Todellisuuspakoa

Satu vai joku muu kuvitettu fiktiivinen kertomus? Ehkä teen jotain kokonaan lajityyppien ulkopuolista...

Koska vaalitulos oli aika erikoinen eikä siksi ole toivoa, että tässä maassa vähään aikaan voitaisiin mitään järkevää tehdä, rupesin tosiaankin kirjoittamaan sitä synkretististä 'satua', mistä taannoisessa blogimerkinnässä mainitsin.



Pääasaillinen syy siihen, miksi haluan tehdä sitä, on se, että minua hotsittaa piirtää kuva siitä, miten kahdeksankätin, kolmilla kasvoilla - kolme silmää per pärstä - varustettu olento kiipeää alas jalustalta.



Ryhdyn julkaisemaan tuota epämääräsitä, lajityyppien ulkopuolista kertomusta tällä blogilla heti, kun alan saada kuvia valmiiksi. Jokaiseen tekstinpätkään pitää tietenkin liittyä kuva.



Ottaa aikansa, ennen kuin sinne asti päästään, sillä työnantaja pitää aivojani hallussaan nyt 24h/vuorokausi. Tätä tulee kestämään aina 6.5. asti, mutta sitten pitäisi päästä jo normaaliin 8h työaikaan. (20.4.2011)