Takaisin 1800-luvun lopulle

Elämme nyt kertakaikkiaan omituisia aikoja, joita minä en kykene vertaamaan kuin 1800-luvun loppuun.

Viimeaikaisten harrastusteni johdosta olen tullut siihen tulokseen, että historiasta meidän aikaamme muistuttaa eniten 1800-luvun loppu/1900-luvun alkuvuodet. Ei suinkaan 1930-luku, kuten monet väittävät syystä, että maailmaan on pullahtanut valtavat määrät populistisia liikkeitä.

Nimittäin 1800-luvun loppu on hirmuinen kulttuurinen myllerrys. Mikään ei ollut enää niin kuin ennen, ja uusia merkityksiä oli pakko alkaa hakea. Esimerkiksi tiedon monopoli, jota kirkko oli pitänyt hallussaan puolentoista vuosituhatta, murtui kertakaikkiaan, ja kilpailijoiksi ilmaantuivat tiede ja kansakoulut. Kirkon omasta piiristäkin ilmaantui kilpailijoita valtavirralle. Myös hallinnossa kirkko joutui sietämään sen, että jotku aiemmin sen vallankäytön piiriin kuuluneet seikat irrotettin selvästi myös paikallistasolla maallisen valan uusille orgaaneille.

Nyt on tullut tiensä päähän se ajattelu, että yhteiskunta ja kulttuuri ovat liikeyritys.

Mikä sitten on yhteiskunnan ja kulttuurin ero? Periaatteessa ne tarkoittavat samaa asiaa eri näkökulmista tarkasteltuina, mutta ehkä tarkoitan yhteiskunnalla tätä sosiaalista ihmiseloa järjestelmänä ja kulttuurilla merkityksinä. Kumpaankaan ei sovellu liiketaloudellinen ajattelu.

1800-luvulla oli vähän sama tilanne. Sen kulminaatiopiste oli kenties orjakauppa, ja 1800-luvun loppuun mennessä jouduttiin nöyrtymään ajatteluun, että ihmiset eivät ole kaupatavaraa vaan jotain luontojaan aivan erilaista kun puutavara tai vehnä.

Nyt meillä ovat keskuudessamme valtavat mielenterveysongelmat, kun ihmiset eivät enää pysty elämään tässä liikeyritkysessä, joka yhteiskunnasta ja kulttuurista on tehty. Jonain päivänä, toivoakseni aivan lähiaikoina, nämä liiketaloudellisen yhteiskunta- ja kulttuurikäsityksen omaksuneet tahot tajuavat, että meidän sosiaali- ja terveysmnenomme ovat liian suuret ja joudutaan kuten 1800-luvun lopussakin turvautumaan kaikenlaiseen huuhaa-väkeen kuten filosofeihin, taiteilijoihin sun muihin hörhöihin, jotka saavat meidät jälleen näkemään elämässä jotain elämisen arvoista. (7.3.2017)