Puutarhuroinnin vieroitusoireita

Onkohan tässä jo kolmas vuosi, kun yritän eroon puutarhanhoidosta?

Lumikinoksia on vielä aika tavalla, mutta sieltä, mistä pystyin, raivasin eilen erityisellä venäläisellä raivausharavallani kuloheinästä esiin anopin sinivuokot ja pikkutalviot. Pikkutalvioista märehdin jokavuotiseen tapaan, miten hienoa olisi, jos se muodostaisi sellaisen tiheän maton kuin täti Liisalla aikanaan, mutta kyllähän sen heinä siitä taas peittää näkyvistä jo ennen kuin kukinta alkaa.

Kukkapenkkien raivuun ja pioninraatojen siivoamisen jälkeen nikkaroin vähän kehyksiä uudelle kiinalaiselle kohopenkille. Se ei sellaista aitaa millään lailla vaadi, mutta se on nyt tulossa sellaiseen kohtaan, että on parempi, että se ei siitä turhaan leviä. Sain homman puoleen väliin ja arvelin jatkavani tänään, mistä minua esti räntäsade.

Niinpä puskin tuiskun läpi autotalliin hakemaan multaa ja ruukkuja siirtääkseni loput tähän asti kasvatetuista taimista istutuskipposista isompiin astioihin, ja samalla pohdin jälleen kerran sitäkin, miksi rupesin tähän taas.

Mutta sen projektin jälkeen gessosin yhden vanhan maalauksen umpeen maalatakseni siihen jotain uutta. Jotain kivaa. (24.4.2021)

 

Vapun kurkunsiemenet on kylvetty kuten aina

 

On vappuaattoilta, eikä päivä meidän huushollissa ole eronnut muista päivistä mitenkään. Laitoin kurkun siemenet itämään niin kuin olen tehnyt vapun tienoossa jo kaksikymmentä vuotta, ja myönnän, että olen viimeiset kymmenen vuotta vannonut, että lopetan sen.

Puhdekirjoitteluni ovat menneet uusiin puikkoihin, kun alkuperäinen suunnitelma ei voi toteutua. Olen aina ollut sitä mieltä, että asiasta kuin asiasta päätetään ensin, miten paljon siitä kirjoitetaan joko merkkeinä tai liuskoina, ja sitten kirjoittaminen vain suoritetaan. Mutta nyt, kun en kirjoitakaan tätä puhdepuuhaani asian takia enkä rahasta vaan pohtien, miten asiakokonaisuutta voidaan ylipäätään ajatella, tilanne on toinen. Joistain osista tuee enemmän ajatuksia ja toisista vähemmän.

Olin päättänyt kirjoittaa kirjan verran eli pari-, kolmekymmentä noin kymmenen liuskan lukua, ikään kuin esseitä, ilman väliotsikoita.

Nyt olen päätynyt väliotsikoihin. Ja kaikki on sitä myötä ihan pielessä. Käänne harmittaa minua, ja se on vähentänyt motivaatiotani puhderaatamiseen.

Tähän puhdekirjoitteluun pätee kylläkin sama kuin puutarhaviljelyyn: kukaan ei vaadi minulta tätä. Kunhan jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä kärvistelen tämän jutun kanssa.

Biologian ja inhimillisten kotkotusten kuten historian välillä on melkoinen kuilu. Yhtäkään simpanssia ei vaivaa, mitä sen äitimuorin kotiseudulla on mahtanut tapahtua neljä, viisi, ellei kuusi sataa vuotta sitten, mutta minua se huolettaa hirveästi.

Olen lukenut puhdekirjoitteluni aihepiiristä kirjallisuutta, josta ei oikeastaan enää tule uutta materiaalia, mutta ne tekstit tarjoavat hitusen uusia näkökulmia. Eivät kylläkään paljon. Historian suhteen kun on niin, että aineisto on, mikä on, ja asiakirjoihin päätyvät vain negatiiviset poikkeustapaukset. Jos jostain käräjöidään paljon, se tietenkin kertoo jostain yleisestä, suurta ihmisjoukkoa koskevasta ongelmasta, mutta se, mikä on tavallisten, "normaalisti" pärjänneiden ihmisten arki, on pääosin täysin tavoittamattomissa.

Mutta samat ongelmat, jotka kohtaa puolen tuhannen vuoden takaisissa asioissa, ovat läsnä lähempänäkin. 

Minua toki on lykästänyt siinä, että minulla on Emman kirjeet. Ne ovat täyttä asiaa. Lisäksi minulla on kirjeitä äidin teinivuosilta, joissa toisin kuin Emman kirjeissä ei ole asiaa nimeksikään, mutta niiden etu on, että kaiken sen vähän niin kuin hömpän seassa on muutamia väläyksiä, osa mittaluokaltaan sangen rajuja, mutta välillä niistä paljastuu vahingossa, ikään kuin itsestään selvyyksinä pidettyjen asioiden muodossa, pieniä yksityiskohtia  50-luvun sellaisesta arjesta, josta ei ole virallisia dokumentteja. (30.4.2021)

 

 

Kevätpäivään mahtuu kaikkia kelejä

 

Torstaina satoi Savossakin räntää. Eilisellekin oli luvassa samaa tavaraa, mutta kun eilen, lauantaiaamuna, lähdettiin äitienpäiväkukan vientiin/tuontiin Uukuniemelle, oli mahtava sää. Aurinkolasit päässä ajelin Joensuun tälle puolen, mutta sitten alkoi vesisade. Uukuniemen kyläkaupasta otin sinne varaamani äitienpäiväruusun olettaen, että viemme sen hautausmaalle heti siitä saman tien, vaikka nyt vähän sateli ja vaikka oli aika kylmä.

 

Mutta jo pian kaupan pihasta startattua alkoi taivaalta tulla tiheänä mattona isoja lumihiutaleita, jollaisesta lumisateesta äitivainaani sanoi, että sataa jalkarättejä.

 

Ilmiö oli todella ällistyttävä. 

 

No, vilkutimme äidille Paakasalmen hautausmaan kohdalla, että tuodaan kukka ihan virallisena äitienpäiväaamuna.

 

Kömmimme mökille. Jätimme auton sovinnolla ns. yläparkkiin. Tie oli vellinä ja alanotkossa oli valtava lammikko. Sen kohdan salaoja oli siis tukkeutunut. Kuolleet lehdet olivat lumihyhmän alla liukkaita kuin mitkä, ja syksyllä kaadettu petäjä oli pihapolulla poikittain.

 

Rupesimme varovasti lämmittämään.

 

Kaupalle oli juuri meidän siellä asioidessamme tullut kaksi laatikkoa Juholan Biisoniareenan ilmeisesti kauden uutuustuottetta, lihapiirakoita. Tuoja kertoi, että sisällä on kokolihaa ja kasviksia. Se kuulosti hyvältä verrattuna edelliseen sesonkituotteeseen, aortarepäisijäpizzaan, jota mekin kerran maistoimme.

 

Kun olimme kahlanneet mökille, saaneet saunanmuuriin vedet ja tulisijoihinkin tulet, ryhdyimme syömään Biisoniareenan lihapiirakoita, ja täytyy kyllä sanoa, että oli kyllä hyvää! Mausteet juuri sopivasti kohdallaan ainakin minulle.

 

Tässähän tulee nyt kilpailuasetelma puumalalaisen hatsapurin ja uukuniemeläisen lihapiirakan välille kaikilta muilta osin paitsi kalorimäärän, joka lienee molemmissa jotakuinkin sama.

 

Biisonia lihapiirakoissa ei lihana ollut, ja kuulemma biisoneiden suhteen eletään Uukuniemellä lopun aikoja. Biisonitilallinen lopettaa. Ilmeisesti biisoneiden viimeisimmän, parin viikon takaisen karkumatkan saama mediajulkisuus oli biisoninpitäjälle liikaa.

 

Biisonit ovat kyllä olleet täällä melkoinen markkinointitekijä. Papinniemen leirintäalueen bravuuri ovat olleet biisoniburgerit, ja kuten jo todettua, Niukkalan kylässä on Juholan Biisoniareena -niminen ravitsemusliike. Biisonit ovat myös olleet Tarnalaan päin menevän tien varressa kiintoisa kuvauskohde yms. (9.5.2021)