Kokosimme taas vanhoja blogikirjoituksiamme kirjaksi, ja Uukuniemen kulttuurijuttuja tuli tänään painosta.
Ettei kukaan tulisi harhaanjohdetuksi, huomautettakoon, että kyseessä on lähinnä vain visuaalinen kulttuuri. Musiikkiin ja teatteriin pidimme parempana olla puuttumatta, sillä meillä ei ole siihen kummallakaan riittävää kompetenssia, mutta joitain mainintoja on siltakin suunnalta. Tästä huolimatta sivumäärä on sama kuin viimeksi eli 347.
Ja edellisen tuotoksemme, Uukuniemi-juttuja -kirjan, tapaan mukana on myös sota- ja urheiluhistoriaa sekä tarinoita reissuistamme molemmin puolin itärajaa. Viimemainituissa on tällä kertaa painopiste vähän enemmän kulttuurissa.
Kirjaa voi tilata sähköposteitse aulis(ätsynkäkkyrä)koivistoinen.net omakustannehintaan 30 € (+ postimaksu 9€). Kirja on nyt pikkuisen hintavampi kuin viimeksi, sillä lopussa on vähän värisivuja. (Toukokuu 2019)
Kolmas kerta toden sanoo
Tulin reilu tunti sitten Uukuniemeltä kotiin Kuopioon, ja kaupungin keskustan yllä lenteli sotakoneita erilaisissa muodostelmissa ja jyly oli hirmuinen: olivatko savolaiset päässeet aloittamaan jonkun sodan, enkä minä huomannut itärajalla mitään?
Jos savolaiset saavat aikaa sodan ilman että itärajalla huomataan, se ei ole mitenkään ihmeellistä – sitä paitsi taisi olla lentonäytös…– mutta kaupan tulo Uukuniemelle, siinä on jo uutisen aihetta!
Kauppa avataan huomenna perjantaina, mutta koska minun oli lähteminen siltä paikkakunnalta tänään, kävin kyyläämässä tilannetta eilen. Tulevan kaupan tiloissa, entisessä osuuspankin rakennuksessa, oli tietenkin täysi tohina päällä, ja minun tölliselijän lisäksi sisään kaiken kiireen keskelle survoutui yksi mies, joka valitti, että he olivat juuri tulleet mökille, eikä siellä ollutkaan kahvia, joten saisiko sitä jo ostaa... Vaikutti siltä, että miehen mukaan lähti talouspaperiakin. Sehän on myös artikkeli, jota muistelee vieneensä viimeksi mökille täyden paketin.
Joten kauppa tulee kyllä tarpeeseen.
Sitä on parikin yrittäjää yrittänyt sen jälkeen, kun Sale lopetti. Ensimmäinen näistä yrittäjistä, joka sitten läksi muihin hommiin, eli Tiina Tynkkynen, oli nyt paikalla talkootöissä. Hän ei tällä kertaa ole kaupassa muuten mitenkään osallisena, mutta kun hän oli Uukuniemellä kaupanpitoa harjoittanut, en malttanut olla kysymättä, että mikä kaupanpidossa Uukuniemellä on vaikeinta.
– Sitä kun ei pysty tietämään, minä viikonlopuna täällä on minkäkin verran väkeä, hän vastaa. – Hävikkiä tulee. Ja toisalta vaikeuksia tuo se, jos hyllyt äkisti tyhjenevät. – Jos täältä joku tavara loppuu, sitä ei seuraavaksi päiväksi tänne saa, hän lisää.
Tavara kauppaan tulee nyt siten, että kuivatavarakuormat tulevat kahdesti viikkossa ja tuoretuotteet kuten maito kolmesti viikossa. Ja tämä tietohan meitä mökkiläisiä kiinnostaa.
Mökkipaikkakunnalla haastetta ei tuo vain se, että kesäviikonloppuina porukan määrä vaihtelee rajusti viikonlopusta toiseen vaan myös se, että talvella on todella hiljaista. Edelliset yrittäjät ovat ehkä aloittaneet vähän väärään vuodenaikaan. Tiina arvelee, että nytkin parasta olisi ehkä ollut, jos olisi päässyt käynnistämään toimintaa hiljakseen heti pääsiäiseltä, jolloin ensimmäiset mökkilaiset tulevat. Ensimmäinen varsinainen aukioloviikko on nyt juhannusviikko, ja silloin ainakin on vilskettä Uukuniemellä! Eikä taida vilinä viikolla jälkeen juhannuksenkaan vähetä, kun seuraavana viikonloppuna ovat Uukuniemi-juhlat.
Itse arvelen, että edelliset kauppiaat ovat myös yrittäneet pitää liian laajaa valikoimaa. Nyt sitä (onneksi) rajoittaa pienempi tila. Grillauskaudeksi hyllyihin on myymälänhoitaja Riikka Uimosen mukaan valittu mm. vähän erikoisempiakin maustekastikkeita, mutta kuulemma siitä minun unohtumaan pelkäämästäni perustuotteistostakin pidetään huoli. Näin mökkiläsinäkökulmastahan, kun siellä mökillä ei varsinkaan työssäkäyvät pysty pitkiä aikoja kerralla oleskelemaan, harmittaa, jos jotain kovin tavallista joutuu lähtemään Kesälahdelta asti hakemaan. Se ei harmita, jos mökin lähikaupasta ei saa tuoretta korianteria.
Paikallisia tuotteita pyritään saamaan myyntiin myös, kuten perunaa, ja se on loistavaa, sillä ainakaan minä en ole tiennyt, mistä perunaa olisi voinut oma-aloitteiseti hakea. Paikallisista lihatuotteista myymälänhoitaja Riikka Uimonen uskaltautuu lupaamaan lähinnä lammasta ja ylämäänkarjaa pakastettuna jauhelihana. Kuulemma biisonin saatavuus vaihtelee. Tätä en uskaltanut ottaa puheeksi, etten paineita lisäisi, mutta hitsi kun saisi myös muikkuja, jos kalastajalla on ollut kalaonnea...Joten kaupalla kannattaa käydä tarkastamassa, mitä kulloinkin on tarjolla!
Tosin kylillä alkoi tuossa taannoin käydä Olli Hirvosen kauppa-auto. Ennen kävi vain kesäisin, mutta viime talvena ympäri vuoden. Saa nähdä, miten sen kanssa käy. Kesällä reitille on kuulunut myös Kirkonkylä, eli kauppa-auto on ollut minunkin ulottuvillani. Kiva kesäaamun lenkki Sirkeeltä kirkolle, kun Niukkalaan on automatka, joskin säällinen. Toivoisin siis, että kauppa-auto jatkaa ainakin kesän kirkolle asti, ja kyllä sinne yhden postilaatikon kylkeen oli ilmestynyt lappu, että kauppa-auto pysähtyy perjantaisin klo 9.45.
Uusi kauppa erottuu hyvin Niukkalan kylänraitilta. On iloiset ikkunateipit. Tässä Pyhäjärven aaltojen välistä kurkistelevat Riikka Uimosen avuksi tulleet reippaanoloiset kesätyöntekijät Elli Haverinen ja Kaisa Matikainen.
Kaupan ovat perustaneet Jouni Suppola, Matti Laukkanen ja Kimmo Tynkkynen. Kimmo Tynkkysen rooli ainakin hänen vaimonsa Tiinan lausunnon mukaan rajoittuu siihen, että hän omistaa kiinteistön… Matti Laukkanen pyörittää jo entuudestaan ravintola Juholan Biisoniareenaa ja pian entisessä pankissa/kunnantalossa/kirjastossa hostellia. Kuuleman mukaan hän on perustamassa Niukkalaan myös arboretumia. Ja Jouni Suppolaa olen kuullut vuosien varrella tituleerattavan kyläpäälliköksi.
Kaupan yhteyteen on tulossa myös kahvila Evakkotaival, mutta se näytti keskiviikkona olevan vielä alkutekijöissään, mutta tekeviltähän syntyy, joten kaiketi sekin perjantaina avataan.
Tältä siis näytti eilen. Käyn tarkastamassa tilanteen ensi viikolla…Mutta nyt vaikuttaa kyllä lupaavalta! (13.6.2019)
Puutarhuroimatonta kesänviettoa
Viime torstaina ajelin kotiin muutaman päivän mökkivisiitiltä Uukuniemeltä. Uukuniemellä oppiia aina jotain uutta. Tällä kertaa Andreas Hänninen demonstroi minulle ortodoksisen perinnesoittimen kolkuttimen käyttöä Akkakallion tsasounalla.
Uukunimellä on tällä puolen rajaa paikka nimeltä Kolkutniemi, ja se on saanut nimensä kuulemma juuri kolkuttimesta. Niemen ja läheisen saaren yli kulki soutureitti, ja molemmissa päissä oli kolkuttimet. Tuo saari kylläkin on tätä nykyä eri valtion aluetta.
Ahkeroin mökillä sen verran, että päärämäsin ns. matkahuovan, jota oltiin sujuvasti käytetty kolmattakymmentä vuotta päärmäämättä. Muistaakseni olen tehnyt tämän viime vuosituhannen puolella.
Viikonlopun vietimme Suonenjoella, missä heinänkasvu pyrkii kuormittamaan hermoja. Tänä sesonkina olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään sen pihan kanssa riehumista, mistä minua on hillinnyt sekin, että trimmeri on lopullisesti rikki, ja voi olla, että uutta ei edes hankita…Koska elämäni on jo kallistunut ehtoopuolele, olen pohtinut, joudunko kuolinvuoteellani toteamaan, että käytin suuren osan tämän maan vähäisestä valoisasta ajasta heinään, ja moiseen tilanteeseen päätymistä tässä on nyt ruvettu välttelemään.
Piha on kyllä tätä nykyä ihan jees. Kukkia on, ja ne ovat viime kesästä olleet jopa suurin piirtein 'oikeissa' kohdissa. Viime vuonna mielikukkani, särkynyt sydän, ei kukkinut ollenkaan, mutta nyt oli yksi pieni, korumainen nuppu… Myös viime vuoden väliin jättänyt varjolilja näyttää kukkivan – varjoliljakin kuuluu lempikukkiini. Yksi pioni, joka ei ennen ole kukkinut kertaakaan, kantaa nyt yhtä muhkeaa nuppua, mutta vastaavasti yksi, joka on aina kukkinut, on onnistunut surkastuttamaan nuppunsa niin pieniksi ja kituliaiksi, että ne tuskin avautuvat. Idänunikoita näyttää poksahtavan tuleen ennätysmäärä.
Vaikken ole suuremmin hoitanut niitä tiluksia tänä sesonkina, olen kuitenkin lannoittanut isohirvenjuuria, joiden toivon nyt osoittavan vähän kiitollisuutta.
Ja nyt muistui mieleeni, että olisi pitänyt rojauttaa kananpaskaa nauhusten juurelle…
Mikä sitten on sitä ylevämpää tekemistä, jota toivon voivani muistella viimeisillä hetkilläni? – Kas, ohessa jälleen kissarintaneula. Edellinen katosi. Minulla nimittäin oli tuossa toukokuulla ilo osallistua eskarin kevätjuhlaan – joka oli oikein musikaali – ja tähän elämäni ainutkertaiseen tilaisuuteen sonnustauduin kiinnittämällä sen edellisen kissannaaman takkiini. Mistä se sitten jossain vaiheessa oli pudonnut. Mutta tein nyt siis uuden, entistä ehomman. Tämä nimittäin on pikkuisen pienempi. Se edellinen oli kohtuuttoman iso.
Kommentti, Mäntylän Mummi: Auts Saija, se oli sitten sinun. Siivosin autoa ja säikähdin kuollakseni, että penkin välissä on myyrän raato. No ei ollut, vaan kissa! Kovasti yritin miettiä, ketkä ovat istuneet autossani, enkä sinua muistanut. Nyt kissa on siirtynyt huovutusten taivaaseen. Olen niin pahoillani menetyksestäsi.
Kommentti bliqblaqbloq: Tämähän on taiteellinen voitto! Olen onnistunut tekemään todella vaikuttavan teoksen :-) (16.6.2019)
Hyvää kesänjatkoa!
Päästiin sattumalta lähtemään mökille jussin viettoon jo 20. päivä, Uukuniemen kyläkaupan virallisena avajaispäivänä, niin ajoissa, että kerettiin katsomaan, miltä kaupalla nyt näytti, kun kaikki oli valmista. Ja hyvältä näytti!
Kuvassa on isännän kanssa kaupan yksi perustajista, Jouni Suppola. Olin lukenut netistä, että kauppa olisi Suomen ainoa voittoa tavoittelematon kauppa, mutta minun ymmärtääkseni sellaisia yrityksiä ei voi olla olemassa. Mitä ilmeisemmin tämän yrityksen olemassaolo kuitenkin jatkuu, sillä kauppa kävi niin, että vielä siinä kuuden maissa hyllyjä täytettiin hurjaa vauhtia. Pikasilmäyksellä näytti siltä, että myynnissä oli todellakin tavaraa, joka mökkiläisille menee kaupaksi, niin kuin paikallisen – tai lähes eli parikkalalaisen – Parikkalan Pikapullan leipää, paikallisten tuottajien lihatuoteita sekä viiden ja puolen prosentin kuohuviinejä. Kuulemma koko ajan oli tilapäisavun haku päällä, ja kaupan yhteydessä olevaan kahvilaan on osa-aikaiselle työntekijälle uusi työpaikka auki.
Perillä rannassa oli sitten aivan järkyttävän hikinen keli, ja kun mökki oli kostea, ensimminen yö oli aika tukala, kun ei oltu vielä keretty hyttysverkkoa korjata.
Eilen oli perinteinen Vasukkaiden eli Uukuniemen vapaa-ajanasukkaiden kesätorivuoro, jonne oli tullut reilu puolensataa vierailijaa. Enemmälle ei olisi ollut istumapaikkoja kahvinjuontia varten.
Nyt vähän tuulee, joten hyttystilanne on muutenkin parempi. Joten hyvää kesänjatkoa! (2.6.2019)
Kesä jatkuu...
Juhannus oli meillä herttainen, sillä saimme rapsutella tällaisia koiria. Meillä oli itsellä tällainen aikanaan. Sanotaan, että koirat ja omistajat muistuttavat toisiaan, joten vanhastaan, vaikka tämä ei ole nimenomaisesti meidän koira, olennot kuvassa muistuttavat toisiaan ainakin ilmeiltään.
Yksi rapsuteltava oli tätä kokoa, mutta se ei oikein sopinut syliin.
Ja yksi mahtui jopa tammenlehdelle. Tämän kaksitoista vuorokautta vanhan bichonin silmät alkoivat juuri pikkuisen aueta. (28.6.2019)
Menestyksekäs koululaulutilaisuus
Eilen käytiin suorittamassa koululaulua. Näin saattoi tapahtua sen johdosta, että Uukuniemen Kirkonkylän vanhan kansakoulun olivat ostaneet Riitta ja Christer Lindroos, jotka kutsuivat julkisella ilmoituksella kaikkia halukkaita koululle eli kotiinsa laulamaan. Harva kutsuisi koko kylää ja kaiken maailman vapaa-ajanasujaimia noin vain kotiinsa.
Ensimmäisenä kiinnitti tietenkin huomiota se, että väkeä todellakin oli tullut melko lailla paikalle, mutta heti sen jälkeen huomio kiinnittyi ehtaan A.J.Tiaisen valmistamaan urkuharmooniin.
Pikkuserkullani Petri Tiasella on kuulemma oma suorastaan pieni kokoelma urkuharmooneja. Hänellä on itsellään tällainen jokseenkin samanlainen, ja hän arveli, että harmoonit olisivat 20-luvun tuotantoa.
Saattavat olla. Tämän valmistajan laatan kirjaimet ovat päätteetöntä kirjainta eli groteskia, ja nämä yleistyivät mannermaallakin vasta 20-luvulla. Ne tulivat ensin käyttöön vain versaaleina eli isoina kirjaimina kuten tässä, ja Karjalassa oltiin edistyneitä – sortavalalaisen Laatokka-lehden logo oli tällaistä kapeaa groteskiversaalia jo vuonna 1892. Jos laatta olisi jonkun muun kuin karjalaisen firman, väittäisin heti, ettei voi olla vielä 1920-luvulta. Paitsi jos on jonkun karjalaistaustaisen logo, kuten Karinaisissa ilmestyneen Kunnallisen Viikkolehden logo…joka sekin on vuodelta 1926.
Varsinaisesti laulun säestys tapahtui sähköpianolla. Sitä toteuttaa tässä Anne Moilanen, joka muutenkin juonsi tilaisuuden.
Tapahtumassa julkistettiin myös uusi Uukuniemi-laulu. Sen oli säveltänyt ja sanoittanut Anne Moilasen ja Riitta Lindroosin isä, Uukuniemen entinen kanttori Moilanen. Laulu on tehty samana vuonna kun hän rouvineen paluumuutti Uukuniemelle eli vuonna 2013.
Lopuksi siinä ennen kahvia puhui paikkakunnan tavattoman viisas rovasti Erkki Lemetyinen. Hän ei ollut voinut mitenkään ehtiä lukemaan Uukuniemen kulttuurijuttuja -kirjaamme, koska oli saanut sen vasta toissapäivänä, mutta hän tuli nyt tarttuneeksi samaan asiaan kuin minäkin tuon mainitun kirjan monissa jutuissani eli siihen, että kansakouluopetus oli ennen – eikä edes kovin pitkän aikaa sitten – hyvin isänmaallista ja uskonnollista. Tämän Lemetyinen totesi näkyvän myös koululauluissa. Harvassa niistä ei ole jompaa kumpaa pohjavirettä, ja useimmissa on molemmat.
Hän tarttui nyt käytössä olleen laulumonisteen kappaleeseen Paimenpoika, jossa poika joutuu pyhäaamuna viemään lehmiä metsään, kun muut menivät kirkkoon. Hän lohduttautuu sillä, että metsä on hänen kirkkonsa, mutta sävy on selvästi katkera: hän olisi halunnut sinne, missä muutkin ovat. Nykyisin ihmiset kuitenkin ajattelevat päinvastoin, kuvaili Lemetyinen, eli eivät halua mennä kirkkoon vaan katsovat luonnon olevan heidän temppelinsä.
Tässä on kyllä vinha perä. Sitä mukaa, kun kouluopetus on muuttunut uskonnollisesti neutraaliksi, melenterveysongelmat – masennus ja yksinäisyyden kokemukset – ovat lisääntyneet. Tämä ei johdu vain yhteisöllisyyden puutteesta. Kyse on myös yhteisen arvopohjan puuttumisesta. Vaikka ei kyse välttämättä ole abstrakteista arvoistakaan. Kyllä Jumalan mukana menetettiin myös joku, jonka voitiin ajatella olevan turvana, kun kaikki muu pettää, ja sama Jumala oli turvana kaikille muillekin, joten voitiin tuntea solidaarisuutta yhteisessä turvattomuudessa/turvallisuudessa suurenkin hädän hetkellä. Tämä on aika kaukana niistä humalatilan kaltaisista sentimentaalisuuden purkauksista, joita nykyään koetaan yksittäisiin katastrofeihin 'yhteisöllisesti' reagoitaessa. (29.6.2019)
Uukuniemi-juhlat
Eilen vietimme jälkimmäistä Uukuniemi-juhla -päivää. Ja sää suosi niin, että poltin niskani.
Ensimmäisen päivän pääohjelmanumero oli ollut Ville Salmisen elokuva Evakko vuodelta 1956. Ohjelmassa olisi pitänyt olla evakkotaipaleen muistelijana monia Uukuniemen sukukirjoja tehnyt Anja Kukkonen, mutta ei ollut; oli kuitenkin Martti Sihvonen, joka esitti lyhyehkön kertomuksen oman perheensä evakkotaipaleesta. Valitettavasti aiheesta ei ollut aikaa keskustella, sillä samassa tilassa eli Pitäjän tuvalla alkoi välittömästi Uukuniemi-seuran vuosikokous.
Toisen päivän aamupäivän siivosimme mökillä lähteäksemme heti Uukuniemi-juhlien toisen päivän loputtua päin Kuopiota, mutta iltapäiväksi läksimme kuuntelemaan juhlapuheita. Kirkonmäki ja vähän ylikin oli täynnä henkilöautoja, mutta busseja ei ollut yhtäkään niin kuin silloin, kun äiti pakotti meidät paikalle tänä Uukuniemi-juhlien jälkimmäisenä päivänä ainakin syömään, sillä siten oli sen päivän ruokahuolto perheessämme järjestetty äidin ollessa aamusta iltaan juhlilla.
Väki vähenee noilla juhlilla sitä mukaa, kun siirtokarjalaiset menevät matkustuskyvyttömään kuntoon ja/tai kuolevat. Silmäänpistävää oli sekin, että nyt ei kirkonmäellä näkynyt paikallista väestöä juuri ollenkaan. Yksi seitys voi olla, että samaan aikaan oli Kesälahdella Muikkumarkkinat.
E-L:n kanssa muistelimme takavuosien juhlaviikkoja, ja luinkin hänelle meidän kirjastamme kohdan, jossa kuvailen yhtä tällaista viikkoa luetellen pelkästään kirkonkylän koulun tiloissa toimineen kahvilan järjestämät tapahtumat, joita oli 10 heinäkuun aikana – vain tuossa kesäkahvilassa. Lisäksi tulivat teatteriesitykset, Ukonvakat ja muiden tahojen järjestämät muut tapahtumat. Minä väitän kirjassa, että kahvila olisi ollut marttojen, mutta E-L, toiminnassa mukana ollut aktiivi, totesi, että kahvila oli kyllä Nuorisoseuran, ja näin varmaan oli. Yhteistyössä lienevät olleet Martat, sillä äiti oli martta. En usko äidin olleen suoranaisesti Nuorisoseuran jäsen. Hän kyllä kävi Nuorisoseuran tilaisuuksissa kuten tansseissa, joita niitäkin oli noiden kulttuuriviikkojen aikana seurojen talolla.
Kuluvan vuoden Uukuniemi-juhlien juhlapuheissa todettiin kolmellakin suulla, että nyt Uukuniemi lienee taas piristymässä. Niukkalaan on avattu uusi kauppa, sinne on tullut Biisoniareena, jolla on tapahtumia sen lisäksi, että siellä toimii ravintola. Ja on tullut hotellikin. Itse kiinnitän huomiota siihen, että tämä kaikki uusi näyttää nyt olevan ei-uskonnollista luonteeltaan. Aiemmin muunlaista kuin leirintäaluemajoitusta on tarjonnut vain ent. Virkistyskeskus, joka oli uskonnollisen järjestön omistuksessa ja kuuluu itseasiassa edelleenkin Kristilliselle Työväen Liitolle, joskin paikka on myytävänä.
Eräs toinen henkilö totesi, että juhlilla voisi olla myös lastenohjelmaa, varsinkin musiikkipitoista. Isäntä on laskenut, että joka neljäs uukuniemeläinen tai uukuniemeläissyntinen henkilö on ammatilataan kanttori (pitää muistaa, että isäntä on savolainen – itse karjalaisista ja hämäläisistä aineksista kokoonpantuna sanoisin varovaisemmin, että 'kanttori tai muu ammattimuusikko'), ja suurin osa lopuista on erilaisia pedagogeja, useimmat musiikinopetukseen erikostuneita. Vaikka toisaalta tätä varten voisivat olla omatkin juhlansa kuten oli silloin kulttuuriviikkojen vuosina.
Nyt pitää toivoa, etten voita lotosta, sillä jos voitan, alan organisoida tuollaisia.
Pääjuhlapuhujana oli Uukuniemen vävy Jari Sinkkonen. Uukuniemen vävyyden ohella Sinkkonen on toiminut lastenpsykiatrina. Juhlapuhe, aiheeltaan Evakoiden kokemukset sukupolvikokemuksena, oli hyvä, kuten tottuneelta julkisuuden henkilöltä voidaan odottaa. Painopiste oli ainakin näin vuorokausi jälkikäteen tarkasteltuna sodan kokeneiden isien traumatisoituminen ja tämän vaikutus ei vain miehiin henkilökohtaisesti vaan myös perheiden elämään. Itse olin odottanut, että painopiste olisi lastenpsykiatrin puheessa ollut enemmän lapsissa. Sinkkonen otti kyllä esiin lasten lähettämisen sotaa pakoon Ruotsiin ja Tanskaan ja tästä seuranneen kaksinkertaisen sopeutumisen, kun piti palatakin.
Mutta nohin aikoihin oli lapsilla, jos niikseen sattui, monenlaisia 'mahdollisuuksia' trauamtisoitua. Jo evakkoon lähtö oli hirmuista; oli Ruotsiin ja Tanskaan lähettämistä; mutta lapsia annettiin myös kasvateiksi. Samassa evakkoperheessä saattoi olla käytännössä yksinhuoltajaäidillä – isät kun olivat rintamalla – kotiin jääviä lapsia, Ruotsiin lähetettyjä lapsia ja vielä kasvateiksi annettuja lapsia, ja kyllä minua vähän kiinnostaisi, mitä tällaisien monenlaisia kohtaloja sisältävän lapsikatraan eri jäsenten päissä on liikkunut.
Mutta sitten lähdettin köröttelemään Kuopioon, ja matkalla kuultiin vielä yksi kerrassaan mainio tapaus, kun Suomen puolella rajaa oltiin piiloteltu yhtä Neuvostoliitosta Jenkkeihin leimalla 'ei paluuoikeutta' emigroitunutta henkilöä, joka halusi loikata Neuvostoliittoon…
Taas oli mielenkiintoinen mökkireissu. Ja kun nyt katson tätä blogin automaattipäiväystä, 1.7.2019, en voi kuin ihmetellä, mihin kesäkuu oikein katosi. Kyllä aika kulkee nopsaan, kun vanhaksi tulee. (1.7.2019)
Helteen juhlintaa
Äsken painelin juuri ostamani mansikkarasian kanssa naapuriin kertoakseni uutisen: Uukuniemen Kirkonmäellä oltiin tänä aamuna 27.7.2019 tarjoiltu kuohuviiniä klo 09. Oli sievästi lasissa mansikkakin pohjalla, ja pikkunen sitruunamelissan lehti.
Väitän, että Uukiniemen Kirkonmäellä ei ole kovin usein tarjoiltu kuohuviiniä, eikä varsinkaan aamutuimaan.
