Auringonkukka-Johannes

Nyt alkavat olla viimeiset hetket kieltää laittamasta tähän kuvaan reliikkiä.

Olen tehnyt tätä kakkosversiotani Johannes Valamolaisesta aika pitkään…

Enkä ole vieläkään varma, onko tämä sitä, mihin tähtäsin. Tähtäsin kuvaan, joka esittäisi sitä, millaisena Johannes Valamolainen ilmentyi minulle kirjeissään.

Tämä ei ole ikoni. Ettei kukaan luulisi, että minä luulen tämän olevan ikoni, olen jättänyt traditionaalisen sädekehän pois. Toki kuvan hahmon pään ympärillä sädehtii muuten...

Kuvassa Johannes on mittaistensa auringonkukkien joukossa. Tämä ei ole minun mielikuvitustani, ainakaan kokonaan, sillä hänestä on olemassa viljalti käytetty valokuva, jossa hän seisoo seinän vierellä, ikkuna takanaan, ja rinnallaan jokunen tosiaankin itseään korkeampi auringonkukka sekä liki samanmittaisia krysanteemeja. Mutta yhtä kaikki, siinä juuri on tämän vika, siinä, että kuva on liian realistinen.

Mutta lasken ansiokseni, että olen virittänyt kuvaa tähän suuntaan sen sijaan, että olisin maalannut 'peruspyhän' vaikkapa nyt esimerkiksi koruristeineen, jollainen 'perspyhillä' ikoninessa aina on. Tosin olen kuullut, että sitä ehkä sittenkin pidettäisiin Johannes Valamolaisen kohdalla jonkinlaisena virheenä, sillä hänellä ei tosielämässä ollut koruristiä.

Hänellä oli valtavat työmiehen kädet.

Tekstirivin oikeaan laitaan olen varannut tilan reliikkirasialle pikkuruisine lahonneen arkun paloineen. Tosin on olemassa riski, että muutan tekstejä vielä, sillä nämähän ovat nyt ihan platkut… Kuvaa ei siis ole vielä olifoitu. Joten jos joku pitää rienauksena sitä, että tähän kuvaan, joka ei tarkkaan ottaen täytä ikonin vaatimuksia, tulee reliikki, pitää huomauttaa asiasta kiireesti. Jätän sitten sen arkunmurun pois, ja isä Aleksanterin ohjeen mukaan käyn hakemassa siihen vain pienen kiven Johanneksen haudalta.

'Ikonilautani' on epämääräisen muotoinen, sillä se on pätkä pyöristettyreunaista lankkua, joka kaventui toisesta päästään, ja siinä oli valmiina tuo taustasta häämöttävä mustansininen maali. Pohjustin sen pelkkällä jänisliimalla, että maali jäisi näkyviin. En tiedä, mikä lankku on ollut alkujaan, mutta kuluneesta pinnasta päätellen joku käyttökapine kuitenkin, joten katsoin sen näin olen hyvin sopivan Johannes Valamolaista esittävän kuvan pohjaksi. (19.3.2020)

 

Olifaa Johannekselle

 

Vaikka kävisi miten hyvän ja perusteellisen kurssin vaikka miten hyvien opettajien johdolla kuten minä ikonikurssini Raija Kannisen ja Alexander Wikströmin opetuksessa, niin kurssilla oppii vain, miten homma onnistuu, ei sitä, miten se voi epäonnistua. Minun mielestäni epäonnistumisen kokemukset ja se, miten epäonnistumisesta selvitään mahdollisesti joissain tapauksissa jopa ns. onnistumista parempi tulos saaden, ovat paljon tärkeämpiä.

Nyt olen kohdannut epäonnistumisen? Blogiani lukee aivan riittävä määrä Valamoon sidoksissa olevia henkilöitä, joten kun tähän mennessä ei tullut kommentteja siitä, saako minun tulkintani mukaiseen Johannes Valamolaisen kuvaan laittaa reliikkirasian Johanneksen arkusta kotoisin olevalla pyhäinjäännösellä, rupesin tänään suorittamaan tuon 'ikonini' olifointia. Saamani opetuksen mukaan laitoin työn tunniksi, luukku raollaan, vähän alta 100 asteiseen uuniin.

Kun otin se sieltä, se oli, totta vie, kuumempi kuin Valamossa aikanaan, ja ennen kaikkea siitä oli noussut reippaasti pihkaa pintaan.

En millään muotoa väitä, ettenkö olisi tiennyt, että se levy on mäntyä ja että ikonit tehdään lehtipuulaudoille, mutta toteanpahan nyt vain, että näin kävi, eikä tulosta voida pitää onnistumisena.

Mutta ei se mitään. Kaadoin päälle seitsemän tunnin olifaa, ja nyt katsotaan, miten syvä epäonnistminen tästä koituu.

En muuttanut tekstejä, vaikka ne eivät ole parhaat mahdolliset, sillä minulla on taas uusi, omasta mielestäni entistä ehompi, idea Johannes Valamolaisen ikoniksi lähemmäs oikeasti. Mietitään parempia tekstejä siihen...(27.3.2020)