Syysviikonloppu Pohjanmaalla

Tihruinen harmaa sää on juuri sopiva keli käydä läpi kuvia temppeleistä.

Mietin pitkään perjantai-iltapäivästä, lähteäkö ajamaan Kuopioon vai ei. Olin siivonnut täällä pätkätyöläiskämpällä viimeksi silloin, kun tänne Kiinasta palattua ensimmäisen kerran tulin, joten oli oikeastaan aika siivota. Jos olisin lähtenyt viikonlopuksi Kuopioon, olisin joutunut siivoamaan ensi viikolla jonkun työpäivän jälkeen, ja se on kyllä liian rasittavaa se. Joten jäin Pohjanmaalle siivoamaan.

 

Tänään on ollut harmaata. Olisi kannattanut siivota eilen illalla, kun oli kuivaa. Nyt matot kastuivat, kun jätin ne ulos siksi aikaa, kun pesin lattiat.

 

Olen käynyt läpi loppukesäisiä Kiina kuviani. Aion tehdä tänne blogille pitkän ja pitkästyttävän jutun kiinalaisista temppeleistä. Juttuni ovat viime aikoina olleet niin tylsiä, että isäntäkin myönsi, ettei hän ole jaksanut niitä lukea. Yleensä hän edes yrittää, säälistä: että edes joku lukisi kirjoituksiani.

 

Mutta aion jatkaa samalla linjalla, ja luulen, että temppelijuttu tulee ikävystyttävyydessään lyömään laudalta kaikkia aiemmat. Pitää nimittäin tässä vähän järjestää päässään näitä temppeliasioita, ja koska on aivan sama, minne sen järjestelemisensä kirjoittaa - ja kirjoittamallahan se pitää tehdä joka tapauksessa - sen voi hyvin tehdä tänne blogille. (2.10.2010)