Batman

Yön ritari. Nolan, Christopher. USA 2005.

 

Yön ritarin paluu. Nolan, Christopher. USA  2012.

Le Bureau, 5. tuotantokausi. Ohjajasta ei ole suuremmin puhetta missään, mutta sarjan käsikirjoittajasta paljonkin = Éric Rochant. Ranska 2020.

Minulla sitä oli eilen varsinainen telkkarintöllötyspäivä. Nimittäin katsottuani neljä jaksoa Le Bureauta seurasi illalla vielä Batman-vaikutteinen elokuva Yön ritari.

Alkuperäinen, vuonna 1939 syntynyt Batman oli juutalaisten käsikirjoittajiensa Bob Kane'in ja Bill Fingerin reaktio juutalaisten tilanteeseen etenkin Saksassa ja Itävallassa toisen maailmansodan alla. Nolanin veljesten laatimat 2000-luvun käsikirjoitukset elokuviin Batman Begins ja Yön ritari ovat etääntyneet alkuperäisestä filosofiasta hämmästyttävän vähän. Batmanin sabbatealaisuus on jossain mitassa pysynyt matkassa, mutta ymmärrettävästikään ei täysin – sabbatealaisuus oli 1600-luvulla sen ajan juutalaisvainojen seurauksena syntynyt juutalainen lahko, jonka perusperiaate oli oman uskonnon ts. juutalaisuuden pettäminen ja sen sääntöjen kääntäminen nurin.

Tässä Yön ritarissakin Batman toki pettää oman etiikkansa. Hän tekee sen siksi, että ei ole sankari vaan epäkypsä, lapsekkaan itsekäs ja ylimielinen, ja viimemainittuun on syynä se, että hänellä on omatta ansiottaan resursseja, joihin muilla ei ole pääsyä. Samoja ominaisuuksia monet toisen maailmansodan alla juutalaisina sinnitelleet näkivät myös niissä oman kulttuurinsa edustajissa, joita pitivät osasyyllisinä juutalaisvainoihin. Mainittua ajatusta juutalaisten tahallisesta ympäristöä ärsyttäneestä arroganssista syynä juutalaisvainoihin piti esillä mm. juutalainen kirjallisuuden nobelisti Isaac Bashevis Singer.

Batmanin hahmoon on vaikuttanut myös juutalaisten poikeuksellinen vastenmielisyys hiiriä ja rottia kohtaan; lepakko on saksaksi Ledermaus eli 'nahkahiiri'. Wienissä toimi kuuluisa satiirinen kabareekin nimeltä Ledermaus.

Yön ritarissa kohdataan Jokeri sekä piirisyyttäjä Dent. Viimemainittu alkaa styylailla Bruce-Batmanin lapsuuden naapurin tytön Rachelin kanssa, johon Brucekin on ihastunut. Brucelta vietiin siis lelu. Kun Rachel ja Dent ovat menossa balettiin, Bruce vie koko balettiseurueen risteilylle, jonka takia kyseinen esitys onkin äkisti peruttu.

Jokerin juoppo isä pahoinpiteli poikaansa ja tämän äitiä – epäoikeudenmukaisuus, jolle ei voinut mitään, ja siispä olisi reilua, että kaikilla olisi samanlaiset olot. Kaikista ei voida saada rikkaita perijöitä, mutta kaikkialle voidaan saada sama kaaos. Ei tarvita muuta kuin että Bruce-Batman ja muut onnekkaat tuhotaan. Elokuvassa tehdään selväksi, että Jokeri ei kadehdi Brucen tai kenekään muunkaan rahoja – eihän hän edes tiedä, että Batman on tämä jättiperijä-Bruce. Hän sitä paitsi ryöstää nimeomaan mafian pankkeja ja polttaa rahat kuin Nastasja Filippovna ikään.

Periaatteelliselta etiikaltaan Jokeria ja Batmaniä ei erota mikään – kumpikin on ylivoimainen omassa ylimielisyydessään. Loppupelissä käytäntökään ei eroa, sillä eikö Batman ole syyllinen siihen, ettei sekopäisen Jokeri-reppanan murhia kyetty estämään edes kaikilla Batmanin voimilla ja teknologisilla sekä muilla aineellisilla resursseilla?

Jos Batman on Yön ritari, niin uusi piirisyyttäjä Dent on Päivän ritari. Batman on saanut isänperintöä valtavan omaisuuden, Dent vain yhden kolikon, onnenrahan, jota heittämällä hän ratkoo iloisesti ongelmiaan. Dent uskoo sattumaan, onneen. Nääs kun Dentin kolikon molemmat puolet ovat samanlaiset. Mutta, mutta…siitä huolimatta riippuu sitten siitä, mitä kolikolta kulloinkin kysyy….Ja niipä Dentin matka Jokeriksi on aika lyhyt. Se vaatii vain yhden vastoinkäymisen, jota hän ei voita.

Tuuri ja ylivoima – ja ylivoimakin on miinus- tai plus-merkkistä tilanteesta riippuen – ei maailmaa paljon auta. Vain ihmiset, jotka kokevat olevansa eivät ehkä samassa veneessä mutta samanlaisessa veneessä, pystyvät asettumaan toistensa asemaan ja ratkomaan ristiriitojaan niin, että edes elossa säilytään.

Bruce-Batmanillä on palveluskuntaa, joka on tähän asti aina ollut hänelle uskollista, mutta nyt hänen teknologiaeksperttinsä ottaa lopputilin, sillä Bruce käyttää hänen keksintöjään väärin, itsekeskeisesti oman ylivoimansa todisteluun, ja hovimestarikin syyttää Brucea siitä, että tämä oli tarpeettomalla tavalla, ihan vain siksi, että pystyi siihen, suututtanut rikolliset.

Kuulemma on olemassa vielä kolmas osa, Yön ritarin paluu.

 

Näiden elokuvien etiikka on ehkä yksinkertaistettua, mutta se on vähemmän yksinkertaistettua kuin amerikkalaisissa elokuvissa yleensä, ja kerronnallinen tapa hahmoineen on hyvä. (3.7.2020)

 

 

Kun pakkomielteet tappavat

 

Niin se sitten tuli telkkarista, se Nolanin Batman-sarjan kolmaskin osa eli Yön ritarin paluu.

Bruce on vetäytynyt nuolemaan haavojaan koloonsa, ts. kartanoonsa. Sankarina hän oli edellisessä osassa ottanut niskoilleen syyttäjä Dentin synnit ikään kuin siinä tarkoituksessa, että ihmisten luottamus virkavaltaan säilyisi. Että tunnettaisiin olo turvalliseksi. Siinä hötäkässä häneltä on vaurioituntu jalka.

Tässä osassa Brucen hovimestarikin jättää jo tehtävänsä talossa, joskin suhteet solmiutuvat edelleisessä osassa hatkat ottaneeseen tekniseen asiantuntijaan. Tämä tapahtuu, kun Bryce päättää ruveta uudelleen sankariksi ja korjauttaa jalkansa, sillä kaupunkiin on ilmaantunut valloittajan ominaisuudessa varjojen maailman porukkaa.

Batman saa taas takkiinsa, ja hänet viedään selkä vaurioituneena maanalaiseen vankilaan. Siis taas nuolemaan haavojaan. Sieltä on selkeä, mutta korkea, väylä ulos, mutta vain yksi lapsi on onnistunut kipuamaan siitä ulos.  Aikuiset ovat yrittäneet vain köyteen turvautuen. Hypoteesiksi muodostuu, että köyteen turvautujat eivät oikeastaan edes ole halunneet ulos kolostaan. He ovat pelänneet, paitsi 'putoamista' jota ei köyden varassa oikeasti tapahdu, etenkin ulkomaailmaa. Niin kuin kaikki masennuspotilaat. Bruce korjauttaa vankilaan heitetyn lääkärin neuvojen mukaan selkänsä, ja kiipeää taas ulos kolosta.

Seuraavat tapahtumat väittävät jotain sen suuntaista, että sankarit ovat sokeita, ja että sankaruuden hekuma saattaa olla niin suuri, ettei sitä tajua, kenen puolelle lipsahtaa. Toinen, avoimeksi jäävä kysymys kuuluu: voiko menneisyydestään vapautua? Ja onko vapautuminen kiinni niistä ulkopuolisista, jotka omat tökkyröinnit muistavat, vai itsestä, joka on hirttäytynyt niihin omasta halustaan?

Loppu hyvin, kaikki hyvin: Bruce on kuolevinaan, jättää perinnön hovimestaarilleen ja aloittaa uuden eämän taviksena, rouvana pikkurikollinen Kissanainen.

Katsoin myös loppuun Le Bureaun viidennen tuotantokauden.

Pikkuisen alkaa häiritä, ettei Ransakan tiedustelupalvelussa näytetä tekevän juuri mitään sellaista, minkä takia sitä rahoitetaan. Se yksi lihava tyyppi, jota kaikki pitävät rasittava, vain saa taas varoitetuksi, kenties nyt vähän myöhässä hänkin, yhdestä terrori-iskusta.

Pääasiassa ihmiset lääkitsevät traumojaan kostamalla ja huijaamalla.

Paul, joka oli kuolevinaan viime tuotantokaudella, onkin tullut venäläisten pelastamaksi ja värväämäksi. FSB:n pomo Misha, joka sen tekee, joutuu toteamaan, että on tullut värvänneeksi Paulin lisäksi toisenkin agentin, joka tosiasiassa toimii vieraan vallan laskuun. Kun tämä paljastuu, ranskalaiset pelastavat Mishan perheineen.

Mutta Misha ei ole eritysen innostunut asiain saamasta käänteestä ja pitää syyllisnä Paulia/Moukkaa. Tulkinta on osittain oikea, sillä Paul on hetken lapsi, joka tempilee milloin mitenkin. Tyypillinen ekstrovertti…Joka luottaa omaan erinomaisuuteensa kuten ekstroverteilla on tapana.

Mutta kaiken takana on lopulta Mishan jo neuvotoaikana kurittama JJA, joka on ollut myös Paulin Venäjälle muiluttamisen takana. Ennen kuin Mishan vähän väärin asettama ansa laukeaa, JJA on jo kerennyt eroamaan johtajan tehtävästään Ranskan tiedustelupalvelussa.

Olen miettinyt viime vuosina itsemurhia. Ne saattavat oletettua useammin olla ansoja kuin Mishan itsemurha. Ne voivat olla aika monimutkaisia, jopa todellisuudessa hitusen monimutkaisempia kuin Mishan tapauksessa, ja niillä saatetaan oikeassakin elämässä tähdätä paitsi muiden kuolemaan, myös muihin asioihin. Lisäksi niissä saattaa olla yhteistyökumppaneita, kuten Mishalla, ja nämä voivat olla mukaan narrattujakin. Tosin itsemurhilla voi olla yllättäviäkin seurauksia, sellaisia, joita itsemurhaaja ei välttämättä ollut itse laskenut, mutta jotka kyllä pelaavat samaan suuntaan. Aina kohteet eivät ole suoria, vaan kohteen kimppuun voidaan ansalla käydä läheisten kautta.

Veljeni itsemurhaansa sisällyttämät ansat ovat alkaneet laueta viime talvesta... (8.7.2020)