Vuoden 2011 kurjuus alkoi heti

Jos auto ei käynnisty, kun sillä pitäisi lähteä johonkin, mitä etua tästä hyvinvointi-Suomesta on verrattuna Kunmingin kujiin? Etelä-Kiinassa ei ensinnäkään tarvitse autoa, ja toiseksi siinä ilmastossa eivät akut jäädy.

Kuten arvelin, tästä vuodesta tulee kurja, ja kurjasti se alkoi heti.

 

Äsken minun piti lähteä viemään äitimuoriani kotiin kaupungilta, mutta kas, auto ei lähtenyt käyntiin.

 

Isäntä oli vaihtanut pienen punaisen ruskepilkullisen Opelimme autoon, jota en halunnut. Pyysin isäntää kysymään tuolta auton myyjältä, milloin siihen on mahdettu vaihtaa akku. Kuulema myyjä ei muistanut sitä…

 

Ja siinä kävi kauppaa käytetystä autosta kaksi juristia.

 

Tietenkin voidaan huomauttaa, että oli älynnyt epäillä sitä akkua, joten miksi en sitten ollut vaihdattanut sitä ajoissa.

 

Mitä minä nyt teen? Minä, suuri autoekspertti.

 

Eli huominen päivä aikaa hankkia autoon uusi akku. Miten autoon vaihdetaan akku, siinä pulma, kun se ei liikahda tuosta parkkiruudusta, että sen saisi esimerkiksi huoltoasemalle…

 

Sitten jatkoin eilen aloittamaani urakkaa eli viimeisen Kiinan matkan kuvien printtaamista paperille.

 

Kuvissa on joitain aika vinkeitäkin, kuten oheinen.

 

 

Olin lukenut, että Euroopan juutalaisgetoissa oli tapana levittää taloja toisesta kerroksesta kadun yläpuolelle. Kiinassa on sama tapa. Oheinen kuva on otettu poikkeuksellisen valoisasta ja jopa siististä kohdasta - minä kun en halua käyttää salamaa. Pääasiassa nämä kujat - kuva on Kunmingista - olivat tosi pimeitä ja sokkeloisia. Osin päälle rakennetut kerrokset muodostivat umpikaton. Periaatteessa oli päiväsaika, aurinko paistoi, mutta tätä aluetta valaisi päivänvalon sijaan muutama paljas polttimo siellä täällä, jos sekään.

 

Emme uskaltautuneet kovin pitkälle, sillä eksymisvaara oli ilmeinen, samoin vaara päästä omaisuudesta, jota meillä kyllä oli vähemmän kuin mahdollinen ryöstäjä kenties olisi odottanut.

 

No, kuvien printtaaminen onnistui hyvin siihen asti kunnes piti vaihtaa mustepatruunat. Sen jälkeen kuvista alkoi tulla jokseenkin totaalisesti punaisia...Luovuin kokonaan siitä koneesta, isännän PC:stä, koska sillä oli selvästi jotain minua vastaan, kuten noin ylimalkaan kaikilla koneilla. (4.1.2011)