Altruismin hinta

Cristian Mungiu (käsikirj. & ja ohj.). 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Romania 2007.

Isännän nauhoituksiin on kuulunut myös Cristian Mungiun elokuvan nimeltä 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Se on kertomus kahdesta tytönhupakosta, jotka hoitivat pois päiväjärjestyksestä toisen raskauden Ceauşescun Romaniassa. Vallalla on hyvin järjestäytynyt mustapörssi, josta saa niin ulkomaista tupakkaa kuin raskaudenkeskeytyksiä. Valuuttana on paitsi raha, myös toiset tavarat tai palvelukset. Vaikka tytöt tuntevat yhteiskuntansa laittomat toimintamekanismit ja käyttävät niitä iloisesti hyödykseen niin kuin kaikki muutkin, he yllättyvät silti siitä, mikä on abortin hinta.

 

Elokuva oli kerta kaikkiaan loistavasti tehty. Tyttöjä esittävät näyttelijät olivat aivan uskomattomia. Toinen on täysi idiootti. Eikä toinen ole paljon parempi, koska altistuu tuon idiootin hyväksikäyttöä lähestyvälle piittaamattomuudelle. Jos yhdellä lauseella pitäisi määritellä elokuvan aihe, sanoisin, että se on auttamisen hinta – jälkimmäinen tyttö pohtii jossain vaiheessa, kuka häntä auttaisi vastaavassa tilanteessa, ja toteaa, ettei ainakaan hänen poikaystävänsä. Kuvaus oli nerokas, paikoin kaurismäkimäinen pitkään pysytettyinä olevine tilanteineen, toistuvine kamerakulmineen. Melkein säkkipimeässä kuvattuine kadulla harhailuineen. Viallisuuttaan välkkyvine loisteputkivaloineen. Muutamat piinallisia asioita käsittelevät otokset olivat valtavan pitkiä.

 

Elokuva on siis sijoittunut 80-luvun lopun Romaniaan, jossa on vallalla Nicolae Ceauşescun diktatuuri. Systeemi on aivan tukossa, ja ihmiset pystyvät elämään vain epävirallisesti luodun varjojärjestelmän turvin. Tämä merkitsee, että elämässä selviytyminen on kiinni kyvystä kiertää virallinen järjestelmä mahdollisimman järjestelmällisesti, valehtelusta, salaamisesta, pettämisestä, hyväksikäytöstä ja lähimmäisten auttamisesta kaikessa tässä, sillä uskollisuus epävirallisessa järjestelmässä on sen toimivuuden edellytys.

 

Joissain kohden virallinen ja epävirallinen systeemi ovat vastakkain sellaisella tavalla, että jos siihen risteyskohtaan joutuu, tilanne on letaali. Ja koska järjestelmässä kaikki liittyy kaikeen, yhden ihmisen laskukyvyn puute kostautuu monelle, ja jos laskukyky on oikein huono, itse syyllinen/huono laskija selviää vähällä, mutta ne, jotka ottavat riskin hänen auttamisekseen, ottavat miljoonakertaisen riskin. Mutta nokkelat tietävät, että he eivät ole täydellisiä matemaatikoita itsekään. Heillekin voi tapahtua virhe, ja silloin hekin tarvitsevat apua, ja sitä varten epävirallisen järjestelmän toiminta pitää taata. On loppujen lopuksi heidänkin etunsa ottaa suuria riskejä lähimmäistensä auttamisessa, myös idiooteilta vaikuttavien.

 

Vaikka tämän elokuvan päähenkilöt ovat nuoria, tämä ei kuulu lasten- eikä nuortenelokuviin kuten suurin osa elokuvista. Ylipäätään koko länsimainen kulttuuri on nykyään yhtä lastenkulttuuria. Mutta yhtä kaikki, tämän elokuvan aihepiiri lienee ikuinen siinä mielessä, että aiheen kanssa joutuu kamppailemaan koko ikänsä. Jokainen on varmaan törmännyt siihen viimeistään noiden elokuvan ’20 ja risat’ –ikäisten päähenkilöiden ikäisenä, vaikkakaan ei yhtä rajussa muodossa. Ja aihe siis on altruismin vaikeasti määriteltävä hyötysuhde.

 

Elokuva kerii hienosti auki tätä ongelmaa. Aborttia tarvitseva tyttö tekee typerän teon toisensa jälkeen. Hän ei hoida asioita, jotka on omassa ongelmassaan luvannut hoitaa, vaan sälyttää kaiken auttajalleen. Hän valehtelee tälle, pettää tätä, unohtelee asioita. Hän näyttää tahallisesti ajavan auttajaansa suurempaan ja suurempaa vaaraan. Noihin aikoihin abortti oli Romaniassa kielletty. Raskauden eri vaiheissa tehty abortti oli ikään kuin erilaisten vankeusrangaistusten arvoinen, ja raskaana oleva tyttö oli valehdellut niin auttajatytölle kuin abortintekijälle, että olisi vasta toisella kuukaudella raskaana. Lääkärille tieteenkin selviää, että tyttö on tosiasiassa viidennellä kuulla… Suurimmat rangaistukset tulisivat lääkärille.

 

Auttajatyttö huomauttaa raskaana olevalle tytölle toistuvasti tämän oudoista laiminlyönneistä, mutta tämä selittää aina itsensä viattomaksi, kerran toisensa jälkeen. Kun auttaja erään kerran syyttä häntä äärimmäisen riskaabelista valehtelusta, raskaana oleva tyttö kieltää valehdelleensa, hän kuulemma vain unohti kertoa tälle, että oli valehdellut jo saman eräälle toiselle.

 

Niinpä elokuvan edetessä sikamainen aborttitehtailija asettuu uuteen valoon. Auttajatyttö huomaa olevansa osin enkelintekijän kanssa samalla puolella, kuuluvansa niihin, jotka tässä todellisessa vaarassa ovat. Niihin, joita aborttia vaativa tyttö kusee tosituvasti silmään.

 

Lääkäri tekee abortin, mutta kuten sanottua, maksattaa sen sekä raskaana olevalla tytöllä että hänen auttajallaan. Auttajatyttö penkoo lääkärin kylpyhuoneessa ollessa tämän tavaroita, ja ottaa sieltä kääntöveitsen. Mutta lääkäri auttaa juuri niin kuin on luvannut. Hän kehottaa soittamaan, jos jotain menee pieleen, antaa neuvoja, jättää lääkkeitä…

 

Rupeaa näyttämään siltä, että enkelintekijän sikamaisuus on vain tapa huolehtia siitä, että autettavat eivät ala riistää häntä tarpeettomasti.

 

Abortin jälkeen raskaana olleella tytöllä on inhimilliseen tapaan lisävaatimuksia auttajalleen. Lääkäri siis onnistui estämään tarpeettoman riiston, mutta auttajatyttö on edelleen alttiina. Raskaana ollut tyttö haluaa, että auttajatyttö hautaa sikiön. Keskellä kaupunkia, myöhään illalla… Vaikka enkelintekijä on erikseen kieltänyt hautaamisen, sillä koirat vain kaivavat sen ylös ja se löydetään. Enkelintekijän ohje oli pudottaa sikiö mahdollisimman suuren kerrostalon roskakuiluun. Auttajatyttö harhailee pitkin pimeää kaupunkia etsimässä paikkaa. Harhailu on kuvattu äärimmäisen vähässä valossa. Saattaapa olla elokuvanhistorian tuskallisimpia jaksoja. Tyttö päätyy pudottamaan sikiön roskakuiluun.

 

Tyttö palaa hotellille, jossa abortti on tehty. Raskaudesta ’pelastettu’ tyttö ei ole huoneessaan. Kas, hän on hotellin ravintolassa syömässä. Hänelle tuli kuulemma hirveä nälkä. Elokuvan alussa raskaana ollut tyttö ajeli abortin tekoon lähtiessään säärikarvojaan, lakkasi kynsiään sun muuta. Auttajatyttö totesi, että hän laittautui kuin häihin. Elokuva loppuu siihen, kun raskaana ollut tyttö lukee ruokalistaa. Hotellin ravintolassa sattuu olemaan häät, ja ruokalista on sama kuin hääseurueella. Hän siis toden totta sai häänsä.

 

Auttajatyttö pystyy hädin tuskin juomaan vettä. Häntä on riistetty aivan hirvittävällä tavalla, mutta hän on uhrannut itsensä perustellen asiaa itselleen sillä, sillä hän saattaa itse olla joskus samassa tilanteessa. Häntä oli nöyryyttänyt asioitaan hoitamaan kykenemätön ystävätär, siis ihminen, joka oli tyhmempi kuin hän. Ja häntä oli nöyryyttänyt aborttilääkäri, joka oli fiksumpi kuin hän.

 

Romania sijaitsee sellaisessa kohti Eurooppaa, että siellä ollaan oltu kulttuuristen etupiirien rajamailla. Raja-alueet tuotavat parhaita kulttuurituotteita, ei sille mitään voi. Sydänmailla syntyy pelkkiä oopperoita.

 

Yhtäältä Romania kuuluu vanhojen kristinuskon muotojen katolisuuden ja ortodoksisuuden ja niiden sekoituksen uniaattikirkon valtapiiriin, ja kristinuskon mukaan itsensä uhraaminen on jalo teko – jopa Jumala uhrasi itsensä oman poikansa muodossa. Puhdasoppisessa juutalaisuudessa itsensä uhraaminen on äärimmäinen synti, absoluutisesti kiellettyä mistään syystä, ja onkin spekuloitu sillä, että ehkäpä jopa holokausti oli mahdollinen juuri tämän takia. Islam kurkkii Romaniassa ihan kulmilla, ja luultavasti juutalaisuuden provosoimana islamiin on kehitetty suoranainen itsensä uhraamisen kultti, jihad, jossa itsensä uhraamisesta on luvassa ne kuuluisat 72 neitsyttä. Veren imeminen lähimmäisistä oman elämän edellytyksenä näkyy Romaniassa tietenkin myös kertomuksena Timisoaran kreivi Dragulasta, ja elokuvan 4 kuukutta 3viikkoa 2 päivää raskaana oleva kaunotar voidaan kenties nähdä versiona naispuolisesta Dragulasta.

 

Petos on Itä-Euroopassa ollut läsnä juutalaisuuden sellaisissa lahkoissa ihan siinä Romanian kupeessa kuin sabbatealaisuus ja dömne, ja tätä petoksen ambivalenssia on ansiokkaasti käsitellyt kaunokirjallisuudessa Isaac Bashevis Singer. Singerin neuvo petoksen uhreille on, ettei näiden pidä tuntea nöyryytyksenä petoksen uhriksi joutumistaan, sillä ilman heidän uhriaan pettäjä ei olisi voinut suorittaa sitä jalointa tekoa, pettämistä. (7.3.2011)