Vaateostoksilla

Vaateostoksilla käyminen muttuu melkein kiinnostavaksi, kun ottaa siihen etnografisen lähestymistavan.

Vaatteiden ostaminen on viheliäinen homma, johon ryhdyn vain siinä tapauksessa, että vaatteet kerta kaikkiaan loppuvat. Nyt on ollut juuri mainitunlainen tilanne, ja olen suureksi ärtymyksekseni joutunut käymään vaatekaupoissa.

 

Yritän aina hirveästi käyttäytyä normaalisti eli oikein kierrellä kaupoissa, mutta se saa minut yleensä vain turhautumaan. Jostain syystä menen vasta syvimmän epätoivon hetkellä Kuopion Sokoksen takana sijaitsevaan Muoti Pia –nimiseen kauppaan. Aika usein siellä on kelpo myyjiä, ei kuitenkaan aina. Jos kelpo myyjiä ei ole, se puoti on, jos mahdollista, vieläkin toivottomampi paikka kuin naisten vaatehtimot keskimäärin, sillä tila on pieni ja tavaraa paljon, enkä minä ole mikään rekkien selaaja luontojani. Mutta jos on onni myötä, kuten minulla jo aika monesti on ollut, saa välitöntä apua. Sanoo vain myyjälle, että tarvitsee jotain sellaista ja sellaista, ja sitten sitä alkaa löytyä sopukoista, joista sitä ei mitenkään älyäisi itse etsiä.

 

Oma mielenkiintonsa on myös kaupan asiakaskunnassa. Siihen kuulunee muitakin minun kaltaisiani, joille vaatteiden etsiminen on työlästä. Savolaiset liikkuvat silkkaa sosiaalisuuttaan aina vaateostoksillakin porukassa, ja oli jälleen kiintoisaa kuunnella sovituskoppien välistä keskustelua.

 

Aika yksimielisiä ovat savolaiset naiset siitä, että ’trikoo on riskillä ruma’. Pitää olla kangasta. Vaatekappale toisensa jälkeen heitettiin kopeista ulos, koska ’makkarat näkkyy’. Välillä oltiin ihastuneita. ”Kato miten hyvän näkönen oes jos oes kymmene killoo laehempi. Mutta hitto ku on näin levvee selekä”. (22.10.2010)