Taas kirkko kriisissä

Tai sitten kriisissä on perheinstituutio.

Eilen illalla saimme kuulla, että kirkosta on jälleen erottu 12 000:n henkilön viikonloppuvauhtia, ja jonkinlaisena kimmokkeena on ilmeisesti ollut viime viikon lopulla tapahtunut avioliittolaista äänestäminen. Maahamme on tulossa sukupuolineutraali avioliittolaki.

En ole ottanut asiaan tähän mennessä minkäänlaista kantaa täällä blogilla, mutta meidän perheessä on oltu presidentti Niinistön linjoilla, eli että pitäisi ehkä lakata kaikkia parisuhteita koskevassa maallisessa lainsäädännössä puhumasta avioliitosta ollenkaan. Presidentti ehdotti jotain uutta termiä, olikohan se pariliitto tai jotain, mutta meidän mielestämme kaikki parisuhteet oltaisiin voitu tiettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien takaamiseksi muuttaa rekisteröidyiksi parisuhteiksi, ja jos jotkut haluaisivat pitää vielä yllä illuusiota ikuisista aviolitoista - ikuisuus kuuluu kaikkien kulttuurien aviliittokäsityksiin, mikä mekritsee, että erot eivät ole olleet mahdollisia - voivat hankkia tällaisen avioliittoon vihkimisen kirkosta. Maistraatissa suoritettava parisuhteen rekisteröiminen olisi pakollinen, sikäli kun haluaa suhteensa mahdollisilta lieveilmiöiltä lain suojaa, ja avioliittoon vihkiminen tulisi siihen päälle. Näin tomitaan esimerkiksi helluntailaisuuden piirissä, ja systeemi on toiminut hyvin.

Tämän käsittämättömän sanahirviön 'sukupuolineutraali avioliittolaki' tarkoitamasta asiasta keskuteltaesa on väitetty, että avioliiton tarkoitus olisi suvun jatkaminen. Kansatieteellisestä näköklmasta näin ei ole. Minä en ymmärrä juridiikasta mitään ja se asaikokonaisuus kuuluu meidän huushollissa toiselle osastolle, mutta harjoittaessani omituisia humanistisia yliopisto-opintojani opin, että avioliiton tarkoitus ei ole suvun jatkaminen. Tarkotuksia on monia, ja lapsiin niistä littyy se, että avioliitoilla on pyritty takaamaan 'laillisten' perillisten asema, ja sitä varten pitäät tietenkin olla jokin  menetelmä, jolla perilliset määritellään 'laillisiksi', ja se on ollut avioliitto. Kautta ihsikunnan historian on siis olut 'laittomiakin' perilisä, ja täydeltä ihmisen sukupuolivietin aiheuttamalta kaaokset suojautumiskeis yhteiskuntiin on kehitettu aviolittoja, joiden funktiot ovat globaalisti hämmästyttävän samat. Kaikissa yhteiskunnissa on esiintynyt ristiriitoja siitä, kenen kuuluu huolehtia lapsista. Mutta ennen kaikkea avioliitoilla on yhdistetty sukujen ominaisuuksia, ja aviolittot ovat olleet menetelmä säädellä omistuksien siirtymistä esim. kuolemantapauksissa.

Rakkaus ei kuulu avioliiton solmimiseen mitenkään. Ihmisyhteisöissä maailman sivu on oletettu, että perheenjäsenet rakastavat toisiaan tai ovat ainakin toisilleen lojaaleja, mutta rakkauden on yleisesti oletettu olevan sukulaisuuden seuraus, ei syy uuden sukuhaaran synnyttämiseen.

Ydinperhemali, joka meillä on käytössä, on ihmiskunnan historian näkökulmasta kuriositeetti ja ilmeisesti tulee osoittaumaan epäonnistuneeksi kokeiluksi, sillä ydinperheessä lasten kasvatus on käytännössä vain yhden henkilön, äidin, harteilla kestämättömän voimakkaasti. Muissa yhteiskunnissta ja meidänkin yhteiskunnassamme aiemmin on ollut kaikenlaista sukuaista ja palveluskuntaa hoitamassa lapsia, ja kansan syvissä riveissä lasten kasvatukseen osallistui niin sanotusti koko kylä. Meidän ydinperheaikonammehan vanhemmat päinvastoin suuttuvat, jos joku 'ulkopuolinen' puuttuu heidän lapsiensa käytökseen, ja samaan aikaan samat vanhemmat odottavat, että saavat yhteiskunnan virkamiehiltä tukea perhe-elämäänsä. (Tämä tietenkin on myös laajempi kuin vain avioliittoja koskeva ongelma, tämä, että yhteiskunnan jäsenet kieltäytyvät olemasta keskenään missään tekemisssä muuten kuin virkamiesten välityksellä.)

Koska sukujen omaisuuksien yhdistäminen on ollut ihmiskunnan historiassa avioliitoissa niinkin merkitävässä osassa, avioliitoista pitäisi kenties lakata puhumasta meidän yhteiskuntamme tapauksessa siksikin, että meillä aviolittoihin yhä useammin littyy avioehto, joka on koko avioliiton käsitteelle vastakkainen. Mutta meidän oloissamme, kun suhteilta ei enää käytännössä vaadita ikuisuutta, avioehdot ovat erittin tarpeellisia. Koska elämme rahataloudessa tosin kuin aiemmat ihmiskunnan yhteiskunnat, tarvitaan lisäksi tuota jo edellä mainitua lainsäädäntöä, joka jotenkin turvaa lasten, näiden äidin tai lapsettomankin vaimon taloudellisen aseman myös liiton purkautuessa joko eroon tai kuolemaan.

Miten tämä nyt sitten liittyy kirkosta eroamiseen? En tosiaankaan käsitä. Tietenkin voi olla, että ihmiset ovat tässä yhteydessä lukeneet Raamattua ja todeneet, että kas, Jumalahan toisaan käskee Vanhassa testamentissa tappamaan homot.

Luulen, että kyseessä on pikemminkin kirkon sosiaalisen aseman murtuminen laajemmin. Evankelisluterilainen kirkko on jo vuosikymmenet ollut suurimmalle osalle jäsenistään lähinnä perheluhjia järjestävä ohjelmatoimisto. Sen jälkeen, kun koulujen uskonnonopetuskin on muuttunut tunnustuksettomaksi, kouluissa ei enää käsittääkseni juurikaan analysoida, mitä jotkut Raamatun kertomukset tarkoittavat, ja nehän ovat aika villejä juttuja. Niinpä ihmiset ovat vieraantuneet kristinuskosta.

Minä luultavasti otan tässä projektiksi Raamatun lukemisen kannesta kanteen. Siitä on kauan, ken sen viimeksi tein. Tähän minua ovat stimuloineen The Times of Israelista lueskelemani rabbien blogikirjoitukset.

Tästä ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että olisin muuttunut jotenkin myönteisemmäksi Israelin politikalle. En ole, ja rehellisyden nimissä on sanottava, että siitä on pitänyt huolen sama The Times of Israel, jossa eilen kerrottiin, miten juutalaiset pikkulapsetkin solvaavat arabeja pitkin katuja. (1.12.2014)