Tomaatinkasvatuksesta Opus Deihin

Sitä voi epäonnistua mitä erilaisimmissa vaiheissa asiaansa, ja aina se näyttää tulevan yllätyksenä.

Olen suorittanut kevään ensimmäiset kylvöt.

Viime vuonna yritin kollegalta saaduista taimista kasvattaa kirsikkatomaatteja, pihvitoomaattia ja munakoisoa. Ne siis jäivät yrityksiksi, paitsi että yksi tomaatti ehti tuottaa satoa, joskin vasta jouluksi. Monakoison veivät kirvat. Kurkku onnistui aluksi hyvin, mutta loppuajasta pienet kurkunalut mätänivät - sateeseen ja kylmään, luullakseni.

Tulkintani mukaan satovahingot johtuivat ensinnäkin siitä, että taimien olisi kenties pitänyt olla varhaisempaa tuotantoa eli kasvukausi yksinkertaisesti jäi liian lyhyeksi. Toiseksi viime kesässä oli kasvien kasvatuksen suhteen hiukan toivomisen varaa, joskin tähän huomautan kiireesti, että oli meikäläisen kannalta mitä parhain kesä, sillä en kestä kuumaa ja olen allerginen jokseenkin kaikelle, mikä normaalina kesänä olemassa on.

Mutta opin yhden seikan: kannattaa tehdä tomaatin taimia useampaan aikaan. Myöhäisestä tomaatista saa sisätiloissa satoa vielä melkein jouluna, ja tomaateista tuli sisälläkin ihan hyviä.

En siis ole itse yrittänyt koskaan kasvattaa tomaattia siemenestä, mutta eilen laitoin kolme kupposta itämään.

Istutin nyt ruukkuun jo pari viikkoa sitten vesilasiin itämään laittamani avokadon, sillä yritän saada siitä korkean kasvin Suonenjoen pihalle kukkainstallaatioon. Avokadoahan, tuota tropiikin kasvia, ei saa näillä leveyksillä tuottamaan hedelmää, mutta kuulema siitä saa näyttävän viherkasvin.

Tuota avokadoa lukuunottamatta laiton tulemaan pelkkiä hyötykasveja. Basilikaa, timjamia, sinappikaalia ja jotain pillisipulia, mitä se lieneekään - ostin pillisipuliksi nimettyjä siemeniä, kun kaupan hyllyssä sattui olemaan.

Voikohan kevätsipulia kasvattaa itse?

Minulla näyttää olevan myös jonain aiempana vuotena heräteostoksena hankittuja parvekekurkun siemeniä, mutta pussin ohjeessa käsketään kylvää ne vasta tuonnempana.



***

 

Olen tässä pohdiskellut edelleen tuota uuden paavin kysymystä.

Kuten olen useasti tällä blogilla todennut, pidän uskontoja vaarallisina ja olen sitä mieltä, että maailma olisi ilman uskontoja aika paljon parempi paikka. Koska uskon - ja tämä on ainoa asia, johon uskontojen suhteen uskon - ettei maailmaa saada uskonnottomaksi, on viisasta pyrkiä minimoimaan uskontojen vahingot ja jos mahdollista, maksimoimaan hyödyt.

Käsitykseni mukaan sellaisesta vesitetystä uskonnosta, jota edustaa vaikapa Suomen evakelisluterilainen valtoinkirkko, ei ole mitään hyötyjä, mutta paljonkin haittoja, sillä kun sitä ja maallista yhtieskuntaa yritetään sovittaa yhteen, syntyy pelkkiä ristiriitoja ja turhaa energiankulutusta tyhjänpäiväiseen 'keskusteluun'.

En ole perillä kehitysavusta enkä lähetystyöstä, mutta olen kuullut vaikkapa sellaisista kampanjoista, joissa kehotetaan kansalaisia ikään kuin kavereillen joululahjoksi ostamaan vuohia kehitysmaihin tai tukemaan naisten pienlainapankkeja. Nämä ovat varmaan ihan hyviä ajatuksia, mutta jos niitä vertaa siihen, että jesuiitat ja Opus Dei perustelevat kehitysmaihin kauppakouluja, niin kyllähän ne vähän kalpenevat. Itse asaissa ne joutuvat kyseenalaiseen valoon, sillä niissähän ikään kuin kehotetaan kehitysmaiden asujaimia sinnittelemään entisillä malleillaan ja pysymään lestissään, kun taas jesuiitat ja Opus De menevät paikalle vieden liiketaloudellisia oppeja ja sanovat, että näillä keinoin Länsi on alistanut teidät, joten olkaa hyvät, tässä aseet ja lyökää takaisin.

Selvyyden vuoksi sanottakoon tässä yhteydessä, että jesuiitat muodostavat luostarisääntökunnan. Opus Dei puolestaan on maallikkosääntökunta, katolisen kirkon ainoa laatuaan, ja sen jäsenet pysyvät mukana normaalissa maallisessa elämässä, esimerkiksi ammatillisessa toiminnassaan, perheissään sun muussa, joskin sitoutumisen asteita on useampia. Molemmat sääntökunnat edustavat kuitenkin 'heavy usereitten' kristillisyyttä. Muihin sääntökuntiin kuin jesuiitoihin liittymiseen riittänee usko ja sitoutuminen tahto, mutta jesuiitaksi pitää olla älykäs, ja maallikkokristillinen voi olla aika kevyesti muissa yhteisöissä, mutta ei Opus Deissä, jossa pitää olla hyvä työssään. Opus Deihin voi liittyä, jos on hyvä suutari, mutta ei, jos on huono. Molemmissa elämän on raskasta ja vaatii poikkeuksellisen suuria henkilökohtaisia uhrauksia, eli älykkyyden ja työelämätaitojen lisäksi pitää olla psyykkistä kestävyyttä. Kumpikaan ei sovellu masennuksesta, työuupumuksesta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä eikä muistakaan mielenterveyden puutteistä kärsiville, vaikka nämä ihmiset olisivat miten älykkäitä tai taitavia. Yhteisöt koostuvat voimakastahtoisista ja älykkäistä yksilöistä, joten vallankäyttö on aika reipasta, mutta kuten sanottua, näihin yhteisöihin ei ole pakko liittyä, jos tarvittavia psyykkisiä valmiuksia ei ole, vaan katolisesta kirkosta löytyy muita osallistumismahdollisuuksia muille kuin näille erikoslahjakkuuksin varustetuille 'heavy usereille'.

Sillä samalla takavuosien Italian reissulla, jolla tapaisin eilen mainitsemani Vatikaanin virasta irtisanotuuneen evoluutiobiologin, törmäsin myös yhteisöön, maalliseen, jonka oli kuitenkin perustanut eräs toinen entinen Vatikaanin pappismies: yhteisöön, johon otettiin vain A-luokan ihmisiksi kutsuttuja henkilöitä. Minulle kerrottiin, että tuo perustaja-pappismies itse piti itseään vain B-luokan ihmisenä. Luokittelu perustui älyyn ja kykyyn käyttää älyä käytännön elämässä, ja yhteisöön kuului esim. pianisteja sun muita taiteilijoitakin.

En kysynyt, löytyykö Uudesta testamentista perusteita tällaiselle ihmisten luokittelulle.

Yhtä kaikki, katolisella kirkolla toisin kuin muilla organisaatioilla on ollut maailman sivu poikkeuksellinen taito käyttää lahjakkuutta. Meikäläisen omalta alalta mainitsen tässä Giambattista Bodonin, 1700/1800-lukujen vaihteessa eläneen ihmiskunnan historian suuriman typografisen neron, joka loi uransa perusteet Vatikaanin propagandaosastolla, missä hän suunnitteli kirjaimia eri kirjoitusjärjestelmiin. Tällöin hän teki maailman omituisimman kirjainnäytteen Oratio Dominican, jossa on Isä meidän -rukous 155 eri kielellä, kaikissa eri versio Bodonina nykyisin tuntemastamme kirjaintyypistä. Noihin aikoihin tosin kirjaintyyppejä ei ollut olemassa samassa mielessä kuin nykyisin. Mutta Bodoni leikkasi nimiinsä pannuin ominaispiirtein varustetusta kirjaimesta useita versioita, kavennettuja, levennettyjä, lihavia, laihoja…kun muut leikkasivat vain yhden suoran antiikvan ja kursiivin. Mutta aika aikaa kutakin, ja Bodoni siirtyi siitä sitten aikanaan Parman hovin kirjanpainajaksi.

Mutta mihin siten äly tässä maailmassa riittää?

Olen kotona Kuopiossa käymässä, ja olen katsellut isännän minulle nauhoittamia telkkariohjelmia. Televisiosta on tullut kahden viikon aikana kolme ohjelmaa, jotka suostun katsomaan, ja kaksi niistä ovat osia Sodan vangit -nimisestä israelilaisesta sarjasta ja yksi on israelilainen dokumentti Shin Betistä, Israelin armeijan tiedustelupalvelusta.

Juutalaiset ovat maaiman älykkäin ihmisryhmä, mutta en menisi väittämään, että he selviäisivät kovinkaan hyvin valtionsa hallitsemisesta. Itse asiassa he selviävät siitä hämmästyttävän huonosti. Voisin kuvitella, että olisi mahdollista tehdä jonkinlainen muutamaan muuttujaan perustuva rankinglista ihmiskunnan historian huonommin hallituista valtioista, ja villi veikkaukseni on, että nyky-Israel olisi aika korkealla sillä listalla kaikilla kuviteltavissa olevailla kriteereillä arvioituna. Eli on asioita, erittäin tärkeitäkin asioita, joiden tekemiseen pelkkä äly ei riitä.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö noissa molemmissa ohjelmissa oli seikka, johon olen toki aikaiseminkin kiinnittänyt huomiota, mutta kiinnitinpähän sitten nytkin. Eli valehteleminen. Juutalaisia ja kiinalaisia yhdistää se, että valehtelemista ei pidetä kovin suurena syntinä, ja valehtelemisen suhteen syyllisyys lankeaa sille, joka on niin tyhmä, että uskoo valehtelijaa.

Sodan vangit on aivan huippu eksemplaari, jos haluaa tutkiskella juutalaisten suhdetta valehtelemiseen, sillä siinä kaikki valehtevat kaikille. Juutalaiset suhtautuvat myös erikoisesti siihen, että joutuvat kiinni valehtelemisesta. He suuttuvat sille, joka saa kiinni, koska se sotkee heidän systeeminsä ja he joutuvat aloitamaan alusta. Kiinalaiset puolestaan alkavat hihittää. Mutta kummatkaan eivät kiellä valehdelleensa. Meikäläiset puolestaan alkavat selitellä, etteivät muka ole valehdelleet.

Shin Bet -ohjelmassa haastateltiin Shin betin entisiä johtajia. Minä en tunnetusti arvioi mitään minkään muun kuin ulkonäön perusteella. Verratkaapa siis Avraham Shalomia ja muita haastateltuja tuossa ohjelmassa. Heidän kasvojensa epäsymmetria menee eri päin. Muut haastatellut suhtautuvat Shalomiin erittäin kriittisesti. Ihmetyttääkin, ettei Israelin armeijakaan pysty karsimaan johtohenkilöstöstään tuota kasvojen ominaisuutta. Luulisi olevan treenattavissa oleva juttu.

Isaacsonin Steve Jobs-elämäkerran kannessa on kuva, jossa Jobsin kasvot ovat voimakkaasti epäsymmetriset, vaikka ne eivät oikeasti sitä olleet. Kuva on siis käsittääkseni photosopattu. Siinä meillä on taas graafista suunnittelua, jota eivät tietoisesti pysty purkamaan auki kuin toiset graafiset suunnittelijat kannen tekijän lisäksi (no jaa, ehkä jotkut muutkin...). Mutta se epäsymmetria menee samoin päin kuin Shalomilla Shin bet -ohjelmassa. (17.3.2013)