Tavaroiden arvosta

Rahallisesti arvottomat tavarat voivat olla arvokkaampia kuin arvokkaat.

Luin tuossa aamukahvilla Hesaria. Pisti silmään kuvateksti, jonka toinen virke kuuluu seuraavaasti: "Kaikilla oli sylissä ikoni, joista jotkut olivat yksinkertaisia postikortteja ja jotkut koristeellisesti kullattuja tauluja".
 

Joskus tuollainen nopeasti kirjotettu teksti kuten sanomalehden kuvateksti paljastaa aika paljon. Nimittäin siitä, minkä verran mediateksti pyrki erottamaan oman sfäärinsä ns. todellisuudesta, ja tekee sen vahvasti omaksi edukseen.
 

Tosiasiahan tietenkin on, että postikortti ei ole kovinkaan yksinkertainen missään mielessä. Kuvatekstin rinnastus ei suoraan väitä mutta antaa ymmärtää, että koristeellisesti kullattu taulu olisi jotenkin vähemmän yksinkertainen ja jotenkin parempi. Rehellinen vanhan hyvän ajan offsetpainotekniikka, jolla nuo ikonipostikortit tuotetaan, on tosiasiassa kohtalaisen monimutkainen ja hienostunut tekniikka. Kultaaminen, vaikka koristeelllinenkin, on todella yksinkertaista. Ainoa taito, jonka se oikeastaan vaatii, on taito käsitellä kultalehteä olemalla hengittämättä väärään aikaan.
 

Minulla on sillä tavalla kriittinen suhde tavaroihin, että haluan rakastaa niitä. Jos tässä maailmassa joku saa niskavillani pystyy, niin väite. että sehän on vain tavaraa, että aina voi ostaa uuden tilalle. Minä en yksinkertaisesti halua tavaroita, joita voi korvata toisilla ja sillä selvä. Minä siis suhtaudun tavaroihin ikoneina.
 

Ikoni on väylä todellisuuden tuolle puolen, todellisempaan tai oleellisempaan todellisuuteen. Se siis perustuu filosofiseen idealismiin. Vaikka minä en usko tuonpuoleiseen uskonnollisessa mielessä, katson, että ihmiset pistävät ainakin joidenkin tavaroiden valmistamiseen parhaansa. Tavaroissa on usein se paras inhimillinen, jota arjen elämässä ei voida toteuttaa.
 

Siksi tavaroiden arvon määritteleminen onkin helppoa. Marxin mukaan tavaroilla on hinta, joka muodostuu työsta ja materiaalista ynnä lisäarvosta, ja viimeksi mainittu perustuu hänen mukaansa mysteeriin. Marx tosiaan käyttää sanaa mysteeri Pääomassa. Marxia hiukan soveltaen voisi väittää, että tietääkseen, mikä on tavaran absoluuttinen arvo, tarvitsee siis vain katsoa, onko siinä mysteeriä vai ei. Jos ei ole, se on huono. Tavaran inhimillinen arvo ei siis juurikaan riipu työn ja materiaalin määrästä tai laadustakaan eikä varsinkan niiden rahallisesta arvosta. Se riippuu suurimmalta osaltaan mysteeristä.
 

Joskus halvassa massatuotteessa on enemmän mysteeriä kuin kalliissa yhteiskunnan taide-esineeksi julistamassa kapineessa. Tavaran arvoa ei siis kyetä määrittelemään vain ohjatussa sosiaalisessa prosessissa. Tavara, joka on virallsita tietä pitkin sosiaalisesti määritelty arvokkaaksi ja jolla on korkea rahallinen arvo, voi olla täysi paska.
 

Siispä postikortin arvo ikonina voi olla suurempi kuin 'koristeellisen kullatun taulun', mutta media pyrkii  pitämään kiinni rahan avulla sosiaalisesti määriteltävistä arvoista. Media joutuu olemaan rahan puolella, sillä mediat rahoitetaan mainostuloilla. Eipä juuri kannata myydä ilmoitustilaa, jos edes oma henkilökunta, toimittajat, eivät usko, että rahalla voidaan mitata tavaroiden arvoa. (18.7.2012)