Rautalammilla

Kiinnostava kulttuurikohde kivenheiton päässä Kuopiosta.

Päivän ohjemanumero oli käynti niin eksoottisessa paikassa kuin Rautalampi.

Ensimmäinen varsinainen vierailukohde tällä Kuopion Isänmaalisen Seuran retkellä oli Rautalammin museo, mutta sitä ennen kerettiin piipahtaa Hemmingin kelloliikkeessä. Firma on perustettu vuonna 1926, joskin nykyiselle paikalleen se on tullut 1928. Itse kiinnitin huomiota käkikelloihin, jollaisia oli myynnissä jopa täysin mekaanisina. Olen alkanut tulla sille kannalle, että mekaaninen kellon sen olla pitää, ja jos jostain löytäisin, hankkisin itselleni mekaanisen rannekellon, sillä yhteiskunta romahtaa ja pattereita ei pian enää saa.

Rautalammin museon ovat aikoinaan perustaneet Aina ja Heikki Peura. Museorakennus on vartavasten museoksi suunniteltu ja rakennettu niille esineille, joita Aina Peura oli alkanut kerätä kotinurkistaan eli pariskunnan omistamasta Korholan kartanosta. Heikki Peura ei ehtinyt nähdä museon valmistumista vuonna 1938, sillä hän kuoli edellisenä vuonna, ja Aina Peurakin muutti tuonilmaiisiin vuonna 1940.

Museossa on kolmesti vuodessa vaihtuvia näyttelyitä, ja nyt oli erikoisnäyttelynä Sata muistoa Suomesta, jossa liikuttiin syvällä esihistoriassa sekä Metsäsuomalaiset. Näyttelyt perustuivat teksteihin, ja sellaiset näyttelythän ovat katsojan kannalta vähän raskaita, mutta meillä oli opastus, ja esittely kulki vähän sen mukaan, mitä ryhmämme sattui kyselemään.

 

Viimemainitusta näyttelystä opimme, että savolaiset, jotka ovat tehneet maailmassa kaiken muunkin, ovat myös perustaneet Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Tämä tapahtui siten, että John Morton, alkujaan Rautalammin Marttisia, jonka esi-isä Martti Marttinen oli metsäsuomalaiseksi Ruotsin ja Norjan rajamaille mentyään jatkanut matkaansa siirtolaiseksi rapakon taakse Delawareen jne. Mortonin panos maailman nykyisin ainoan suurvallan perustamiseen oli se, että hän tuli myöhässä kokoukseen, jossa päätettiin, irrottaudutaanko emämaa Englannista vai ei, ja ennen hänen paikalle tuloaan äänet olivat tasan. Niinpä Morton pääsi ratkaisemaan vaalin itsenäistymisen hyväksi.

Osa porukasta kävi kahdessa erässä katsomassa lähistöllä sijaitsevaa kalliomaalausta. Kummankin veneretken aikana oli vaihtoehtoista ohjelmaa, kummallakin eri, joten pääsin seuraamaan molempia, kun en lähtenyt kalliomaalauksen tykö.

Ensimmäinen oli esittely kirkossa, ja tästä kuva vieressä. Rautalammilla on tätä nykyä 3500 asukasta, ja kirkossa on tilaa 1100 sanakuulijalle. Mielenkiintoisempi kuin kirkko oli esittelyä suorittava pappi Pekka Tuovinen, sillä hänellä oli teologisten opintojen pohjana tekniikan tohtorin tutkinto. Kuulemma hän on jäämässä eläkkeelle reilun vuoden päästä, ja hän arveli jatkavansa jo aiemmin aloittamaansa tieteen ja uskon vuoropuhelua.

 

Kävimme pikaisesti sakastissa katsomassa kirkkotekstiilejä. Oikeastaan hän ehti näyttää vain yhden vanhan kasukan, jota käytetään vain jouluna. Nyt olivat käytössä remontin jälkeen hankitut uudet kirkkotekstilit, ja totesin, että vanhoissa tekstiileissä näkyy aivan toisella tavalla se rösö ja särö, joka mielestäni liittyy kristinuskon sanomaankin, ja Tuovinen totesi, että hänenkin mielestään uudet tekstiilit, vaikka niissä on kiistattomat hyvät puolensa, vaikuttavat hiukan teollisilta. Yllätyksekseni havaitsin, että olin elämäni kerran samaa mieltä jonkun teologin ja/tai insinöörin kanssa…

Hautausmaalla ei ehditty kuin käväistä, ja siellä oppaamme korosti runonlaulaja Pentti Lyytisen (1784-1781) hautaa. Lyytinen piti Sillankorvassa kievaria, mutta hänen runoissaan oli asiantuntijamme mukaan kirkas evankeliumi. Aika oli vähissä, eikä ehditty puimaan Lyytisen suhdetta vaikkapa nyt körttiläisyyteen.

Lopuksi kävimme vielä Korholan kartanossa, siinä, jossa Aina ja Heikki Peura olivat asuneet ja heidän jälkeensä vielä heidän naimaton poikansa Heikki Arvid. Kartanon nykyinen omistaja taidemaalari Oili Marski kertoi, että naimattomuuteen olisi ollut syynä onneton rakkaustarina, mutta mukanamme retkellä oppaana ollut Marianna Falkenberg, jolla on juuret  Peurojen suvussa, huomautti, että tuo rakkaustarina on vain peitekertomus. Kysyin, mikä sitten oli totuus, ja tähän Marianna Falkenberg jostain syystä vastasi vain sanomalla, että Heikki Arvid fanitti Englannin kuninkallisia.

 

Esittely alkoi Korholan kartonon pirtistä, jossa aikoinaan oli työväen ruokailutila. Kun rakennusta rukattiin ja lattiakin uusittiin, lattian alta löytyi vanhan uunin kiviä sekä keittoastia, jota Oili Marsiki viereisessä kuvassa esittelee. Taustalla häämöttää hänen maalauksiaan.

 

 

 

 

 

 

 

Kartanon päärakennuksessa huomiotani kiinnitti erityisesti celadonlasitettu uuni, josta tämä kuva. (19.8.2017)