Sattuman sanelemia juttuja

Teemu Keskisarja

kertoi uusimmasta teoksestaan Hulttio Kuopion Isänmaallisen seuran ja kirjakauppa Rosebudin tilaisuudessa Kuopion kaupunginkirjaston luentosalissa 30.11.2016 klo 18

Kävimme äsken jälleen kuuntelemassa Teemu Keskisarjaa. Hän käy aika usein Kuopiossa.Tällä kertaa hän oli Kuopion Isänmaalisen seuran ja Rosebudin vieraana. Hän ilmeisesti järjestää itse näitä kiertueitaan, ja viimeisimmän kirjansa, Mannerheimista kertovan Hulttion, tiimoilta hän on tainnut kiertää jo koko muun Suomen.

Hän on aika vauhdikas puhuja, ja nytkin kyllä kuuli, että puhe oli pidetty jo joitain kertoja, ja se kesti tillilleen 45 minuuttia kuten oli sovittu.

Mannerheimin teini-ikä ei tosiaankaan ollut mitenkään helppo. Upporikkaan atelissuvun vesaksi hän sai aika tällin kärsimystä osakseen vähän niin kuin tässä itse kukin. Tosin Keskisarja olisi voinut korostaa, ettei taloudellisen romahduksen kokeneen aatelisperheen rutiköyhyys ollut aivan sitä kuin oikeiden rutiköyhien… Mutta ei se Mannerheim Keskisarjan mukaan tosiaankaan ollut mikään kiltti poika. Keskisarja siteerasi jotakuta, joka kuulemma oli sanonut, että tulessa kulta koetellaan ja mieli kärsimyksessä, ja saattaa hyvinkin olla. Mutta kyllä Mannerheim hulttiokin oli. Hassasi rahasta naidun vaimonsa miljoonat alta kymmenessä vuodessa. Ei piitannut perheestään. Piti avoimesti rakastajattaria. Ryyppäsi ja pelasi kuin isänsä – tämäkin oli jättänyt perheensä  velkojia pakoon rakastajattaren kanssa sännätessään.

Keskisarjan luonnehdinnan mukaan Mannerheim kypsyi hitasti ja oli ilmeisesti ihmisenä parhaimmillaan vasta seitsemänkymppisenä. Mutta kuten meidän kaikien kohdalla, sattumasta se oli kiinni. Hänelle olisi tosiaankin voinut käydä huonosti. Ja kuten tällä blogilla on viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana monesti todettu, se, miten meille tässä elämässä käy, on kiinni sattumasta. Vihoviimeinen asia, mihin minä enää ikinä uskon, on se, että ihminen voisi muka jotenkin itse vaikuttaa kohtaloonsa. Sattuman sanelema juttu, meidän itsekunkin elämänkaari.

Että sellaista.

Joulukukiksi suunnittelmani punapaatsaman oksat ovat alkaneet kukia nyt, kun ei vielä ole edes joulukuu. Eli ne siis puhkesivat viime vuonna kukkaan poikkeuksellisen myöhään, kun kukkivat uuden vuoden jälkeen äidin kuolinpäivänä!

Pitäsiköhän ottaa vielä syreeninoksiakin maljakkon. Jos vaikka saisi joulusyreenit…

Revontulivillatakkini on neulonnan osalta valmis ja kuivuu tuossa vieressä kostutettuna. Se on tehty kokonaan vanhoista langoista, sillä sehän on ollut 'lapsuuden' unelma. Joskus siinä toisella kymmenellä ollessani olisin halunnut revontulivillapaidan tai -takin, mutta vain veljeni sittemmin sai sellaisen, nimittäin käyttämällä tyttöystävänsä villapaitaa.

 

Tekeleeseen pitäisi saada vielä vetoketju. Minusta on äärimmäisen vastenmielistä ajatellakaan, että ostaisin siihen jotain kuten vaikkapa nyt sen vetoketjun. Menneiden talvien lumiin ei pidä sijoittaa rahaa, sitä mieltä minä olen. Pitää katsoa, löytyisikö Suonenjoelta jotain vanhaa rättiä, jonka voisi purkaa ja ottaa vetoketjun tähän. (30.11.2016)

 

PS. Syreeneihin ei tullut lehtiä kukista puhumattakaan.