Uusia uskomusjärjestelmiä

Ihmiset tuntuvat luottavan kohtuuttomasti siihen, että muut jakavat heidän uskomuksensa. Niin fundamentalistikristityt kuin fundamentalistiset terveydenhoidon ja teknologian edustajat tosiaan kuvittelevat, että se, mikä on heidän mielestään hyvää ja oikein, on kaikkien mielestä totta.

Maailmassa on kovasti asioita, joista en ole ollut kiinnostunut ennen kuin ihan viime aikoja.

Yksi näistä on julkinen terveydenhoitojärjestelmä, jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä sen jälkeen, kun lakkasin käymästä kouluhammaslääkärissä. Nyt vanhustenhoito-ongelmien seurauksena olen joutunut silmäkkäin se kanssa. Siinä on hämmästyttäviä piirteitä näin ulkopuolelta tulleen silmään, niin kuin se, miten terveydenhoitoalan ihmiset pyrkivät määräilemään vanhusten omaisia. Terveydenhoiojärjestelmässä ollaan selvästikin totuttu siihen, että omaiset tottelevat mukisematta. En ymmärrä, miten tällainen tilanne on päässyt syntymään. Yhtä kaikki, minulta on hämmästyksekseni kulunut viime viikon loppupuolesta lähtien melkoisesti aikaa yhden sairaanhoitajan kouluttamiseen. Olen joutunut opettamaan hänelle sellaista aika yksinkertaista kulttuuriimme kuuluvaa käyttäytymisnormia, että toinen aikuinen ei voi komennella toista aikuista muuten kuin aivan tietyissä rajatuissa puitteissa, joista on säädetty lailla.

Terveydenhoiojärjestelmän arvosteleminen on todella vaikeaa. Terveydehoitojärjestelmästä on tullut teknologian rinnalla fundamentalistinen järjestelmä ikään kuin arvonsa menettäneen kirkon tilalle. Monet uskovat pelastukseen lääketieteen ja teknologian kautta, vaikka todisteita päinvastaisesta on yhtä paljon kuin todisteita Jumalan olemassaolemattomuudesta.

Lääketiede on osoittautunut pelkäksi huu-haaksi, sillä niin lääke- kuin leikkaushoitokin perustuvat lääketieteen omassa piirissä aina 60-luvulta viimepäiviin (Järvinen ja Sihvonen) tehtyjen tutkimusten perusteella placeboon, ja potilaat ovat näiden tutkimusten mukaan placebohoitoa saaneissa vertailuryhmissä tyytyväisempia hoitoonsa kuin ne, joihin on sovellettu 'todellista' lääke- tai leikkaushoitoa.

Ehkäpä pitäisi järjestää jonkilainen tutkimus siitä, miten on mahdollista, että näitä tutkimustuloksia ei olla otettu huomioon terveydehoitojärjetelmäämme kehitettäessä. Olemme joidenkin lääketieteen ja lääketeollisuuden edustajien etujen tähden maksaneet veroina hirveitä summia täysin tehottomista 'hoidoista'.

Se, että ihmiset kokevat tarvitsevansa tällaista hoitoa, jota sanotaan lääketieteelliseksi, on eri asia, mutta ns. lääketieteellisillä perusteillä se hoito ei suurimmassa osassa tapauksia toimi. Poikeuksia lienevät  vakavat onnettomuudet ja niissä syntyneet vammat, sillä todistettavasti lääkärit kykenevät saamaan vaikkapa katkenneet jäsenet kuntoon, ja luultavasti umpisuolileikkauksissa ta hampaiden paikkauksessa ei ole kyse plasebosta. Mutta luvattoman monissa muissa tapauksissa on.

Tämä johtuu sitä, että ihminen on pikemminkin sosiaalinen ja kulttuurinen elukka kuin biologinen. Lääketieteelliset tiedekunnat ja terveydenhoitojärjestelmä pitäisikin lakkauttaa yhteiskunnalle kalliina tyhjänpäiväsyytenä ja korvata sosiaalisilla ja kulttuurisilla instituutioilla, tai sitten pitää nimet samoina uskomusjärjestelmien uskottavuuden nimissä ja korvata sisällöt. Mutta kuten sanottua, tämä on vaikeaa. Lääketieteen arvostelu koetaan helposti jumalanpilkaksi.

Äitimuorini on maannut nyt yli kolme kuukautta sairaalassa, eikä siitä ole ollut sanottavampaa hyötyä - lääketiede/sairaalahoito ei minun todellisuuskäsitykseni mukaan edes voi voida mitään sille tosiseikalle, että ihmiset nyt kertakaikkiaan tulevat vanhoiksi. Sairaalan henkilökunta ei edes tiedä, kuinka hän voi. Esimerkiksi hän on sekä eilisen että toissapäivän ollut omasta mielestään reissussa Savonlinnassa, mutta sairaalassa kukaan ei ole kuullut tästä, sillä kukaan ei puhu siellä hänen kanssaan. Ja puhuminen on ihmiselle tyypillistä sosiaalista toimintaa, jota lääketiede ei harjoita. Sehän ei ole puhumistiedettä vaan lääketiedettä. Puhuminen ei kuulu sairaanhoitajillekaan, sillä ätini ei ole juuri nyt sairas vaan vanha ja hänelle mätänevät aivot päähän. Ja tällä viikolla äitäni ollaan kotiuttamassa.

Minäkin olen sitä mieltä, ettei puhuminen kuulu sairaanhoitajille ja lääkäreille. Siksipä olenkin sitä mieltä 95% sairaanhoitajan ja lääkärin viroista pitäisikin terveydehoitojärjstelmässämme hyödyttöminä lakkauttaa ja muuttaa seurustelu-upseerin viroiksi pitäen palkat samoina. Systeemiä voidaan edelleen kutsua terveydehoitojärjetelmäksi ja sen toimintaa lääketieteelliseksi, koska ihmiset tykkävät siitä ja elämme nykyisin tykkäämiskulttuurissa. Vaikka palkat pysyisivät samoina, järjestämä olisi halvempi, koska säästetään lääkkeissä, laitekuluissa yms. Uskotteko, että hyvinvointi maassamme paranisi? - No ette usko. Kyllähän minä sen tiedän.

Sama pätee teknologiafundamentalismiin. 24.1. Hesarin Viraskynä-palstalla teknologiafundamentalismin ylipappi Jorma Ollila kirjoitti: "Tieto- ja viestintäteknologia on ollut kasvun ajurina 1990-luvulta lähtien. Tuotantotoiminnan digitalisoituminen ja arvoketjujen globalisoituminen tarjoavat yhä suuria mahdollisuuksia. Ellemme pysty hyödyntämään niitä tehokkaasti, koemme vain kehityksen haitat eli työpaikkojen tuhoutumisen." Tätä en epäile. Mutta hän kirjoittaa myös: "Suomessa on jo uudenlaista tekemisen meininkiä. Sitä on voinut aistia Slushissa, Pohjois-Euroopan suurimmassa start up -tapahtumassa" antaen kautta rantain vähän niin kuin ymmärtää, että veto talouteen tulee juuri Slushin edustamilta aloilta. Ja tätä minä epäilen.

Tänään sitten saatoimmekin lukea samasta mediasta eli Hesarista, joka on viime aikoina skarpannut (sinne on keväällä jopa palkattu pari informaatiograafikkoa), että kasvuyritykset eivät tule tieto- ja veistintäteknologian kentältä. Juhani Saarinen kirjoittaa tänään eli 29.2.2014: "Mielikuvissa kasvuyhtiöt toimivat pelibisneksessä ja muualla ohjemistoliiketoiminnassa, mutta alan osuus on lopulta melko pieni. Eniten nopeita kasvajia löytyy rakentamisesta, teollisuudesta ja erilaisista hallinto- sekä tukipalveluista."

Eli huu-haata on myös usko tieto- ja viestintäteknologiaan. (29.1.2014)