Ruusuja ja pallokuvioita

Rock'n Dot. Puijonkatu 27, Kuopio

Ostin tänään kesän loppumisen kunniaksi ruusukuvioisen kesämekon. Sillä kesä oli selvästi loppunut samalla kun toukokuun helteet. En tosin tuota kuvan mekkoa, sillä siitä ei ollut enää sopivaa kokoa.

Ruusumekon lisäksi ostin kirsikkakuvioiset ballerinakengät, joissa on punaiset 'kiiltonahkarusetit'. Kengät eivät ole nahkaa eivätkä mitään muutakaan luonnonmateriaalia, mutta aivan namuset!

Näitä tavaroita myy kuopiolainen Rock'n'Dot. Puoti sijaitsee Puijonkatu 27:ssä, jossa aiemmin sijaitsi Talinnakauppa. Yritys on ollut olemassa reilun puolitoista vuotta, ja yrittäjä on neljän 7-4 vuotiaan lapsen äiti. – Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen yrittäjänä, Maria Teppo tähdensi, kun pyörittelin silmiäni tiedon kuultuani. Aimmin hän nimittäin on ollut kampaaja.

50-luku on kuulemma koko perheen harrastus, ja se ulottuu näistä äidin 50-lukuisista vaatteista ja kengistä myös perheen kaikkiin kolmeen jenkkiautoon ja musiikkiin. Lastensa isänkin Maria Teppo oli tavannut näissä merkeissä 18 vuotta sitten. Niinpä vaikka yrityksen perustaminen toki vaati uskallusta, tuotteet ja niiden valmistajat – vähän yli 20 – olivat jo entuudestaan tuttuja. Tuotteet tulevat suurimmalta osaltaan Briteistä, mutta myös Saksasta ja Yhdysvalloista.

Maria Teppo ei suutu, vaikka kaupassa kävisi vain fiilistelemässä.

 

Rock'n'Dotiin kuitenkin tullaan pidemmästäkin matkasta vartavasten ostoksille. Myyntiä tehdään myös verkossa osoitteessa www.rockndot.fi, mutta kyllä nämä ovat sen lajin tavaroita, joita pitää käydä livenä ihastelemassa ja ostaa sitten se juuri itse hypistelty mekko tai kenkäpari!

Kaupassa, muuten, myydään myös miestenkin vaatteita. (5.6.2018)