Uskon erot Euroopassa ja USA:ssa

Ihmisen pitää nauttia nyt paperisista sanomalehdistä niin kauan kuin niitä vielä on. Villin arvaukseni mukaan kirjapainotaidon historia päättyy tänä vuonna 2011.

Luin tuossa Die Zeitin viime viikonlopuksi ilmestyneestä numerosta Euroopan ja Yhdysvaltojen erilaisista asenteista uskontoon otsikolla Gott ist Amerikaner. Heide Sommerin teksti perustuu alkujaan Josef Joffen artikkeliin The American Interest -lehdessä.

 

Kun amerikkalaisilta on kysytty, miten tärkeänä he pitävät uskontoa, ’erittäin tärkeänä’ on vastannut 59%. Pohjoismaissa uskontoa pitää niin tärkeänä, että vaivautuu ainakin kerran viikossa johonkin uskonnolliseen tilaisuuteen, 4-5% vastaajista. Muu Eurooppa jää Amerikan ja Pohjoismaiden väliin siinä 20%:n tienoilla. Portugali (47%) ja Puola (55%) pääsevät lähelle jenkkejä; vain irlantilaiset hakkaavat jenkit tässä uskontoasiassa 84%:llaan.

 

Tilannetta selittää vastaus kysymykseen: Pitääkö ihmisen uskoa Jumalaan ollakseen moraalinen? Yli puolet amerikkalaisista vastaa, että pitää, kun taas vaikkapa Ranskassa vain 13% on tätä mieltä. Euroopassa uskoa Jumalaan ei siis pidetä moraalin edellytyksenä.

 

Lähtökohtana kuulemma on se, että kun Ranskassa vapaus nähtiin vapautena uskonnon kahleista, Jenkeissä vapaus on nimenomaan vapautta uskoa.

 

Renessanssin Euroopassa katolinen kristinusko nähtiin autoritaarisena, mihin aluksi vallankumouksellinen uskonpuhdistuskaan ei loppupelissä tuonut muutosta, vaan luterilaisuus omaksui saman autoritaarisen otteen uskoviinsa kuin katolisuuskin. Euroopan historia oli pitkään kirkon ja maallisen vallan kamppailua ylivallasta. Taistelun loppu alkoi häämöttää Augsburgin uskonrauhan 1555 määrittelyssä cuius regio, eius religio, eli maallisen vallan vakiinnuttaessa voittonsa. Ennen pitkää kirkon keräämät kymmenyksetkin muuttuivat moderniksi tuloveroksi, jolla hyvinvointivaltion periaattein alettiin kustantaa niitä aiemmin kirkollisen hyväntekeväisyyden piiriin kuuluneita asioita kuten sairaaloita, lastenkoteja sun muuta.

 

Edistykseen on Euroopassa aina kuulunut epäuskonnollisuus, ja uskonnollisuus puolestaan on yhtä automaattisesti liitetty vanhoillisuuteen. Kaikilla eurooppalaisilla nousivatkin niskavillat pystyy, kun Georg W. Bush motivoi taannoista sotapolitiikkaansa uskonnollisin argumentein esiintyen ”kuin mikäkin Orelansin Neitsyt” kuten artikkelin kirjoittaja asian ilmaisee. Olisikin odotettavissa pöyristystä, jos vaikkapa Saksan liittokanslerin kuultaisiin päättävän puheensa sanoihin ’Jumala siunatkoon Saksaa’.

 

Euroopassa myös suvaitsevaisuus on epäuskonnollista luonteeltaan. Ja vastaavasti uskonnollisuus suvaitsematonta. Amerikkaan ensimmäisenä rantautunut kristinusko oli puritanismia, joka oli englantilainen versio kalvinismista. Se oli kerrassaan suvaitsematonta. Siihen liittyy jopa predestinaatio-oppi, jonka mukaan ihmiset ovat kukin ennalta määrättyjä kadotukseen tai taivaaseen, täysin omista teoistaan riippumatta. Mutta jotenkin tämä jyrkänpuoleinen oppi teki Pohjois-Amerikan mantereella täyskäännöksen ja muuttui opiksi ikuisesta toisesta tilaisuudesta ja oikeudesta aloittaa aina uudelleen puhtaalta pöydältä – vähän niin kuin Amerikkaan muuttajat aloittivat alusta, kun Euroopan taakseen jättivät. Ja niin siinä sitten kävi, että uskonto alkoi Amerikassa liittyä vapauteen, kun se Euroopassa edelleen liittyi pakkoon ja rajoituksiin.

 

Yhdysvalloissa kirkkoa ei päästetty missään vaiheessa sotkeutumaan valtioon, joten tuota Euroopassa vallinnutta kilpailuasemaa ei päässyt syntymään eikä kirkko ikään kuin joutunut alttiiksi hävitä maalliselle vallalle. Uskon suunnat kilpailevat Amerikassa markkinoilla kuin tavarat konsanaan, ja kuka tahansa voi perustaa uuden uskonnollisen liikkeen milloin haluaa, ja sillä on heti samat mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin uskon suunnilla. Euroopassa uusien uskonnollisten ryhmien on vaikea kilpailla isojen kirkkokuntien kanssa, jotka voivat tarjota mitä erilaisimpia palveluita alkaen nyt vaikkapa hautausmaista. Sitä paitsi suuressa osassa Eurooppaa koulut antavat valtionkirkon opin mukaista uskonnonopetusta, mitä on aika vaikea hakata. (2.3.2011)