin on vielä kukassa, kuten näkyy tästä kuvasta, joka oikeastaan esittää meikäläisen dostojevskista nurkkausta. Odotan, että ukontulikukat kukkivat tänä kesänä.

Toisella puolen pihaa japanin nauhus näyttää kärsineen talvesta, mutta nousee kuitenkin, joskaan ei kovin runsaana.

  

Mutta pionin lehdet ovat nyt villin värisiä. (12.6.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hidastelua

 

Olen ryhtynyt kirjoittamaan hitaita, nautiskelevia esseitä Kiinan matkoistani. Minulla ovat mukanani täällä Suonenjoellakin kaikki Kiinan matkojeni muistikirjat, muovikassillinen. Asia kuuluu samaan elämän tietoiseen hidastamiseen kuin kirjeiden kirjoittaminen käsin kaunokirjoituksella.

Ja Davidsonin teoksen Moses Maimonides - The Man and His Works lukeminen. Tässä tämän keskiaikaisen juutalaisfilosofin ja -lääkärin elämän ja teokset perin pohjin käsittelevässä teoksessapa meillä on ilmiömäisen hidaslukuinen kirja. Kirja on omani, joten saan lukea niin rauhalliseen tahtiin kuin haluan. Kirja on jäänyt tähän asti lukematta paitsi siksi, ettei ole ollut aikaa, ensi sijassa siksi, että niin kirjan päällyspaperi kuin varsinainen sidosasukin ovat rumuudessaan maailman ehdotonta syvännettä.

Hyttysvuosikin on ilmiömäinen. Mitenkähän monta vuotta lienemmekään syöneet grillipäivälliset kukkivan omenapuun alla. Nyt omenapuunalusruokailut ovat kertakaikkiaan mahdottomia. Myös kimalaisia on poikkeuksellisen runsaasti, samoin kuin kaikkia muitakin ötököitä, kuten kuvan esittämää lajia, jonka nimi ei ole tiedossani. Olisi pitänyt laittaa kuvaan tulitikku osoittamaan mittasuhteita. Tämä nimittäin oli aika iso.

Sireenitkään eivät vielä kuki, mitä nyt vähän nuput pullottavat. Juhannusruusukaan tuskin ehtii juhannukseksi. Kulleroiden suhteen sitä vastoin on mitä erinomaisin kevätkesä. Nämä anoppini kullerot eivät liene koskaan aikaisemmin olleet näin pitkiä kuin nyt, ja viileiden säiden takia kukinta-aikakin on pitkä, ei vain kasvien varsi.

Tomaateistani on puhennut keltaiseen kukkaansa vain yksi onneton. Vaikka laitoin ne niin aikaisin! Varmaan jossain vaiheessa viime viikkoa oli niin kylmiä öitä, että rusettikasvihuoneessa ne puutuivat eli eivät enää kasva eivätkä kuki eivätkä mitään muutakaan paitsi lisäävät materiaalia kompostissa. Kyllä harmittaa! Laitoin kuitenkin loputkin tänään isoihin ruukkuihin ts. ämpäreihin. Saa nähdä.

Avomaan kurkuistakin ainakin neljä oli paleltunut, vaikka niillä oli harso päällä. Mutta pienistä sisälle jätetyistä kaksi saattaakin olla viidakkokurkkuja. Olin aivan varma, että kaikki viidakkokurkut olivat menneet siinä sairastellessani. Olin merkinnyt istutusruukut, mutta maalarinteipinpalat irtoilivat, ja ilmeisesti olin laittanut pari pudonnutta vääriin ruukkuihin. Se sentään on kiinnostavaa. Edes yksi kokeilukasvi olisi säilynyt?

Tosin kuukausimansikan kasvattaminen siemenestä taisi onnistua sekin. Sekin oli kokeilu. Mutta parikat ja melonit jäivät tämänkesäisestä kokeiluerästä. (13.6.2015)

 

Historiallinen aronian kukinta

 

Tässä puolen kymmenen aikaan juhannusaaton aaton iltana, kun sade vähän vaimeni muttei suinkaan lakannut, kävin nappaamassa pari kuvaa pihapiirin kasveista.

Keväällä kuvasin erikoiset vadelmannäköiset mollukat lehtikuusessa, ja tässä ne ovat nykyisessä vaiheessaan, pikkuisina käpysinä.

Tässä vieressä kukkii marja-aronia ensimmäisen kerran tämän tontin historiassa. Nämä kasvit ovat kituneet tuossa pitkässä saraheinässä vuosikausia, mutta nyt ne tämän alkukesän viileydessä uskaltautuivat kukkaan.

 

 



Kirsikkapuu kukki hämmästyttävän pitkään, mutta eivät nämä kukan raadotkaan hassumman näköisiä ole. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi verkon laittaminen puun päälle, että päästäisiin maistamaan edes yhdet oman maan kirsikat! (18.6.2015)

 

 

 

 

Juhannus on meillä...jonkinlainen...

 

Aamulla soitettiin  Uukuniemeltä, että ovat siellä lähdössä juuri kirkonmäen kesätorille aamukahville. Itse nousimme lämmittämään uunia, että saatoimme juoda itse aamukahvit sen lämmössä tuvassa.

 

Mutta yhtä kaikki, hyvää juhannusta toivottavat kaikille muille paitsi DNA:lle ja digitalisaatiohurmoksesta kärsiville - sillä tämä yhteys on taas aivan paska - kitulias kurkku

 

ja sateen pieksämät vuorikaunokit. (19.6.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kukkasia

 

Nämä villit akleijat ovat jotain, mistä meillä isännän kanssa mielipiteet eroavat. Nämä kun ovat useinmiten sisäsiitostuneet pelkiksi ruttumytiksi, mutta joku tällainen lähes puhdasmuotoinen on joukossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös värit ovat lähinnä tässä kuvassa alalaidassa näkyvää luokkaa, eli jokseenkin tylsiä. Mutta kirsikkapuun oksien lomasta pilkottavat idänunikot. Ja ne ovat mahtavan värisiä, ne.

 

 

 

 

 

 

 

Sireenikin aloittelee tässä kukintansa, ja kun minä nyt satun pitämään näistä unikoista, niin toistoa siltä osin. Sireeni ei siis ole tässä pian heinäkuun alkaessa vielä täydessä kukassa, kuten ei ole keltapäivänlilja eikä pionikaan, jotka siis molemmat vasta aloittelevat. Juhannusruusu ei edes aloittele, ja vaikka kaupunkialueella pihlaja lienee jo ylikukkineessa tilassa, meillä se hädin tuskin harkitsee asiaa.

 

Mitä liljoihin tulee, jaoin niitä viime syksynä. Kaikissa keltaisissa pitkin tonttia ripotelluissa pehkoissa on valtavasti kukkavanoja, mutta samalla tavoin ripotelluissa rusopäivänliljoissa olen havainnut tasan kaksi kukkavanan alkua.

 

Ja se ukontulikukka, jonka mahtavat lehdet näkyvät tuossa vasemmalla ylikukkineen raparperin alla, se tosiaan työntää yhtä kukkavanaa. Aion olla todella katkera, ellen pääse näkemään sitä. Sillä kuten useaan otteeseen on todettu, po. kasvin lajimääritys on kesken. Oletan siis, että se on ukontulikukka, ja olettamukseni perustuu naapurin Arvin arvioon. Anoppi ei muista koko kasvia, vaikka se siis on ollut täällä ennen kuin me aloimme käydä täällä. Minä tosin siirsin sen omavaltaisesti eri paikkaan, eli alkujaan se ei sijainnut tässä kiven juuressa vaan keinun vieressä paikassa, jonka on nyttemmin vallannut sireeni.

 

Meillä on tällä nyt neljää lajia kuunliljoja. Nämä täysin vihreillä sileillä lehdillä varustetut samoin kuin samassa kuvassa näkyvät valkolaitaiset olen tuonut mökiltä.

 

 

 

 

 

Tämä hienostuneesti pliseerattulehtinen on kotoisin Ailin pihasta Uukuniemeltä.

 

 

 

 

 

 

 

Ja tämä kiharainen, keskeltä valkoinen lienee alunperin tältä samalta pihalta, joskin nyt se on tuotu appiukon haudalta viime kesänä. (27.6.2015)

 

 

 

 

 

 

 

Keskikesällä kukkivat nyt alkukesän kukat

 

Juhannusruusu ei kerennyt kukaan juhannukseksi, eikä vielä oikein heinäkuun alkuunkaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muutenkin anopin pihan alkukesän kukat ovat nyt vasta parhaimmillaan. Tässä julkisivun kukkasekoitusta tässä vaiheessa. Tästä rykelmästä tulee eri värinen, kun näiden kukinta on ohi ja seuraavat pääsevät vauhtiin. Olen yrittänyt ottaa opikseni siitä yhdestä anopin penkistä, jossa keväällä kukkivat ensin valkovuokot, sitten kullerot ja kesällä tarha-alpit. Tässä kohden seuraavat näiden jälkeen ovat tummansiniset ukonhatut, punaiset värimintut ja valkoinen syysleimu, ja vasemmalla kuva-alueen ulkopuolelle sellaiset hopeiset koristeohdakkeet sekä kurkkuyrtti. Aksentiksi tulee hiukkasen oranssia krassia.

 

Vaalenpunaisesta unikosta myrsky kaatoi kuoliaaksi puolet sisältäen kaksi nuppua, ja pelkäsin hetken, että tänäkään kesänä tähän ei tule kuin yksi kukka. Mutta kyllä tähän sittenkin kolme tulee, mutta nyt on vasta ensimmäinen aukeamassa.

 

Tässä vielä pihan satuviidakkonurkkaus. Joskin olen ylimielisesti sitä mieltä, että tämä piha on saavuttanut nyt sen pisteen, jossa piha muuttuu puutarhaksi.

 

Ja mitä tulee simkortteja myyvään yhtiöön, jonka nimi alkaa D:lä, mokkulat ja iPad toimivat nyt kohtalaisesti. Hermostuin niihin, sillä käyn ihan Kuopion keskustassa yhtä kurssia, jolla käytetään aika paljon nettiä. Vieruskaverilla oli aivan samalainen laite kuin minulla, mutta hänellä sivut aukesivat välittömästi, kun taas minulla eivät koko aikana, kun sitä asiaa käsiteltiin. Ja sitten näitä vehkeitä pitäisi ruveta käyttämään lasten opettamisessa koulussa! Aivan edesvastuutonta meininkiä.

 

Mutta minulla on piakkoin tilaisuus kokeilla yhteyksieni toimimista vaikeammissa oloissa. Digitalisoimisen erikoisin piirre on se, että digitaaliselle viestinnälle annetaan hirveästi anteeksi. Tosiasia on, että yhteydet eivät toimi käytännöllisesti katsoen missään, eikä kukaan näytä panevan sitä pahakseen, vaikka samaan aikaan yhä enemmän asioita siirretään vain neteitse hoidettaviksi. Käytännössä ihmiset joutuvat lähtemään edelleen keskustoihin hoitamaan asiansa, vaikka se tapahtuisi netissä, sillä netti ei toimi muualla - jos toimii siis aina sielläkään. (3.7.2015)

 

Pestoa

 

Viime viikonloppuna oli sinappikaali, josta jotain syystä nykyisin käytetään kai seksikkämmäksi miellettyä nimitystä rucola, kasvanut keinunrunko-ikkuna-muovi -hönnässäni niin mahtavaksi, että se piti säilöä, ja säilöin sen pestoksi, semminkin kun olin ostanut Viipurin kauppahallista pinjansiemeniä. Myös pinaatti oli korjuukunnossa, mutta se sai vielä jäädä, ja koska en keksi, mitä muuta pinaatistakaan voisi tehdä kuin pinaattikeittoa ja pestoa, tulen varmaan surauttamaan nämä kuvan muhkeat lehdetkin tehosekoittimessa leivänpäällykseksi ja pastakastikkeeksi. Itse asiassa minulle on vähän hämärää, miksi ylipäätään kylvin pinaattia...

Tämä vuonna ei ole kuin punavioletteja sormustinkukkia. Takana häämöttää mahtava päivänkakkaraesintymä. Pihassa saa kasvaa päivänkakkaraa, jos se älyää kasvaa isossa ryhmässä eikä törrötä yksittäisinä härpäkkeinä siellä täällä. (14.7.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kermakakkupioneita

 

Tavallisesti tähän aikaan alkaa jo heinänkasvu hilliintyä anoppini pihamaalla. Mutta tänä vuonna on toisin. Puolitoista viikkoa sitten kasvimaa oli jäänyt jokseenkin puhtaaksi, mutta nyt sen olivat onnistuneet valtaamaan lähes puolimetriset rikkakasvit tavalla, joka on mielestäni aivan käsittämätön. Juuri mikään muu ei olekaan kasvanut. Ehkä hiukan porkkanat ja sipulit. Mutta lanttua ei näytä tulevan tänä vuonna lainkaan eikä minkään lajin kaalia, vaikka kylvin monensorttista. Tyhjät penkit. Ellei petokasveja oteta lukuun.

Eikä tietenkään tiliä tänäkään sesonkina, mutta se ei kaikkien näiden vuosien yritysten jälkeen ole enää mikään yllätys.

Pionitkin kukkivat nyt myöhässä. Ja vaikka on heinäkuun loppu, kuunliljat eivät vielä kuki. Hyvä että on jonkinlaiset kukkavanat, ja sama tilanne rusopäivänliljoilla.

 

 



Vaaleanpunaisia kermakakkupioneita täällä on kahta lajia. Kalpeanpunaiset ovat jo onnistuneet kukkimisensa suorittaa, nämä keskipunaiset ovat siis jäljellä. (29.7.2015)

 

 

 

 

Kasvimysteeri 'ukontulikukka'

 

Sinne jäi sunnuntaina ukontulikukaksi povattu kasvi kehittymään. Hitaasti se tapahtuu.

Sellunkeittoni onnistui siten, että nokkosesta näyttäisi tulevan napakkaa paperia, mutta kuitujen käsittelemiseen langaksi taidan tarvita hiukan lisätietoja. Mutta paperia niistä saa varmasti, joten luvassa lienevät meidän huushollista nokkospaperiset joulukortit.



Siihen asti, kunnes onnistun saamaan lisätietoja nokkoslangan tekemisestä, voin opetella langan tekoa näillä aineksilla. Musta on ison mustan villakoiran ja valkoinen bichon frisén karvaa. Ja näistä saa lankaa taatusti. (27.7.2015)

 

 

 

 

 

Ei ukontulikukka vaan häränsilmä!

 

Päivä on harmaa ja tuuleekin kohtalaisesti, mutta kurkkuyritit yrittävät aloittaa kukkimistaan. Yrittävät…Mutta punaiset värimintut ja harmaamalvikit ovat onnistuneet yrityksessä.

 

 



Mutta tämä ukontulikukaksi kuvittelemani kasvi. Ukontulikukka se nyt ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Nettisurfaamisen seurauksena on syntynyt uusi arvaus: auringontähti.

Kiinnostuksessani tätä kasvia kohtaan en ole yksin. Sitä on epävarmojen nettitietojen perusteella kasvanut Olavi Paavolaisen kotipuutarhassa Kivennavalla. Paavolainen nimitti kasvia häränsilmäksi. Kasvia on kuvaillut myös Ilmari Pimiä - hänen mukaansa sen terät paloivat keltaisina ja se oli villin kaunis katsoa. Kasvi oli myös Katri Valan lempikukka.

 

Eli olemme tämän kasvin kanssa nyt suomalaisen modernismin äärellä. (1.8.2015)

 

 

Sadonkorjuussa!

 

Kyllä on tullut mahtava tästä malvasta, joka kaivettiin aivan pikkuriikkisenä, kituliaana olentona viime syyskesästä Ailin rappurallin välistä Uukuniemeltä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Enkä malta olla ihmettelemättä alati tätä auringontähteä alias häränsilmää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

 

Jos sitä vertaa tähän japaninnauhukseen, tämän keltainen lienee parempi, mutta lehdet ovat aivan kilpailukykyiset. Ja varsinkin korkeus. Tämä japaninnauhus on minua lyhyempi toisin kuin auringontähti, joka on metrin minua korkeampi.

 

 

 

 

 

 



Suopayrtit, joita viime kesänä jaoin ankarasti, kukkivat nyt kalpean punaisena pitsiröyhelönä vanhan ulkorakennuksen seinustalla useammassakin kohden.

 

 

 

 

 

 



Mutta sadonkorjuuaika on menossa. Kävimme jo aamutuimaan kanttarelli- ja mustikkametsässä. Mustikoita meillä varmaan on nyt jo yli oman tarpeen, sillä niitä on kertynyt myös Uukuniemen suunnalta. Täällä Savossa ei uskalla luottaa mustikan saantiinsa, kun täällä on niin paljon muitakin poimijoita. Kanttarellienkin määrä on yli oman tarpeen, joten meiltä saa varmaan talven mittaan aina tuliaisina kuvan tuotteita pakastettuina.

Myös puutarhan satokausi on alkamassa, ja tässä ovat liossa ensimmäiset avomaan kurkut. Nämä eivät kerkeä säilöntään vaan menevät varmaankin suoraan suuhun heti tänä ehtoona, mutta ensi viikonloppuna se sitten alkaa. Pitää toivoa, ettei silloin ole kovin kuuma sää, sillä onhan tuolloin kurkkusäilykkeen valmistuksen lisäksi hommana kerätä mustat vinimarjat ja keittää ne mehuksi, jotka ovat kaikki ylen lämmintä puuhaa.

Tomaattitilanne on kauhistuttava. Tomaatit käytännössä ovat vasta kukkimassa tuossa rusettikasvihuoneessani. Ja vain osa on sellaisissa astioissa, että voin nostaa ne yöpakkasten tullen sisätiloihin. Ja minä niin yritin, ettei tulisi taas joulutomaatteja! (15.8.2015)

 

 

Jopa muutama kirsikka

 

Nyt se sitten alkoi. Kesä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanovat, mutta kyllä minusta alkaa nyt olla jo vähän kuuman puoleista.

Meillä on ensimmäistä kertaa tulossa muutama kirsikka vuosikymmeniä sitten Uukuniemeltä Matti-vainaan kioskin pihasta saatuun puuhun. Pitää käydä vielä ennen kaupunkiin lähtöä sulkemassa verkko sen ympärille paremmin. Kuvaa ei tähän nyt saada, koska ei sattunut järjestelmäkamera kyytiin, eikä mobiilivehkeillä saa tarkennettua tarkasti pieneen kohteeseen niin kuin nyt kirsikkaan.

Soihtunauhus aloittelee kukintaansa. Kuulemma se kukkiin hyvin lyhyen aikaa, ja viime kesänä, kun sen olisi pitänyt enimmäisen kerran kukoistaa, emme ehtineetkään näkemään sen kukista kuin kuihtuneet jämät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Ja viimeisenä paljon puhuttu meksikolainen viidakkokurkkuni. Siinä on siis tänä kasvukautena ollut tasan tämä yksi pikkuinen kukka. Siemenpussin kuvan mukaan tästä olisi pitänyt tulla mahtava pehko täynnä pieniä, kirjavia kurkkuja.

Minä, mainonnan uhri... (16.8.2015)

 

 

 

 

Kirsikka ja sipulinkukka

 

Tässä sitten yksi kappale meidän oman puun ensimmäisiä kirsikoita!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos tietäisi, että istukassipuli kuin istukassipuli tuottaa näin komean kukan, istuttaisin sipulit etupihalle kukkapenkkiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rusopäivänliljakin se tässä yrittää, raasu, rusottaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kurkkuyritin ja transsylvaniansalvian jämät ja samettiruusut muodostavat psykedeelisen väriyhdistelmän. (21.8.2015)

 

 

 

 

Juolukka

 

Huono taide voi olla parempaa kuin hyvä, ja huono kesä voi olla parempi kuin hyvä ainakin sikäli, että juolukka tekee marjoja vain sateisina kesinä. Vieressä vasemmalla juolukka, oikealla musitkka.

 

 

 

Ja tässä puolestaan vuoden kirsikkasato. Yhteensä 16 marjaa. Aiemmin olen syönyt kaksi. Koko puu oli kyllä keväällä kukkia valkoisenaan. (23.8.2015)

 

 

 

 

Mustikkamehua glögitarpeeksi

 

Olen pikavisiitillä Suonenjoella. Oli nääs kasteltava tomaatit. Viime viikonloppu meni kulttuuririennoissa Kuopiossa, ja seurava kuluu äidin synttäreiden merkeissä. Latvoinkin ne viimein. Sadosta tulee, sivumennen sanoen, huono.

Päätin jo viime vuonna, etten enää kasvata tomaattia. En käsitä, miten päädyin tähän taas. Olen jälleen päättänyt, että tomaatin kasvattamiseni päättyy. Jonkun pitää väkivalloin estää, jos yritän ensi vuonna ryhtyä siihen. Sillä se toiminnanlaji on täysin järjetön.

Olen repinyt jiao gu lanin säleiköstä. Se on tropiikin kasvi, joten se ei elä talvea ulkosalla näillä leveyksillä. Kuulemma sitä voi yrittää talvettaa jossain viileässä huoneessa, mutta missä meillä sellainen on? Ehkä se pysyy elossa huonekasvina? Aion kokeilla sitä. Otin siitä muutamia suikeroita pistokkaiksi.

Kituliaat viidakkokurkut nostin sisälle, ihan vain nähdäkseni, miten niille käy. Hedelmää ne eivät näytä tuottavan. - Olisi nyt tullut edes yksi!

On ollut pitkä ja raskas kesä.

Yhteen mustaherukkapensaaseen jäi vähän raakileita silloin, kun keräsin niitä mehua varten, ja nyt poimin ne jämät ja keitin niistä hiukan mustaherukkahyytelöä. Kävin myös mustikassa, ja keitin marjat  mehuksi. Mustkikkaglögi? Aion kokeilla.

Sipulisato on korjattava vielä ennen lähtöä. Perunannosto voi tapahtua myöhemminkin.

Kurkkujen kanssa on sikäli kehnosti, että ne eivät nyt vain kertakaikkiaan kerenneet tälle kasvukaudelle, ja nyt tulevat jo kurkuille sopimattoman kylmät yöt. Yritän lähtiessäni virittää niille huopia niskaan.

Raivasin jo yhden kukkapenkin, mutta kyllähän tuossa pihassa olisi raatamista, jos vain jakaisi. Mutta raatamattakin syysleimut kukkivat, samoin kultapallot, krassit ovat suorastaan parhaimmillaan samoin kuin loistonauhukset. Samettiruusutkin kukkivat vielä täysiään, ja isossa malvassakin ovat vasta nyt menossa viimeiset kukat latvoissa.

On tulossa syksy, mielivuodenaikani. (3.9.2015)

(vuodenaikamieltymykseni tulivat reilussa kuukaudessa tästä rajusti muuttumaan...joulukuu 2015)

 

Energiayhtiö petti

 

Kävimme Suonenjoella. Ja olemme takaisin Kuopiossa nyt jo sunnuntai-iltapäivästä, mikä on sangen epätavallista.

Syynä pikaiseen paluuseen oli pitkittynyt sähkökatkos, jonka annettiin pitkittyä kertakaikiaan väärään vuodenaikaan. Tässä syksyllä kelit ovat sen verran lämpimät, että juuri täytettyjen palstimien sisältöjä ei saa turvaan edes hankeen.

Sen jälkeen, kun markkinatalous on pakottanut ihmiset ostamaan pakastimia, markkinavoimilla porskutteleville sähkölaitoksille ei oikeastaan voida antaa anteeksi, että ne päästävät ihmisten pakastimet sulamaan sillä tekosyyllä, että on tullut myrsky. Suomessa nyt sellaisen kolme, neljä kertaa vuodessa myrskyää, ja jos markkinat ovat niin tyhmät, etteivät osaa tämän vertaa sopeutua tosiasioihin, niin sekä sähkölaitostoiminta ja pakastinten valmistaminen pitää kieltää lailla.

Kyllä ihmiset sitten energiantuotantonsa ja säilömisensä keksivät muilla keinoin hoitaa. Ihmiskunta on ollut olemassa (hiukan laskutavasta riipuen) sen 100 000 vuotta, eikä se ole ollut tästä ajasta pakastimista ja sähkölaitoksista riipuvainen kuin pienen tirauksen, mikä todistaa, että pakastimia ja sähklaitoksia ilman tullaan toimeen mainiosti. Molemmat voidaan siis hyvin kieltää siitä perustellusta syystä, että ne ovat epäluotettavia, varsinkin yhdessä toimiessaan, ja yhdessähän ne aina toimivat.

Sain kuitenkin perunat ja porkkanat nostettua. Sipulit olin korjannut jo aiemmin. Kaikki sadot epäonnistuivat. Tai ehkä porkkanoita tuli tavanomaista enemmän. Varsinkin kurkkuja tuli tänä vuonna mitättömän vähän. Punajuuri ei käytännölisesti katsoen edes itänyt. Lantut jätin vielä maahan siinä toivossa, että ne edes vähän vielä kasvaisivat.

Ei mene hyvin, ei. (4.10.2015)

 

Hyvästi, kesä...

 

Tänään oli upea pihatyösää. Oli aurinkoista, mutta ei tosiaankaan tullut kuuma ahertaessa. Vetelin ylipitkäksi päässyttä heinää trimmerillä, johon olin ostanut tavanomaista paksumpaa siimaa; sain pihan trimmeröitävät osat melkein kokonaan siisteiksi ennen kuin trimmeristä alkoi nousta savua. Isäntä leikkasi vielä viimeisen kerran tasaiset nurmikot.

Olen kerännyt ruusupuskista ohdakkeet, valvatit ja saraheinät.

Patjamuoveista, vanhoista ikkunoista ja keinun runko-osista koottu hönnä, jota olen kutsunut kasvihuoneeksi, on purettu. Kukkarukut on tyhjennetty kasvimaahan, joka kylläkin on vielä kääntämättä. Pihan puulaatat ovat varastossa.

Hyvästi kesä ja epäonnistunut kasvukausi.

Haravoinnin säästän tuonnemmas, sillä syreeneissä on vielä lehdet. Vaahteran lehdet loistivat kultaisina turkoosin taivaan alla, kun paiskon päivänkakkarapuskia vesurilla mataliksi. Isäntä suojasi hedelmäpuita.

Hyvästi, hyvästi kesä.

On ollut vähän surullinen kesä.

Muut vaihtavat vaaleat sisustustekstiilit kesän tullen, minä talveksi. Huomenna on puisteltava musta olohuoneen villamatto, täti Irjan opiskeluaikoinaan tekemä, että saa tilalle valkoisen ja vihreän kirjavan omatekemän ripsimaton. Anopin aikuiset sohvat muuttuvat valkoisiksi, kun korvaan mustat peitteet vanhoilla sängynpeitoilla.

Meillä on tällainen kierrätystalous.

Hyvästi, hyvästi... (10.10.2015)

 

Talviunille menoa

 

Talviteloille asettuminen jatkuu. Olen vaihdattanut renkaat, sillä en aja autolla tulevaan kahteen viikkoon, ja sen kahden viikon jälkeenhän voi olla ihan mikä keli hyvänsä.

Ostin myös rotanmyrkkyä tänne Suonenjoelle.

Tänään olisi ollut huikean upea haravointisää, mutta kun olin tyhjentänyt sisällä 'alkutalvehtimassa' olleet loput tomaattiämpärilliset kasvimaalle, jouduin toteamaan, että siitä kasvimaasta oli kännetty vasta pieni sirkama. Koska kasvimaata ei voi kääntää, kun maa on jäässä, mutta lehtiä voi haravoida silloinkin, päädyin lapiohommiin haravahommien sijaan.

Niin, sain vihdoin ja viimein vuoden tomaattiruljanssin loppuun. Kuten olen jo aiemmin todennut, tomaatin viljely on kohdallani toiminnanlaji, jolla vahingoitan sekä itseäni että läheisiäni, ja koska en omin voimin näytä kykenevän vastustamaan tätä vaarallista taipumustani, yhteiskunnan pitää jatkossa estää minua siitä. Kammottaa ajatellakin, minkä määrän aikaa olin tuhlannut noihin raasuihin viime maaliskuulta lähtien, ja nyt vasta sain viimeiset ulos (täältä Suonenjoelta, kotona on viel 3 kpl…). Kahdeksan kuukautta! Ja mitä sain siitä?

Sato oli aivan ennätysmäisen surkea. Hirveää ainoan elämäni tuhlausta, tuo tomaatinviljely! Kaikki kasvihuonehönnän rakentelu, kasvien tukeminen, varkaiden poistaminen, lannoittaminen, kastelemassa ravaaminen!

No, tänään keräsin viimeiset kypsät ja pöydällä kypsymässä olleet, aiemmin pidonneet raa'at, ja tein aimo annoksen pasta polognesea hirven jauhelihasta. Se oli kyllä hyvää. Päivän myöhäisen lounaan jäljiltä sitä jäi pakastettavaksi kolme litran jäätelörasiallista, eli onpahan nyt vähän pikaruokaa säilössä, jos tänne joskus tulee jotenkin huonosti varustautuneena tai täällä on tullessa joku katastrofi, jonka takia isompitöinen ruoanvalmistus on mahdotonta tai epäkäytönnöllistä.

Olen tässä myös vähän maalannut liittyen elämän surkeuteen, niin oman kuin joidenkin muidenkin. Minullahan on tämä taipumus ajatella piirtämällä. Tämä yhdistää minua ja pieniä lapsia. Normaalit aikuiset paranevat piirtämisestä, mutta minä näköjään en.

Mutta mikä parasta: tänään olen aloittanut viimeisen luvun Kiina-muisteloihini!

Reilu vuosi sitten palasin viimeiseltä Kiinan-matkaltani, ja tuossa jo ennen viime joulua rupesin kirjoittelemaan muistiinpanojani vähän parempaan järjestykseen. Haaveena oli jopa saada kustantaja, mutta ei napannut. Päätin kuitenkin jatkaa kirjoittamista, ja teen nyt tuotoksesta sitten 'joulukortin'. Taitan tekstit, printtaan ja vetäisen noin 8 kappaleseen nippuja liimaselän, ja annan sitten näitä joulutervehdyksenä niile harvoille, joita arvelen asian jotenkin kiinnostavan niin kuin nyt äitimuorilleni. Sain H:lta luvan käyttää niitä infograafisia pläjäyksiä, joita taannoin aiheesta väsäsimme. 'Kirja' on nyt rakenteeltaan kuitenkin vähemmän kunnianhimoinen. Mutta nyt on menossa viimeinen luku :-)  (24.10.2015)