Ylipaino merkkinä

Semiotiikan näkökulmasta lohjennut etuhammas ja ylipaino ovat jotakuinkin sama asia.

Eilen kävin yhteiskunnan mieliksi saamassa uuden etuhampaan. Vieläkin harmittaa, että tein sen, sillä minua olisi hirvittävästi huvittanut nähdä, miten käy, jos menee lohjenneen etuhampaan kanssa töihin tässä yhteiskunnssa.
 

Villi arvaukseni on, että esimies olisi komentanut korjauttamaan hampaan ensitilassa.
 

Niinpä niin. Maailmassa ei pidä arvioida mitään minkään muun kuin ulkonäön perusteella. Jotkut rohkenevat esittää eriäviä mielipiteitä, ja olisi ollut hauskaa käyttää tätä nyt tarjolla ollutta tilannetta sen osoittamiseen, että he ovat väärässä. Meidän yhteiskunnassamme ihmiset pakotetaan ulkonäkösyistä korjauttamaan hampaansa halusivat itse tai eivät, vaikkei hammasvammaasta olisi mitään haittaa vammasta 'kärsivälle' itselleen, ja se johtuu siitä, että tässä yhteiskunnassa on kiellettyä arvioida mitään asiaa minkään muun kuin ulkonäön perusteella.
 

Tuossa joku päivä sitten Nokia esitteli viisi uutta puhelinmallia Barcelonassa, ja ihmeteltiin, että sen jälkeen osakkeen hinta laski. Nokian toimintaa esitteli vahvasti ylipainoinen Stephen Elop ja supertarkalla kamerialla varustettu puhelinta ei yhtä ylipainoinen mutta yhtä kaikki ylipainoinen naisihminen päällään kerrassaan merkillinen kaapu mallia navettatakki. Mainitut henkilöt tulevat varmaan ylipainonsa kanssa ihan mukavasti arjessaan toimeen aivan kuten minä olisin tullut lohjenneen etuhampaani kanssa, mutta firma, jossa po. henkilöt ovat töissä, kärsii siitä nyt kyllä selvää haittaa. Inhottava totuus. Kuvitelkaapa yhtä ylipainoisia tyyppejä myymään Applea - ei, helvetti…
 

Nimittäin kun ihmiset ostavat tavaroita tms, he eivät osta vain jotain tuotetta, vaan siihen liittyviä muita asioita, joiden Marx sanoi olevan mysteeri, mutta jotka toimivat varmasti kuin tauti ja niillä voidaan rahastaa aivan uskomattomasti. Ihmiset eivät enää usko Nokian menestykseen, koska on vaara, että Nokian osakkeiden tai puhelimien omistamisesta seuraa ylipaino. Jos ihmisiltä kysyttäisiin, ajattelevatko he näin, kysyjän olisi syytä varatua saamaan turpaansa, mutta siitä huolimatta se on tosiasia.
 

Illalla läksin sitten vielä kaupungintalolle kuuntelemaan puolustusvoimain komentaja Ari Puheloista. Pääsääntöisesti ihmisen pitää vältellä kaikenlaisia sotilaita, mutta maanpuolustus on itäinen asia - tuskin tänne Ruotsista hyökätään - ja mainitun tilaisuudenkin oli järjestänyt Idän kirkko. Kyseessä oli luentosarja Arkkipiispan vieraana, ja sitä isännöi siis arkkipiispa Leo. Myös nyt vieraana ollut kenraali oli hyvin itäsuomalainen eli syntyisin Taipalsaarelta, ja kun hänellä vielä on kenraaliksi melko vaatimaton tausta, oli loppujen lopuksi hyvinkin paljon syitä mennä tuohon tilaisuuteen.
 

Kansalaisia kiinnostivat koomisissakin mittasuhteissa varuskuntien lakkautukset. Puheloisen pokka piti esimerkillisesti. Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamista surtiin erityiseti. Kauhavaa ei kuitenkaan esitetty liitettäväksi Ruotsiin. (29.2.2012)