Rukki

Näinköhän aikomukseni opetella tekemään lankaa saa tästä vauhtia?

Anoppivainaan navetta on edelleen kaaoksen tilassa, vaikka muistan kyllä ilmoittaneeni tällä blogilla aina silloin, tällöin siivoilevani sitä. Tänä viikonloppun ei keretty siivota navettaa, koska isännällä oli askaretta talonmaalussa ja minulla lupiininraatojen kaatamisessa ynnä viinimarjapensaiden verkkoihin paketomisessa, mutta jotain isäntä navetasta kuitenkin kävi etsimässä. En tiedä, löysikö hän sitä, mitä etsi, mutta hän löysi rukin.

Yhdestä osasta oli lohjennut palanen. En tiedä rukeista sen vertaa, että osaisin sanoa, onko puute letaali.

Omaisten ongelmien ja lukuisten läheisten kuolemien tähden aikomus langantekoharrastuksen aloittamisesta on ollut jäissä. Taannoin, taisi olla se katastrofikesä 2015, yritin keitellä nokkoskuidusta liima-aineita pois, mutta sain aikaan vain paperimassaa, kovaa kuin kivi. Samoilta ajoilta minulla on siskolta saatua mustan villakoiran ja bichon frisén karvaa. Vähän aikaa sitten yritin karstata kehruukelpoisia eli höttöisempiä myttyjä niistä koirankarstauksen tuloksena syntyneistä, levymäisistä kimpaleista. Käytin äidin varastosta hänen asuntonsa tyhjentämisen yhteydessä löytyneitä karstoja, mutta ilmeisesti ne ovat ruosteessa, sillä valkoisesta bichonin karavasta tuli okraa.

Jollain ihmeellisellä tavalla pitää nyt kyllä alkaa opetella rukilla kehräämistä. (30.7.2017)