Visuaalisuuden motiiveista

Visuaalisuus voi tunkea silmille myös yllättäviltä tahoilta.

Koulutuksen ja ehkäpä jo luonteen vuoksi mieleeni on juolahtanut, että sillä, millaiseksi maailma muokataan näyttäytyväksi, saattaa olla kauaskantoisempia seurauksia kuin aina kullisenkin muokkautumisprosessin aikana uskotaan. Tai toisin ilmaistuna maailman muokkautuminen eri tavalla näytäytyväksi saattaa olla osa suurempia kokonaisuksia kuin halutaan uskoa.

1900-luvun alun modernistinen taide oli mullistavaa, eikä kyseessä ollut vain se, että taulunmaaluu muutti muotoaan vaan maailmaa muokattiin eri näköiseksi kaiken näkyvän ihmisen tekemän kentällä. 1907 Saksassa perustettiin Deutsche Werkbund, jonka tarkoitus oli yhdistää taiteilijoiden, käsityöläisten ja teollisuuden voimat kokonaan uudennäköisen maailman luomiseksi. Tälläkin oli tietenin edeltäjänsä jo 1800-luvun puolella, nimittäin William Morris ja kumppanit teollistumisen ensimäisen aallon ydinalueella Briteissä, ja silloin syntynyt kokonaostaideteoksen idea sekä taideteolisuuden kohottaminen taiteen kanssa samalle arvostuksen tasolle. Koska tämä ei näyttänyt muttuvan yleiseksi laiksi vain hyvällä päätöksellä, perustettiin Saksaan asian vaatimien ammattilaisten kouluttamiseen uudenlainen oppilaitos, ja niin tuli Bauhaus vuonna 1919, heti 1. maailmansodan jälkeen.

Adof Hitler, joka nousi valtaan 1925, oli aikanaan pyrkinyt taidekouluun. Hän olisi halunnut tehdä Deutsche Gemütlickeitin vanhojan ideaalien mukaisia postikorttipiperryksiä ja nimittää sitä taiteeksi, mutta häntä ei enää päästetty edes taidekouluun oppilaaksi.

Islamin piirissä on rajoitettu kuvan käyttöä, ja on vähän vaihdellut, millaisella perusteellisuudella tätä on tehty. Joskus ei ole saanut kuvata mitään elävää, paitsi ehkä kasveja, ei edes eläimiä ihmisistä puhumattakaan, ja välillä on saanut kuvata jopa itse Profeetan, kunhan on pistänyt jonkun ikään kuin rätin hänen kasvojensa peitoksi.

Jouduttuani reilu kuukausi takaperin Taklamakan autiomaahan, aloin vähän epäillä, mihin hiekka-aavikoiden ihmisten tapa peittää koko kehonsa, kasvot etenkin hengityselimiä myöten, lopulta perustuu, ja miten tämän hiekkaa pöllyttävältä tuulelta suojautuminen on saanut moraalisia ulottuvuuksia. En jaa islamin käsityksia kasvojen peittämisen siveellisistä syistä, mutta kyllä minä pistin naamani hyvään pakettiin hiekka-aavikolla. Ilmeisesti ihmisluontoon kuuluu minkä tahansa jo käytännön syistä välttämättömän käytännön selittäminen uskonnollisesti motivoiduksi, varsinkin, jos käytännöllä on myös negatiiviset puolelnsa. Kasvojen pettämisen haittahan kiistatta on, että se vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä, etenkin ihmisten tunnistamista, ja siksi kenties tarvittiin uskonnollinen 'lupa' kasvojen peittämiseen. Tällä on sitten ollut visuaalisia seurauksia eli se on muokannut islamilaisen maailman tietyn näköiseksi myös oloissa, jossa tulen, auringon ja hiekan yhdistelmä ei ole enää letaali.

Meneillään olevan Lähi-idän kriisin ainakin minusta yllättävä piirre on islamialaisen fundamentalismin näyttävä propaganda. Islamin maailmaa tehdään nyt näkyväksi todella tehokkaasti.

Marshall McLuhan julisti taannoin, että Gutenbergin keksinö, irtokirjake, oli sosiaalisesti vallankumouksellinen siten, että kirjojen lisääntymisen seurauksena lukeminen alkoi tapahtua yksin, itse kunkin lukijan omassa hiljaisessa, eristyneessä kuplassa, kun se ennen, kun kirjoja oli ollut vain yksittäiskappaleita, oli tapahtunut yhdessä ja julkisesti (vrt. 'luento').

Nyt maailmassa jälkeen älykännyköiden keksimisen ihmiset ovaat siirtyneet yhä syvemmälle omiin kupliinsa. Tähän asti luulin, että kyseessä on vain länsimainen hapatus, kun olen seurannut zombeina käännyköitään tuijottavia Suomen kansalaisia, mutta kävi ilmi, että Kiinassa on sama tilanne. Jopa kaduilla kuljetaan katse kännyköissä, ja Chongqingissa kännykkäkävelijöille on kuulema perustettu omat kaistat. Meillä isät ja äidit näpelöivät puhelimiaan lasten yrittäessä kuluttaa aikansa siinä vieressä miten kykenevät, ja sama on tilanne oheisessa kuvassakin, joka on Xiahestä. Tosin pikkupojan keinuhevonenkin oltiin teknologisoitu. Kun painoi otsan sydämestä, se alkoi välkkyä punaista valoa ja alkoi kuulua ääni 'klopoti-klopoti-klop'.

Lapsia näytettin alettavan Kiinassa sopeuttaa moderniin teknologiaan todella varhain. Lanzhoun ja Zhengzhoun välisellä lennolla vieressäni istui nuori äiti pikkulapsineen, ja lapselle oli viihdykkeenä tabletilla esimerkiksi Gangnam Style'iin tehty animaatio. Kuten kuvasta näkyy, tämä tabletinkäyttäjä ei ole kovinkaan iäkäs, mutta hän seurasi videota äärimmäisen keskittyneesti, enkä minäkään malttanut olla sitä vilkuilematta, minkä seurauksena olen nyt oppnut, että tyyli on kiinaksi  方式 (fāngshì); lapsi puolestaan alkoi saada opetusta länsimaisista aakkosista joutumalla tuijottamaan vähän väliä sanaa 'STYLE'.

Kuvissa vilahti myös 'vihainen lintu', vaikkakaan se ei sattunut valotuksen kohdalle, mutta kieltämättä Angry Birdejä esiintyi pitkin Kiinaa, ja lapsia integroitiin ankarasti niiden edustamaan maailmaan, mistä sopinee jonkinlaiseksi esimerkiksi tämänkin pikkupojan asu Xiahessä.

Kirjallista eli täysin mielivaltaisten merkkien hallitsemiseen perustuvaa kulttuuria on ollut Kiinassa hirittävän pitkän aikaa, eikä kiroitusjärjestelmä ole viiteen tuhanteen vuoteen juuri muuttunut. Meillä samassa ajassa on ollut useampia kirjoitusjärjestelmiä, siis sekä yhtaikaa käytössä että korvaten toisiaan peräjälkeen. Kiinassa oppineisuutta kontrollitiin keisarillisena aikana tutkintosysteemillä, jossa siis tarkastettiin itse kunkin oppineen kohdalla, oliko hän ymmärtänyt lukemansa niin kuin piti. Jos ei, kokelaalla ei ollut pääsyä keisarillisiin virkoihin eikä siis valtaan, ts. oppineisuus oli tällöin hyödytöntä.

Meilläkin kirkollinen ja maallinen valta jakoivat merkkijärjestelmien hallinnan monopolin aina siihen asti, kunnes kirjapainotaito keksittiin. Kirjapainotaidolle nimittäin syntyi nopeasti kaupallisia sovellutuksia, ja kun 1500-luvun alussa havaittiin, että nyt oli kaiken maailaman väestö tunkeutumassa kirkon ja maallisten ruhtinaisen tiedonvälitysreviirille, ei ollut edes sanoja sille, mitä haluttiin kieltää, kun tällaisista reviirinylityksistä oltaisiin haluttu eroon. Kun po. aikoihin haluttiin kieltää julisteet, eräs näistä kirjapainotaidon kaupallisista sovellutuksista, päädyttiin kieltämään 'kaikki, mikä oli suurin kirjaimin kirjoitettu ja julkaistu siinä tarkoituksessa, että kaikki sen ymmärtävät'. Ja kun kilpailevaa, erittäin näkyvää ja helposti kaikien ymmärrettävää tietoa ilmaantui aina vain enemmän ja ennestään tunnettuakin aletiin lukea omia aikojaan yksityisissä hiljaisissa kuplissa, esim. Raamattua, kontrollin ulottumattomissa, seurasi ties mitä uskonpuhdistusta ja empiiristä tiedettä.

Nyt, kun älypuhelimitse tapahtuva verkkoviestintä on kuplaannuttamassa ihmisten tajuntoja entisestään, tähän mahdollisine lieveilmiöineen on kiinnitetty hämmästyttävän vähän huomiota Länsimaissa. Mutta Kiinassa ihmisten kyky hallita merkkijärjestelmiä tarkoitushakuisesti on ollut kulttuurin pääteema viisi tuhatta vuotta eikä tilanne näytä olevan lähiaikoina muuttumassa. Ja hallitseminen tarkoittaa tässä tapauksessa hallitsemista konkreettisesti eikä esimerkiksi vain merkityksessä 'osata'. Kiinalaisen käsityksen mukaan se, joka hallitsee merkkijärjestelmät, hallitsee kaikissa hallitsemisen merkityksissä, ja tarkoitus on hallita merkkijärjestelmiä siinä tarkoituksessa kuin kulloinenkin 'keisari' erikseen määrää.

Ja Kiinassa isketään ihmisiin nyt merkijärjestelmiä. Ei vain kirjoitusjärjestelmiä vaan myös esimerkiksi länsimaisen kulttuurin tuottamia kaikenlaisia muita merkkijärjestelmiä 'vihaiset linnut' mukaan lukien. Jos on olemassa merkkijärjestelmä, sillä on valta, joka sen merkkijärjestelmän hallitsee.

Xiahessä ihmettelinkin sitä, miten lienee järjestetty sikäläinen alakoulu, kun liikenneopasteetkin ovat kolmella kirjoitusjärejstelmällä, kiinalaisilla hanzeilla, mikä on kuvakirjoitusta, tiibetiläsellä kirjotuksella, joka on tavukirjoitusta, ja latinalaisella aakkostolla, joka siis on aakkoskirjoitusta eli jokaiselle äänteelle, niin konsonantille kuin vokaalille, on omat merkkinsä.

Kas, piipahdimme siinä sitten erääseen kauppaan, jossa oli hauskannäköistä, siellä kun myytiin keltahattuisten munkkien päähineitä sun muutta tiibetinbuddhalaista tarvekalua. Tiskin takana oli tekemässä läksyjään poika, ja pääsimme kuin pääsimmekin tutustumaan hänen koulukirjoihinsa. Niitä tosiaan oli kaikilla edellämaintuilla kirjoitusjärjestelmillä. Oheisessa kuvassa siis tämä poika, latinalaisella aakkostolla nimeltään Dao ji cai dan, kiinaksi 道 吉 才 旦, tiibetiksi pojan nimi vain oheisessa valokuvassa - yhdeksän ikävuotta ja hallussa kolme kirjoitusjärjestelmää!

Islamilaista kulttuuria on Lännessä pidetty epävisuaalisena eriasteisten kuvakieltojen tähden. Nyt sen visuaalinen propaganda on tullut Lännelle yllätyksenä, vaikka yleisesti on ollut tiedossa, että islamilaisen maailman arvotetuimmat taiteet ovat kuitenkin aina olleet visuaalisia, nimittäin kalligrafia ja arkkitehtuuri.

Eilen illalla kävin läpi Al-Jazeeralla keskustelua, jossa pohdittiin sitä, onko Yhdysvallat Lähi-idässä nyt öljyn takia vai ei. Yksi keskustelijoista väitti kiven kovaan, että öljy on syynä, ja kaikki muut väittivät, että ei ole, koska Yhdysvallat on energian suhteen täysin omavarainen. Kun öljyargumentin puolustaja sitten kysyi, mitä Yhdysvallat Lähi-idästä sitten haki, vastausta ei tullut. Tämä hämmästytti minua, enkä keksi mitään muuta syytä kuin että inttäjä oli palstalla 'ammatillsista syistä' ja että Al-Jazeera oli poistanut jotkut vastauskommentit hänelle. On nimittäin vaikea käsittää, etteikö liikeellä olisi ollut tyyppejä, jolle olisi huvinkin voinut juolahtaa mieleen sanoa, että kunhan käyttää aseitaan eli todistaa niiden ylivoimaisuutta ja edistää näin niiden kauppaa ja pitää yllä ja kehittää aseteollisuuttaan. Tämähän se ilmeisin syy on.

Sotaa siellä ei haluta loppumaan, sillä jos haluttaisiin, mentäisiin yksinkertaisesti vain mukaan - tavalla tai toisella…- islamilaisen maailman visuaaliseen uudelleen muokaamiseen, sillä sehän heillä on siellä menossa samalla kun selvittävät muutenkin sitä, kenen hallussa on 'todellinen totuus'. Länsi on perinteisesti ollut visuaalinen, mutta verkoviestinnän pelkkään kirjoitukseen 'kuplaantuminen' on sokeuttanut meidät visuaalisuudelle. Iranilla on erittäin vahvat visuaaliset perinteet, mutta ne eivät kelpaa sunnalaiselle maailmalle, vaan se luo nyt omaansa.

 

Sunnalainen maailma testaa visuaalisen imagonsa tehoa pitkin maailmaa rekrytointikampanjoillaan. Lähi-idän medioissa puhutaan ISIL:n taistelijoista kahtena lajina, eli varsinaisina ammattisotilaina ja viikonloppuhihadisteina. Meikäläisessäkin mediassa on kerrottu, että taistelukentille on lähdetty, mutta sieltä on palattu hämmästyttävän nopeasti. Mistä on eniten lähdetty, niin Englanti ei liene ollut kenellekään yllätys, mutta kyllä minä olen Kanadaa ja Australiaa vähän ihmetellyt. Kanadaa ja Australiaa yhdistää se, että molemmissa on suuri ja menestynyt kiinalaisperäinen etninen vähemistö, jolta muslimivähemmistö on voinut oppia, että visuaalisten merkitysjärjestelmien hallinta ei ole mikään länsimaiseen kulttuuriin syntyneiden ihmisten syntymälahja vaan asia, joka voidaan opetella ja jota voidaan käyttää vallan tavoittelussa ja uusien, kilpailevien merkitysjärjestelmien luomisessa. Viikonloppujihadisteja voidaan mielestäni pitää tämän uuden propagandamateriaalin testiryhmänä.

En ole käynyt Lähi-idässä kymmeniin vuosiin enkä siis tiedä, kävellänkö siellä kaduilla silmät kännykässä kuten Kiinassa tehdään, mutta arvelen, että ei. (1.10.2014)