Ai Weiwei lehdissä

Rajamäki, Tiina. Politiikaa puusta ja marmorista. (Arvio Ai Weiwein näyttelystä Evidence. Martin-Gropius-Haus, Berliini, 3.4.-7.7. 2014)

Helsingin Sanomat 3.4.2014.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sigg, Uli. A Potrait of Ai Weiwei. Taschen Spring 2014.

Tunnistamaton Ai Weiwei

 

Tämän aamun Hesarissa oli juttu kiinalaisen taiteilijan ja toisinajattelijan, maailman menestyneimmän taiteilijan Ai Weiwein tänään yleisölle avautuneesta Berliinin näyttelystä Evidence.

Johan oli erikoinen juttu, tämä Tiina Rajamäen juttu. Tässä esimerkiksi väittään, että Ai Weiwei olisi jotenkin sitä mieltä, että historia olisi aliarvostettua. Ai Weiwei kun on käyttänyt vanhoja esineitä teoksissaan. Rajamäki kysyy ja antaa ymmärtää, että niin tekee Aikin: "Miksi historiasta kertovat esineet on hylätty, onko onko historia hylätty"

Tjaa. Niin pitkään, kun minä olen Ai Weiwein tuotannosta ollut tietoinen eli vuosikausia, hän on minun käsittääkseni yrittänyt väittää tarkalleen päinvastaista, eli sitä, että meneisyyttä palvotaan turhaan tai peräti tarkoitushakuisesti. Ja se tarkoitus on hukuttaa nykypäivän ongelmat keinotekoisesti ylläpidettyyn käsitykseen menneisyyden erinomaisuudesta.

Vastaavalla tavalla kuin meneisyyden palvontaa Ai Weiwei avostelee pyhänä, välttämättömänä ja ikuisena pidettyä väkivaltaista hallintoa tekemällä jadekäsiraudat ja piitaaattomuutta nykypäivän saateongelmia kohtaan tuomalla näyttelyn vanhastaan arvostetusta materiaalista, marmorista, veistetyn kaasunaamarin.

Ai Weiwei ei kohdista arvosteluaan vain Kiinaan, vaan menneisyyden symbolista yliarvostusta nykyhetken kustannuksella esiintyy hänen näkemyksensä mukaan muuallakin. 

Miksi Hesarilla on nyt tarve väitää Ai Weiwein töiden sanomasta jotain tarkalleen päinvastaista kuin se aivan ilmiselvästi on?

Tarkoituksenani oli alkujaan kirjoittaa tänään nettihömpästä ja ottaa mukaan viime viikonloppuna Teemu Keskisarjan esittämä väite, että se on nimeomaan tämä nettihömppä kun estää nykyisin kaiken älykkään, perustellun keskustelun. Keskisarja käytti esimerkkinä Raaka tie Raatteeseen -teoksensa kirvoittamaa nettikeskustelua. Keskisarja oli kirjoittanut kirjassaan suurin piirtein, että olot Raateen 5m leveällä tiellä olivat tuolloin tammikuun 1940 alussa, hangessa ja pakkasessa, sellaiset, että pääsy Suomen laidalta toiselle olisi ollut vaikeaa jopa rauhan aikana. Tämä tulkittiin Ylen otsikoksi kirjan ilmestyessä, että puna-armeija olisi pysähtynyt, vaikkei Suomi olisi tehnyt vastarintaa. Tähän Keskisarjan kanssa eri linjoilla olevat henkilöt tarttuivat ja aloittivat netissä suurin piirtein kampanjan, jossa Keskisarja leimattiin jopa korpikommunistiksi.

Ja kyllähän netissä tällaiset jutut helposti paisuvat.

Mutta tämä Ristimäen juttu Ai Weiwein juuri avatusta Berliinin näyttelystä on Hesarissa, kunnianarvoisessa valtakunnan päälehdessä. Eli sitä vääristeltyä hömppää ei olekaan pelkä netti vaan pahimmillaan koko media. Ja minä tässä nettihömpötän päälle.

Vaan ettei tämäkin jotenkin nyt liity Ukrainaan? Ja siihen, että sotku koskee erityisesti Saksaa, maata, jossa nyt sattuu olemaan tämä näyttely? Ja että Saksalla on syytä parantaa välejään Kiinaan tuen toivossa Venäjää vastaan? Ai Weiweitä ei päästetty Kiinasta näyttelynsä avajaisiin, mutta näyttely itsessään päästettiin. Oltiinko nyt tässä uudessä Ukrainan sävyttämässä tilanteessa sovittu, että länsimedia kirjoittaisi mitä Kiinan hallitus toivoo = Ai Weiwein töiden sanoma olisi, että menneisyyttä pitäisi kunnioittaa enemmän, vaikka Ai sanoo tarkalleen päinvastoin, että menneisyyttä ei pitäisi hakata enää enempää kiveen, että pitäisi mennä eteenpäin ja elää siinä maailmassa, joka on olemassa nyt ja elossa? Koska sopii Kiinalle kunnioitta asioiden pitkään jatkunutta, vakiintunutta olotilaa, ja varsinkin sopii, että muu maailma kunnioittaa Kiinan kunnioitusta?

Hitsi, kun tällainen pieni ihminen voisi tietää, miksi iso media väittää taiteilijan teosten esittävän jotain tarkalleen päinvastaista kun tällainen pieni ihminen omilla pienillä silmillään näkee. (3.4.2014)

 

 

Hyvä juttu Ai Weiweistä

 

 

Lehdistö on nykyisin niin alamaissa, että paras journalismi alkaa löytyä mainosesitteistä. Niin on jo tapahtunut viimeisimmässä Taschenin esitteessä. Tässä kevään 2014 esitteessä nimittäin on ehdottomasti paras ja lyhin eli ytimekkäin Ai Weiweitä käsittelevä artikkeli, jonka olen ikinä lukenut.

Artikkelin A Potrait of Ai Weiwei on kirjoitanut Uli Sigg, ja tekstistä nousee esiin ikään kuin kaksi pääkohtaa Ain taiteesta.

Ensimmäinen on ristiriidat, etenkin kiinalaisen ja länsimaisen ajattelun toistensavastaisuus, kun toisilleen vieraiden ainesten yhteenlankeamisesta syntyy joko sinällään veretseisauttavia tai sitten banaalisuudessaan veretseisauttavia sisältöjä. Esimerkkinä Sigg mainitsee valtavan hienot vanhat kiinalaiset savipytyt, jotka meikäläiseen silmään ovat sinällään kauniita kappaleita, joita ei pitäisi turmella - vaan Aipa on vetänyt niille niskaan teollisuusmaalia. Asiaa ei voi verbaalisesti täysin avata, mutta teos viittaa länsimaisen ja kiinalaisen edistysajattelun erilaisuuteen. Meillä edistyneen taiteen, tekniikan tms. pitää lähteä aivan omilta sijoiltaan ja olla perustumatta vanhaan, kun taas Kiinassa nimenomaan pitää perustaa suoraan vanhalle. H kertoi taannoin, kuinka eräs kiinalainen bussikuski oli roudannut satoja bussilastillisia turisteja Kiinanmuurille, mutta ei ollut suostunut itse käymään muurilla kertaakaan, ja kysyttäessä syytä hän vastasi, että se on vanha - luultavasti kyse oli siitä, että se on vain vanha eikä sen päälle olla rakennettu mitään uutta.

Toinen Ain taiteen peruspilareita on riskinotto. Monet Ain isot installaatiot ovat olleet oikeastaan mahdottomia toteuttaa, ja kuten sanottua, vain mahdottomia asioita kannattaa ryhtyä tekemään. On ihmeteltävä, että ne ovat onnistuneet, ja Ai Weiwei kuuluukin aikojemme suuriin taiteilijoihin, jotka eivät mitenkään voi toteuttaa teoksiaan yksin vaan ne ovat joskus jopa tuhansien ihmisten yhteistyötä kuten teos Sunflower Seeds. (7.5.2014)