Sunnalais-shiialaista skismaa

Saudi-Arabia ja Iran, viholliset.  Käsikirjoitus ja tuotanto Hirsch, Linda & Smith, Martin & Fanning, David. USA 2018 / TV 1, Ulkolinja, 25.10.2018 klo 22.00

Eilen tuli telkkarista poikkeuksellisen hyvä Lähi-itää käsittelevä dokumentti, varsinkin ollakseen amerikkalainen, nimeltä Saudi-Arabia ja Iran, viholliset. Siinä oli puutteensa, mutta paljon oli todella näppärää.

Esimerkiksi en ollut tullut ajatelleeksi, että islamisaation Lähi-idässä aloitti nimenomaan Iranin vallankumous vuonna 1979. Sitä ennen islamia ei oltu korostettu Lähi-idän poliittiissa liikkeissä, joiden valtavirtaa olivat olleet arabisosialismi ja panarabismi. Wahhabilaiset eli saudit aktivoituivat vasta Iranin vallankumouksen jälkeen, joskin todella nopeasti, sillä jo samana vuonna ääriwahhabilainen terroristiryhmä iski Mekkaan. Sitäkään en ollut tajunnut, että Saudi-Arabia oli ennen tätä ikään kuin omien suorittamaa terroristi-iskua ollut kohtalaisen pitkällä kohti modernisoitumista/länsimaistumista, mutta isku ajoi sen kohti paluuta fundamentalismiin. Ja tähän sitä eivät niinkään ajaneet terroristien vaatimukset sinänsä vaan se, että pelättiin shiialaisen vallankumouksen leviävän Iranista Saudi-Arabiaan, ellei omille wahhabilaisille ääriliikkeille anneta omasta piiristä riittävästi myöten.

En myöskään tiennyt ennestään, että Teheranin pankkivankikaappaus oli sellainan aksidentti kuin tässä useammankin iranilaisen, esimerkiksi nykyisen varapresidentin, silloisen panttivankikappareiden tiedottajan Masoumeh Ebtekarin suulla kerrotaan. Lähetystön valtaus oltaisiin alkujaan kaavailtu vain parin päivän mittaiseksi, mutta asian saama yleisömenestys innoitti lähetystön vallanneen opiskelijaryhmän viemään sen aioitua pidemmalle. Vankeja pidettiin sitten mukavan luvun muodostamat 444 päivää.

Mielenkiintoinen kuvio...

…mutta sen verran yksikertaistettu, että Muslimiveljeskuntaa ei dokumentissa käsitelty lainkaan, ja Muslimiveljeskuntahan on sunnalaisuuden sisällä toinen merkittävä liike wahhabilaisuuden lisäksi. Samoille markkinoille pyrki Isis, ja saapa nähdä, milloin joku keksii ehdottaa, että Saudi-Arabia ehkä kaavaili siitä itselleen jonkinlaista wahhabilaisuuden aseellista siipeä, mutta mopo karkasi käsistä.

Muutama päivä sitten oli Hesarissa taustoittava juttu meneillään olevaan kriisiin, jonka pinnallisessa ytimessä on sauditaustaisen, Jenkeissä uransa tehneen toimittajan murha Turkissa, Saudi-Arabian lähetystön tiloissa. En viitsinyt kommentoida artikkelia, vaikka siinä minua ärsytti, että Muslimivlejeskunnan osuus Lähi-idän viimeisissä kiemuroissa aloitettiin vasta siitä, että Veljeskuntaa edustanut presidentti Mursi oltiin syösty vallasta Egyptissä. Olisi pitänyt aloittaa siitä, miten tämä ylipäätään saatiin ns. Arabikevään tuoksinassa valtaan. Ja olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota siihen, että Mursi ajettiin alas nimeomaan Saudi-Arabian painostuksesta.

Olen vältellyt ns. Arabikeväästä kirjoittamista, sillä toistaiseksi ei tiedetä, kuka sen masinoi. Jumalakaan ei usko, että mikään sen kokoluokan turbulenssi syntyy yhden hedelmäkauppiaan itsemurhasta. Vähänkö maailmassa tapahtuu sorrettujen itsemurhia? Hedelmäkauppiaan tapausta on vain käytetty narratiivissa osana ruljanssin oikeutusta. Epäilemättä hedelmäkauppiasta ja monia muita hänen kanssaan samassa asemassa olevia on simputettu, ja aivan taatusti oli syytä puuttua asiaan, mutta miksi puututtin silloin ja miksi juuri sillä tavalla, sitä ei tiedetä. Olettamukseni myös on, että tilanne tuli Muslimiveljeskunnallekin yllärinä, ja he toimivat äkillisen tilausuuden pullahdettua niin lyhytnäköisest kuin toimivat, koska tilanteeseen ei oltu varauduttu.

Näyttää siltä, että sunnalaisuuden sisäinen, wahhabilaisuuden ja Muslimiveljeskunnan välinen taisto on eskaloitumassa. Muslimiveljeskunnan tällä hetkellä vahvin hahmo on Turkin presidentti Erdogan, eikä Iran ota häntä pattiin läheskään niin paljon kuin Saudi-Arabia. Itse asiassa Muslimiveljeskunta ja shiialaiset tulevat ihan hyvin juttuun.

Saudit laskevat aika paljon Trumpin varaan. Amerikkalaisethan eivät rankaisseet Saudi-Arabiaa edes 9/11:stä. Saapa nähdä, kuka on niiden vastikään Amerikassa lähetettyjen räjähdeputkiloiden lähettäjä. Koska minä en ole kukaan enkä mikään, uskallan ottaa riskin väärässä olemisesta ja veikata saudeja. Luultavasti olen väärässä. (26.10.2018)