Vanhakin nuortuu

Kun tulee riittävän vanhaksi, jo kertaalleen saadut lahjat tuntuvat entistä ehommilta.

Minulla oli jokin aika sitten syntymäpäivä. Vuosia tuli täyteen niin paljon, että sain saman lahjan jo toiseen kertaan, eli oheisen nuken, jonka oli saanut syntymäpäivälahjaksi edellisen kerran täyttäessäni yhden vuoden.

 

Nuken silmät oli pikkusisko aikanaan survonut sisään, mutta nyt ne oli korjautettu jollain kuopiolaisella soitinkorjaajalla. Myös vaatteet ovat uudet, äitini tekemät. (9.2.2010)