Rouvasanarkismia!

Nyt on kyllä sellaiset ajat, että tarvitaan kunnon rouvasanarkismia - Minna Canthin viitoittamalla tiellä.

Tässä itsenäisyyspäivän tienoissa on käynyt ilmi, että anarkistit ovat saneet sisäsiistin näköisen keulakuvan nimeltä Suvi Auvinen. Auvinen on hyvä itäsuomalainen sukunimi, ja tässä aprikoidaan koko ajan, kenenkähän sikiöitä tämä Suvi nyt oikein on.

Yhtä kaikki, anarkismi on tavattoman vaativa ideologia, joka perustuu kaikkien subjektien vapauteen; ja sinun vapautesi loppuu siihen, missä minun alkaa, ja minun siihen, missä alkaa sinun. Tämä merkitse vastuuta, ja anarkistin pitääkin kyetä laskemaan siirtonsa monen kierroksen ajan ottaen huomioon kaikki mahdolliset muiden siirrot siinä matkalla. Sillä anarkistille ei kukaan anna anteeksi, jos hän mokaa. Anarkismi perustuu myös sille, että kaikki ovat heikkoja. Ihmiset tekevät yhteistyötä juuri siksi, että eivät yksin pysty juuri mihinkään. Mutta koska ihmiset ovat (eettisestikin) heikkoja, kaikkien tulee kollektiivisesti varoa, ettei kukaan saa liikaa valtaa, sillä heikkouttaan ihminen on kärkäs käyttämään valtaa väärin. Niinpä vaikkapa edustuksellinen demokratia on väistämättä anarkistille kauhistus, sillä siinä valtaa on luovutettu jollekulle enemmän kuin tämän oma osuus on.

Anarkistiset liikkeet ovat kautta historiansa vetäneet puoleensa räyhääjäkusipäitä. Anarkismin ongelma on se, että anarkismi sopii vain eettisesti erittäin kehittyneille henkilöille. Anarkistit eivät kasva katuojasta vaan - niin, ikävä kyllä, eliiteistä.

Itsenäisyyspäivän mielenosoituksen nimi tai slogan oli Luokkaretki lähiöstä linnaan. Se oli itse asiassa anarkismin vastainen, sillä anarkismi vastustaa kaikkia hierarkioita. Tilanne ei muutu paremmaksi, jos ylivalta otetaan itselle jolta kulta toiselta - vaihdoksen jälkeenhän tilanne on tarkalleen sama = edelleen on joku taho, jolla on ylivalta.

Mutta siinähän Suvi Auvinen on täysin oikeassa, että yhteiskuntamme on kerrostumassa sangen voimakkaasti. En usko, että patamustin porvarikaan olisi toista mieltä paitsi ehkä Susanna Koski. Kerrostumisen erikoinen piirre on nyt siinä, että aktiivisesta elämästä on suljettu ulos aivan toisenlaisia ihmisiä kuin koskaan ennen. Nyt yhteiskunnan ulkopuolelle on suljettu erittäin korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat aiemmassa elämässään tehneet suuria palveluksia niin yhteiskunnan julkiselle sektorille kuin liike-elämällekin ja jotka ovat jopa olleet eliittien jäseniä tai jos eivät suoranaisesti ole olleet jäseniä, heillä on kokemusta eliittien kanssa toimimisesta. Nämä uudet yhteiskunnasta syrjäytetyt eli siis hyvin koulutetut työttömät ovat olleet menestyksekkäästi mukana työelämässä, he ovat tottuneet saamaan aikaan tuloksia, he tulevat toimeen ihmisten kanssa ja he osaavat markkinoida.

Anarkismi saattaa hyvinkin osoittautua vetovoimaiseksi ideologiaksi tällaiselle väelle. Vieläpä aika nopeasti, sillä laskujeni mukaan hyvin suurelta joukolta näitä ihmisiä kilahtavat ansiosidonnaiset pois päältä tässä kevään kuluessa.

Kun tämä työttömiksi eli yhteiskunnan ulkopuolelle sysätty pätevien ihmisten joukko nyt jo tähän mennessä on päässyt toteamaan, että kerskakulutuksetta itse asiassa pärjää, tällä saattaa olla vaikutusta markkinatalousyhteiskuntaan, jossa siis on eletty ankarimpienkin määritelmien mukaan ainakin nyt koko sotien jälkeinen aika.

Tälle yhteiskunnan ulkopuolelle sysättyjen hyvinkoulutettujen ryhmälle eivät välttämättä sovellu kovin väkivaltaiset toimintamuodot, sillä he eivät pidä jälkien siivoamisesta eivätkä asioiden tyhjänpäiväsiestä uudelleen rakentamisesta pelkästään siitä syystä, että jotakuta on sattunut huvittamaan hajottaa aiemmin rakennettu.

Väkivaltaiset muodot ovat sikälikin huonoja, että järjestelmä on vuosisatojen saatossa päässyt tottumaan niihin ja osaa varautua niihin. Jo natsit kunnostautuivat rikkomalla pikkukauppojen ikkunoita Kristalliyönä kuten nämä muka-anarksitit tässä itsenäisyyspäivän yönä.

Mutta tämä uusi sanottakoon nyt sitten vaikka rouvasanarkismi tulee kyllä keksimään uusia keinoja asiansa esille tuomiseksi ja itselleen oikeuden saamiseksi, sillä joukossahan on runsaasti väkeä, jolla on työuraltaan vankkaa kokemusta siitä, miten viesti kuin viesti saadaan perille täysin riippumatta viestin vastaanottajan halusta tai edes kyvyistä omaksua se. Rouvasanarkismi saattaa olla hyvä termi sikälikin, että oletan miesten olevan riippuvasempia sellaisista kulututsobjekteista kuin autot ja veneet sun muu tekninen härpä. Anarkisti ei ymmärrettävästikään voi oll riippuvainen tällaisista.

Merkille pantavaa on sekin, että tiedotusvälneet ovat suhtautuneet ennennäkemättömän suopeasti anarkismiin tämän itsenäisyyspäivän tienoissa. Kerrassaan historiallisen suopeasti. Yleensä anarkismin haittana on tosiaankin pidetty sitä, että se on liian vaikea ideologia tavan talaliasille ja se tulee siksi ymmärretyksi väärin ts. se kerää tykönsä kusipäähuligaaneja, ja niinpä sitä on valtamedioissa jotenkin varmuuden vuoksi vastustettu.

En usko, että kukaan anarkismin filosofiaan perehtynyt uskoo, että anarkismille voitaisiin perustaa yhteiskuntaa. Minkään filosofian varaan ei käsittääkseni voida. Mutta oletan, etten ole ainoa, joka olematta minkään anarkistisen liikeen jäsen olen sitä mieltä, että, että maailma on sitä parempi paikka, mitä useammat ihmiset elävät arkista elämäänsä niin kuin anarkismi olisi voimassa oleva yhteiskunnan muoto.

Mutta vaikeaahan se on, ja vastapuolella reagoitaessa samoihin ongelmiin ovat populistiset liikkeet. Niiden strategia on tarkalleen päinvastinen anarkismille, eli ne haluavat muodollista kuria ja järjestystä vaivalloisen, jatkuvan, tapauskohtaisen, keskustelemisen ja pohtimisen sijaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. (8.12.2014)