Tämän päivän propagandaa

Propaganda on kaiketi maailman mielenkiintoisin ilmiö. Uusi näkökohta aiheeseen on, vesittyykö koko sosiaalinen media tässä propagandakäytössä.

Propaganda on mielenkiintoisia. Esimerkiksi nyt Syyrian suhteen. Länsimaisella medialla oli vuosikausia hirmuinen tarve selittää, että hallitusta vastustavat joukot olisivat olet vilpitöntä sikäläistä uudistuksia vaativaa oppositiota, vaikka kaikkialta näki, että kysessä olivat wahhabilais-sunnalaiset elämäntapasoturit.

Hallitus on ilmeisestikin nyt sitten Syyriassa lopullisesti voittanut, ja vastapuolen Al-Nusra ja ISIL ovat julistaneet sodan toisilleen. ISIL (Islamic State of Iraq and the Levant) on ilmeisesti se, josta suomalaisessa mediassa käytetään mieluummin nimitystä ISIS, jossa viimeinen S viittaa Syyriaan kun taas ISIL:n L viittaa koko Levanttiin. Suomessa kaiketikin proapagandasyistä on mukavampaa sitoa tämä Al-Qaida -järjestö vahvemmin nimenomaan Syyriaan eikä koko Levanttiin.

Koska tilanne Syyriassa meni niin vaikeaksi, wahhabilainen elämäntapasotiminen on ilmeisesti nyt siirretty pelkästään Irakiin, ja tämän tiedostamisessa olisi saattanut auttaa, jos olisi ISIS:n sijaan puhuttu ISIL:stä. Sikäli kun ne ovat sama asia. Mistä minä tiedän...

Ukrainan tilanteen tähden tämä kaikki jäi melkein huomaamatta. Lähi-idän seuraaminen on helpompaa kuin Venäjän ja sen naapureiden. Niin ihmeellistä kuin se onkin, Lähi-idässä on parempi mediakulttuuri. Venäjästä ei edes tiedä, mitä siellä voisi seurata. Koska olen vanha ihminen ja muistan, että nuoruuteni Neuvotoliitossa valtamedia oli Pravda, kävin sen englanninkielisillä sivuilla, semminkin kun se manosti itseään sanoilla Pravda, Russian news and analysis. Muutaman viimepäivän aikana koko kerralla aukeavasta etusivusta yli puolet on ollut huoramainoksia ja toimituksellisesta aineistostakin hämmästyttävä osa on vähäpukeisia naisia. Ja yhdessä kulmassa Putin gansterin aurinkolsit silmillä. Esimerkiksi kohdassa, jossa maailman muilla medioilla on header, on Pravdalla koko ruudun leveydeltä huoramainosta. Tai ehkä se on heidän headerinsa. Mistä minä tiedän... Sana pravda tarkoittaa totuuttaa, ja huoraaminen varmaan on aito totuus Venäjästä. Eikä tämä ollut sen etusivun ainoa huoramainos.

Niin totuudenmukaisen kuvan kuin Pravda Venäjästä varmaan antaakin, pidän tätä Venäjän propagandaotetta erikoisena. Hyvin harva maa mainostaa valtakunnan päälehdessä olevansa huora, varsinkaan hetkellä, jolla kansakunnan kunnia on vaakalaudalla siinä mitassa kuin Venäjän nyt on, ja  kun ulkomaalaiset erityisen hanakasti pyrkivät lueskelemaan mitä tahansa venäläistä mediaa, joka vain jollain tunnetulla kielellä luettavissa on. Tai ehkä Pravda ei enää ole sen valtakunnan päälehti. Mistä minä tiedän...

Niinpä niin. Venäjä on auttamattomasti hävinnyt propagandasodan ja vetänyt aivan itse itsensä lokaan. Tätä mieltä olen minä, kukkahattutäti.

 

Mielenkiintoisesti on käynyt myös sosiaalisen median. Siitä vaahdottiin mahdottomasti, kun se tuli, ja perinteinen media arveli noin vuonna 2000, että vuorovaikutteisuus lisää jonkun aivan uskomattoman avartavan tason tiedonvälitykseen. Vaan kuinkas sitten kävikään? Viime Pressiklubissa toimittajat valittivat, miten suuri yleisö pyrkii besserwisseröimään somessa heidän työtään.

Sosiaalisen median aamussa siihen osallistui yhteiskunnan edelläkävijäin kerma, joka oli fiksua väkeä. Nyt sosiaalinen media on muuttunut kansanmediaksi, ja se on karkottanut edelläkävijät kokonaan pois poveltaan.

 

Sosiaalinen media on valtioiden välisessä propagandakäytössä laajasti ja erityisesti ilmiössä nimeltä hasbara. Hasbara on hepreaa, ja sana on vakiintunut tarkoittamaan Israelin sosiaalisessa mediassa (esim. verkkolehtien mielipidekirjoittelussa) harjoittamaa propagandaa. Se on tavattoman hyvää siinä mielessä, että se on täysin yhtenäistä kautta planeetan. Väitteet ovat aina aivan linjassa keskenään, ja sellaisia väitteitä, joita arkistotiedot tms. eivät tue, ei esitetä. Esimerkiksi takavuosina tai pikemminkin takavuosikymmeninä israelilaisilla oli tapana väittää, että palestiinalaiset haluavat ajaa heidät mereen. Nyt tätä väitettä ei käytetä lainkaan. Syy: arkistojen auettua on paljastunut, että mereen ajamista harjoittivatkin siionistit suhteessa palestiinalaisiin eikä päinvastoin. On Ben-Gurionin kirjeitä, joissa käsketään tehdä niin, ja on kirjallisia raportteja, joiden mukaan näin on tosiaan toimittu, paitsi jos merelle on ollut liian pitkä matka - silloin siionistit ajoivat paletiinalaisia Jordaniin. Näin kertoo Ilan Pappe teoksessaan The Ethnic Cleansing of Palestine. Jotenkin Israel onnistuu pitämän hörhönsä pois kansainvälisestä sosiaalisesta mediasta. Tai ehkä Israelissa ei ole hörhöjä? Mistä minä tiedän... (9.4.2014)