Sortavala-sukset

Talvista Karjalaa.

Innostuin hiihtämisestä vasta, kun läheisten kuolemista johtunut elimistön hälytystila pakotti ryhtymään johonkin uuteen liikuntaan. En innostunut siitä sentään niin paljoa, että olisin hankkinut omat sukset, vaan hiihtelin välineillä, joita sattui Suonenjoen autotallista ja vanhasta navetasta löytymään, eli ne omistaa joku kälyistäni. Ulkonäöstä päätellen ne ovat 80-luvulta.

Nyt tilanne on muuttunut, ja omistan ensimmäisen kerran sitten kouluvuosieni sukset. Haettiin ne juuri Sortavalasta. Minun ovat siniset, isännän punaiset. Näihin Karjala-nimisen valmistajan Sortavala-merkkisiin hiihtimiin oli tyytyminen, koska tehdas oli lakkautettu ja Valamo-merkkiset (tai venäjäksi, joskin latinalaiselle aakkostolle translitteroituna Valaam-), jotka olisimme oikeasti halunneet ja joita oli ollut vielä toissa joulun alla kaupan samassa myymälässä, olivat nyt lopullisesti loppuneet.

Kukahan se on ollut, joka on saanut maailman vihoviimeiset Valamo-sukset? (5.2.2020)

 

 

Sumumaisema

 

Viettelimme koko viikon erilaisia juhlapäiviämme pääasiassa Uukuniemen Vanhassa kanttorilassa. Mitä nyt piipahdettiin yksi yönseutu Sortavalassa suksiostoksilla. Ja niiden ostoksien päälle sattuivat ilmeisesti tämän talven ainoat hiihtokelit.

Emme saaneet suoritetuiksi aivan kaikkia tehtäviä, jotka olimme itsellemme asettaneet, mutta kylläkin jotain aivan ylimääräistäkin, sellaista, mikä ei ollut suunnitelmissa, joten sanottakoon, että tasapeli. Ennen kaikkea hiihdimme joka päivä, usein teimme kävelyretken vielä iltapäivästä, söimme hyvin ja nukuimme vielä paremmin.

 

Mitä ylellisyyttä onkaan täydellinen hiljaisuus.

 

Viimeinen hiihtolenkki tehtiin eilen, kun pakkanen alkoi lauhtua ja Uukuniemen peitti sumu. Siinä sitten hiihtelimme vähän kuin jättimäisessä japanilaisessa puupiirroksessa. (9.2.2020)

 

 

Sortavalan pappisseminaarilla

 

Suomen itsenäistymisen jälkeen Sortavalaan perustettiin vuonna 1918 ortodoksinen, tai silloista sanamuotoa käyttäen kreikkalaiskatolinen, pappisseminaari sen kirkkokunnan papiston kuolutusta varten. Itse asiassa jopa arkkipiispanistuin siirtyi Sortavalaan vuonna 1925. Viipurin ja Suomen arkkipiispanistuin oli sijainnut vuosina 1859-1923 Viipurissa, mutta kun Suomen ortodoksinen kirkko siirtyikin vuonna 1923 Moskovan patriarkaatin alaisuudesta Konstantinopolin patriarkaatin yhteyteen, tehtiin tällainen liike.

Pappisseminaari on tietenkin jo mennyttä, mutta rakennukset ovat Sortavalassa edelleen pystyssä joskin aivan muussa käytössä. Tiloissa toimii mm. isohko kahvila sekä Tiimari. Tiimari tuli vähän yllätyksenä, mutta kyllä tässä on ihan Tiimarin yrityskuvan tuntua.

 

 

 

 

 

 

 



Piti käydä sitten ostoksilla siellä. Ostimme tällaisia pieniä maalattavia keinuhevosia. En yhtään tiedä, mitä näistä teen, mutta vaneria nämä ovat ja pohjamaalikin on jo valmiina.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Tannoin olin Valamossa kuullut, että pappisseminaarin sisäpihan kirkko kuitenkin toimisi vielä kastekirkkona. Kirkko, jotenkin ulospäin vähän luterilaisen oloinen, kun ei ollut minkäänlaisia sipuleita, näkyikin hyvin tällaisen suljetun portin läpi. Mutta havaitsimme, että kirkkoon meni pikkutyttö sisään, ja hän kulki pihalle jostain sivusta.

Läksimme tietenkin sinne 'sivuun'. Sisäpihalla jatkuivat kaupat, oli mm. eläinkauppa. Ja kirkon ovi oli auki. Kyllä siellä ikonit oli ja niin poispäin, mutta oli myös nainen, joka ajoi meidät ulos. (12.2.2020)