Uskontoaiheista televisiokauhua

Koska minulla ei ole Pohjanmaalla televisiota, olen päässyt autuaasti sulkeutumaan omaan sfääriini, johon television välittämä

tieto tai mielikuvat, miten sen nyt ottaa, maailman muista sfääreistä ei pääse kantautumaan. Mutta isäntä nauhottelee minulle ohjelmia, kun kiltisti pyydän.

 

Olen tässä katsonut kaikki isännän minulle sitten viime Savossa käyntini nauhoittamat televisio-ohjelmat, ja täytyy sanoa, että onneksi tästä pääsee kohta telkkarittomiin oloihin. TV:n perusteella maailma on täysin kaistapäinen paikka.

 

Eilen katsoin dokumentin Nokia missiosta ja sen perustajajohtajasta Markku Koivistosta.

 

En tiedä, miten Koivisto sovittaa yhteen liikkeensä toiminnan ja sen, mitä J. Nasaretilainen teki yhdellä temppelin esipihalla Uuden testamentin mukaan. Harvako on se kerta, kun ulkopuolisesta näyttää, että nämä jenkkiperäiset kristinuskosta vaikutteita saaneet uudet uskonnot ovat jonkinlaista markkinameininkiä, mutta Koivistopa sanoo itsekin lähetystään useammassakin ohjelman kohdassa tuotteeksi.

 

Nokia missiossa pyritään helluntailaiseen tapaan kastamaan ihmiset jossain muussa iässä kuin vastasyntyneinä. Dokumentissa oli pätkä isonpuoleisesta tilaisuudesta, jossa kastettiin useampikin henkilö, mm. lapsia. Yhdeltä alle kymmenvuotiaalta eräs kirkon johtohenkilö kysyi vallan mikrofonin kanssa, miksi tämä haluaa tulla kastetuksi, ja lapsi vastasi rehellisesti, että ’en mä tiiä’.

 

Koivistolla on ollut pari syöpää ja muutama sydänkohtaus, mutta hän ei ole tulkinnut niitä Jumalalta tulleiksi merkeiksi siitä, että hän toimii jotenkin väärin…(6.3.2011)