Taas on naispresidentti ja naispääministeri

Kun meillä edellisen kerran oli yhtaikaa sekä naispuolinen presidentti että pääministeri, olin ne muutamat päivät jatkuvasti tippa linssissä - oli se niin hienoa. Nyt on jälleen naispresidentin lisäksi naispääministeri, mutta nyt ei tunnu missään.

Ja lehdetkin kirjoittavat tällä kertaa uudesta pääministeristä niin nätisti että.

 

Joitain päiviä sitten Hesari kirjoitti siitä, miten tämä pohjalaistyttö Mari Kiviniemi oli nuoruutensa päivinä käynyt tiuhaan Saksassa ’sikamessuilla’. Vain hitusen vajaa vuosi sitten, kun istuin ensimmäisiä kertoja pohjalaisessa kahvipöydässä, tulivat puheeksi Jalasjärven ’sikamiehet’. Ensin luulin, että ilmauksella viitattiin mainitun paikkakunnan xy-kromosomistolla varustettujen henkilöiden moraalisiin ominaisuuksiin, mutta sittemmin minulle on valjennut, että sillä tarkoitettiin vain sitä, että Jalasjärvellä on paljon sikatiloja. Ja kaikki tilathan omistaa aina mies, kuinkas muuten. En ole kysynyt asiaa tarkemmin, mutta oletan, että sikanaisia ei ole olemassa. Ainakaan Jalasjärvellä.

 

Uusi pääministeri kuulemma kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa, vaikkei hänen puolueensa noin niin kuin kokonaisuutena kannatakaan.

 

Minua ihmetyttävät nämä sukupuolineutraalit avioliitot. Mikä hinku homoilla on naimisiin? Minä en oikeastaan kannata minkäänlaisia avioliittoja. Olen ollut ymmärtävinäni, että ns. järkevässä keskustelussa niitä puolustetaan kaikenlaisista omaisuudenjakosyistä. Ja eri sukupuolta olevien avioliittojen kohdalla vielä lisäksi leskeneläkkeellä. Nuo argumentit kykenen jotenkin käsittämään. Ns. ei-järkevässä keskustelussa lisätään argumentiksi vielä rakkaus, mutta mitä siihen kuuluu jokin virallinen yhteiskunnan instanssi, kenties jopa valtion kirkon siunaus, sitä en ymmärrä lainkaan.

 

Nyt, kun asiasta on kulunut jo puolisen vuotta, voin tässä oikein blogillani kirjoittaa, että lähes kolmen kymmenen vuoden harkinnan jälkeen menin viime talvena naimisiin. Se tapahtui Kuopion maistraatissa. En tyhjänpäiten levittänyt asiasta sanaa. Työpaikalla jouduin kuitenkin pyytämään lakisääteiset kaksi lomapäivää, toisen naimisiinmenoa varten, toisen 50-vuotissynttäreitäni varten. Naimisiin nimittäin piti mennä ennen kuin täytän 50 vuotta, että saisin leskeneläkkeen sikäli kun isäntä sattuu kuolemaan ennen minua mutta kuitenkin viisi vuotta naimisiin menon jälkeen. Pyysin esimiehiäni olemaan hissukseen molemmista merkkipäivistä.

 

Otin elämästäni irti maksimaalisen määrän sinkkutyttöyttä, sillä aika maistraatissa oli varattu klo 15.30., eli se oli viimeinen mahdollinen ennen 50-vuotissyntymäpäivääni seuraavana päivänä. Isäntä oli huolissaan, ehdinkö paikalle ajoissa, jos lähden ajamaan Pohjanmaalta vasta sinä päivänä, sillä kelit olivat huonot ja Kallansillat remontissa niin, että siellä saattoi joutua seisomaan tunninkin. Hänestä olisi ollut noloa, jos olisin myöhästynyt. Niin jouduin hänen rauhoittamisekseen ajamaan autoiluneurooseineni edellisenä iltana pimeässä Kuopioon.

 

Todistajat haalittiin siinä ennen vihkimistä maistraatin käytäviltä. Minä käyttäydyin ihan siististi koko toimituksen ajan, mutta isäntä virnuili.

 

Isäntä otti heti käyttöön netistä tilaamansa rautasormuksen, jollaisiin sota-aikana vaihdettiin kultasormuksia, että tuolla kullalla oltaisiin voitu hankkia lentokoneita. Mutta eihän niillä sormuksilla mitään lentokoneita oltaisi saatu. Niinpä joku nokkela savolainen kavalsi kullan, ja sillä on rakennettu Kuopioon yksi kivitalo.

 

Minä pidättäydyin pitkään sormuksen käytöstä, vaikka teetin kyllä sittemmin sellaisen täkäläisellä korumuotoilijalla. Ilmeisesti on suurempi häpeä olla poikamies kuin sinkkutyttö. Alkukesästä yritin vähän totutella sormukseen mökillä, mutta se sormus ei soveltunut vedenkantoon vaan vääntyi. (22.7.2010)