Uskonnot ovat vaarallisia

Koska uskonnot ovat varallisinta, mitä ihmismieli on keksinyt, koulujen uskonnonopetuksen pitää olla tunnustuksellista. Että koululaiset kouluaikanaan näkisivät elävän uskovaisen.

Olen Kuopiossa. Pakkanen laski tuossa aamun aikana monta astetta tunnissa, on hernerokka sumu, ja juuri näillä hetkillä sumun sekaan rupesi vielä eksoottisesti isohiutaleista lunta sakeasti satamaan. Tänään ei pitäisi olla mikään hurja liikennepäivä, mutta villi arvaukseni on, että kolareita nyt tulee.

Viime päivinä on kantautunut Intiasta uutisia koskien erästä joukkoraiskausta. Uhri kuoli raiskauksesta saamiinsa vammoihin, ja nyt intialaiset ovat vihdoin kimpaantuneet sikäläiseen naisen asemaan. Ei ole kerrottu, tai en minä ainakaan ole kuullut, mitä uskonnollista ryhmittymään nämä kuusi raiskaajaa mahdollisesti edustavat. Jotain minussa varmaan on vialla, kun tekisi mieleni veikata jonkin lajin muslimeita, ja pelkäänpä, että muslimien kannattaa nyt tosiaankin toivoa, että raiskaajat eivät osoittaudu muslimeiksi.

Intiassahan on erikoinen sukupuolijakauma, joka johtuu tyttösikiöiden abortoimisesta. Yhteiskunta on siis alkanut koostua suurimmalta osaltaan miehistä, joille ei nyt sitten kertakaikkiaan riitä kaikille muijia. Luulisi harvinaisemmaksi käyvän hyödykkeen muuttuvan itsestään arvokkaammaksi, mutta ei Intiassa. Tilanne on kenties vain huonontanut naisen asemaa entisestään. Tulkinta on, että Intiassa naisella ei ole oikeutta edes syntyä syntymän jälkeisistä oikeuksista puhumattakaan.

Kiinassa on samansuuntainen sukupuolijakauma, joskaan ei yhtä dramaattinen. Siellä poikia on haluttu, koska vanhimman pojan velvollisuus on perinteisesti ollut huolehtia vanhemmistaan, eikä muuta sosiaaliturvaa vanhuksille edes ole olemassa. Kun voimassa on ollut yhden lapsen politiikka, on siis ollut toivottavaa, että se ainoa lapsi on poika.

Käytännössä se, että pojan pitää huolehtia vanhemmistaan, on tarkoittanut sitä, että miniän on pitänyt huolehtia appivanhemmistaan. Koska aviomiehistä on nykyisin runsaudenpula, kiinalaistytöistä on tullut kranttuja. Yksikään järjissään oleva kiinalainen naisihminen ei suostu menemään naimisiin ainoan pojan tai esikoispojan kanssa.

Kiinalaisten ilmiömäiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen on monia syitä, ja yksi on se, että vanhempien pitää hankkia vanhimmille tai ainoille pojilleen omistusasunto ja kalustaa se varustaen kaikilla mahdollisilla uudenaikaisilla vempeleillä, että joku tyttö edes näistä materiaalisista syistä suostuisi sietämään heidän poikaansa ja menisi tämän kanssa naimisiin.

Aika erilaiset suhtautumistavat samaan ongelmaan Kiinassa ja Intiassa. Uskonnottomuus on siis kiistatta etu.

Meillä Lännessä uskontoa pidetään yksityisasiana. Uskonnolliset näkemykset yksityisasioina on erittäin uusi ja maantieteellisesti harvinainen ilmiö. Uskontoa on voitu pitää yksityisasiana vain Lännessä eikä täälläkään vielä kuin muutama vuosikymmen. Erityisesti uskontoa ovat hanakoita pitämään yksityisasiana korkeasti oppineet, mikä on osoitus ihmisen pohjattomasta älyllisestä epärehellisyydestä. Nimittäin juuri korkeasti oppineet ovat kuitenkin lukeneet kirjoista ja tenttiin hartaasti vastaneet, että ihminen on sosiaalinen ja intentionaalinen olento, joka pyrkii saavuttamaan päämääriään sosiaalisissa instituutioissa, ja tässä työkaluna on valta. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen ihmisen kuuluu sanoa nyt tässä kohden, että joo joo, mutta uskonto on eri asia.

Miten biologia, psykologia ja sosiologia tekisivät juuri uskonnon kohdalla poikkeuksen? Edellä mainittu ikään kuin pätisin koko ihmiskuntaan ja sen tekemisiin kauttaaltaan, paitsi ei juuri tähän yhteen nimenomaiseen yksityiskohtaan, uskontoon?

Enpä usko tällaiseen poikkeukseen. Uskonnot ovat ideologioita, jotka synnyttävät sosiaalisia instituutioita, joissa ja joiden kautta ihmiset toimivat saavuttaakseen päämääriään, ja työkaluna tässä on valta.

Valtaa on montaa lajia kuten ideologista, taloudellista, sotilaallista ja poliittista, eikä minkään instituution vallankäytön tapa perustu näistä vain yhteen. Viime kädessä kaikki vallan lajit palautuvat fyysiseen pakkovaltaa, vaikka fyysistä pakkovaltaa ei suoraan sellaisena esiintyiskään. Esimerkiksi kristinuskon piirissä ideologista valtaa on Raamattu ja yhteisön perinteet saarnoineen, rituaaleineen, taloudellista valtaa kirkollisverot tai muut varainhankintatavat ja  seurakuntien omistukset yms, poliittista valtaa käytetään sisäisten ryhmittymien taistoissa ja varsinkin uskonnollisen ryhmän suhteissa ulkomaailmaan, sotilaallista valtaa on käytetty kaikissa maailman uskonnoissa reippaasti maailman sivu, ja luterilaisella kirkolla taitaa edelleenkin olla jopa kenttäpiispa. Ihan raakaa fyystä pakkovaltaa edustavat esimerkiksi katolisen kirkon ja luterilaisuuden piirissä lestadiolaisuuden harjoittama lasten sekuaalinen hyväksikäyttö. Katolisten ja lestadiolaisten haluttomuus kitkeä ed. fyysisen pakkovallan muoto seurakuntalaistensa toiminta-arsenaalista kuvaa hyvin sitä, miten fysinen pakkovalta halutaan sisällyttää uskonnollisten instituutioiden vallankäyttötapoihin edelleenkin, sillä kuten sanottua, kaikki vallankäyttö palautuu aina viime kädessä fyysiseen pakkovaltaan.

Herääkin kysymys, miten kenellekään on voinut juolahtaa mieleen, että tällaiset asiat voisivat olla yhteiskunnassa jotenkin yksityisasioita. Eivät helvetti sentään voi.

Taisi olla tuossa vähän ennen joulua, kun jossain mediassa törmäsin juttuun uskonnon opetuksesta kouluissa. Siinä väitettiin, ettei koulun uskonnon opetus ole enää tunnustuksellista.

MItä on olevinaan tunnustukseton uskonnonopetus?

Jos minulla olisi ollut lapsia, he olisivat osallistuneet uskonnon opetukseen, ja sen opetuksen olisi ollut syytä olla tunnustuksellista. Jos ei olisi ollut, olisin puuttunut asiaan sillä oikeudella, joka minulla kirkkoon tai mihinkään muuhunkaan uskonnolliseen yhteisöön kuulumattomana on: jos minä sallin kirkon verotusoikeuden ja yliopistojen teologiset tiedekunnat tässä yhteiskunnassa, kirkko vastapalveluksena tästä jalomielisyydestä saa luvan järjestää kouluihin tunnustuksellista uskononopetusta. Enkä edes ymmärrä, mikä tämän käsittämisessä voisi olla vaikeata. Sopiva arvosana siitä aineesta minun lapsilleni olisi ollut 10. Fysiikan, kemian ja matematiikan numeroilla ei olisi ollut niin väliä, sillä ne eivät ole kovin varallisia asioita. Uskonnot sitävastoin ovat.

Tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta kuten kaikesta muustakin mielenpahoittamista aiheuttavasta halutaan virallisessa yhteiskunnassa eroon, sillä järkevät ihmiset kuten virkamiehet eivät halua käyttää ainoaa elämäänsä siitä riitelemiseen, onko joku jumala olemassa vai ei ja kenen jumala tarkemmin sanottuana. Enkä halua minäkään. Joten pitää pakottaa ne, joilla on jumaliin intressi, haluamaan.

Itse asiassa tunnustuksellista uskonnon opetusta voisi minun mielestäni olla useampaakin laatua. Minulla on visio: Saadakseen toimia laillisesti maassamme, uskonnollisen yhteisön pitäisi sitoutua toimittamaan tällaista tunnustuksellista uskonnon opetusta kouluihin - sovittaan vaikka saarnamiehen osan helpottamiseksi, että lukioihin. Jokaisen oppilaan pitäisi osallistua vähintään kahden uskontokunnan tunnustukselliseen uskonnon opetukseen: omaansa, jos sellainen on, ja yhteen vieraaseen, ja uskonnottomat sitten osallistuisivat kahteen ikään kuin itselleen vieraaseen. Tämä olisi todella hyväksi sekä uskonnollisille yhteisöille (oiva keino koetella uskoaan) että koululaisille (oppivat kriittisyyttä ja suvaitsevaisuutta, jotka ovat toistensa edellytyksiä). Jos tämä ei jollekin sovi, maailmasta löytyy kyllä kolkkia, joihin ahdasmieliset voivat muuttaa. Esimerkiksi jos jollekin kristitylle perheelle ei sopisi, että heidän jälkikasvunsa perehtyy nyt vuoden ajan hindulaiseen maailmankuvaan, ei kun paperit vetämään jenkkeihin; jos muslimiperheelle ottaisi koville, että heidän lapsensa joutuisivat osallistumaan kristillisille uskonnontunneille, he voivat korjata kamppeensa ja muuttaa Saudi-Arabiaan etsimään onneaan sieltä.

Kokeiluvaiheessa tämä saattaisi herättää suurta kiinnostusta kansalaisten keskuudessa, ja saattaisikin olla hyvä, että niille, joilla ei onnettomuudekseen ollut omana kouluaikanaan mahdollista saada tällaista huippuopetusta, tarjottaisiin mahdollisuus osallistua tunneille. Uskontotunnit tulisikin pitää esim. loppupäivästä. Ja kaikki eri uskontokunnat eri päivinä, että pääsee kaikille tunneille eikä joudu tarpeettomasti valitsemaan ja voi halutessaan käydä kaikki. Juutalaisuus eri suuntineen maanantaisin, islam eri suuntineen tiistaisin, kristinuskon kirkot ja vapaat suunnat keskiviikkoisin, ja loppuviikosta, kun jo väsyttää, sitten kaikkein kiinnostavimmat eli vaikka torstaina buddhalaisuus ja perjantaina hindulaisuus - tosin en tiedä, toimiiko maassamme hindulaista yhteisöä.

Tämä on loistoidea. Sääkin tämän jutun kirjoittamisen aikana selkeni. Sumu on hävennyt ja lumisade loppunut. Pakkanen jatkaa laskuaan. (30.12.2012)