Paul Renner

Burke, Christopher.

Paul Renner - the art of typography.

Alankomaat 1998.

Tästä Christopher Burken kirjasta Paul Renner - the art of typography ei oikeastaan voi muuta sanoa kuin että se on hyvä.

 

Saksalaisen Paul Rennerin (1878-1948) suunnittelema kirjaintyyppi Futura oli yksi maailman ensimmäisistä kokonaisen kaksoiskirjainjärjestelmän käsittävistä groteskeista ja sellaisena edelleen yksi helpoiten tunnistettavista. Markkinoille Futura saatiin vuonna 1927.
 

Paitsi että Rennerin omasta mielestä se ei ollut groteski.

 

Noihin aikoihin oli käynnissä kuuma keskustelu siitä, millaista olisi tulevaisuuden muotoilu. Homma oli alkanut jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun 1907 oltiin perustettu Deutsche Werkbund. Deutsche Werkbund rakensi morrisilaisille ihanteille siitä, että tuotannossa piti jälkeen teollistumisen aiheuttaman esteettisen rappion päästä jälleen selkeille vesille. William Morris ei ollut keksinyt ongelmaan muuta ratkaisua kuin paluun keskiaikaan ja sen ammattikuntajärjestelmään. Morrisin aloittaman Arts and Crafts Movementin perusajatuksia oli käsityöläisyyden eli kauniiden esineiden tuottamisen saattamain arvostuksessa samalla tasolle jolla olivat jo taide ja arkkitehtuuri. Tällä voitaisiin kenties pelastaa esinekulttuuri, jota teollistuminen oli päivä päivältä totaalisemmin tuhoamassa.

 

Werkbundissa alettiin hakea ratkaisua uudelta pohjalta. Siellä katsottiin, että teollinen tuotanto oli tullut jäädäkseen. Ratkaisuksi muodostui uusi taiteilijoiden, insinöörien ja kaupan liitto, ja sen edistämiseksi koulutus.

 

Paul Renner tuli sittemmin kuulumaan Werkbundiin.

 

Ensimmäinen maailmansota tai pikemminkin sen päättyminen nopeutti tapahtumia. Jo ennen sotaa oltiin päätetty erinäisin järjestelyin organisoida Weimariin upouusi muotoilukoulu, jonka rehtoriksi oli valittu Werbundin piiristä nuori arkkitehti Walter Gropius. Ja kun sotaa oltiin saatu loppumaan, asian kanssa pantiin käytännössä toimeksi. Ja niin syntyi Bauhaus 1919. Ja siellä alettiin uusien sankarimuotoilijoiden voimin rakentaa sodan jälkeistä uutta maailmaa.

 

Renner vietti suurimman osan aktiivista elämäänsä kosmopoliittisessa, mutta konservatiivisessa Münchenissä. Samassa kaupungissa oli asunut myös Wassily Kandinsky, joka tosin maailmansodan takia joutui palaamaan kotimaahansa Venäjälle, missä olivatkin mielenkiintoiset ajat. Kandinsky antautui täysin rinnoin organisoimaan uuden Neuvostomaan taide-elämää. Jo vuonna 1920 hän kuitenkin joutui toteamaan, ettei se sittenkään ollut hänen vallankumouksensa, ja hän palasi Saksaan - nyt Bauhausiin. Sinne hänen ja eräiden muidenkin mukana tuli venälässyntinen uusi taidesuunta, konstruktivismi, ensimmäinen laji abstraktia taidetta. Konstruktivismin ja jo Amerikassa alulle saatetun funktionalismin yhteispelistä syntyi bauhausilainen funktionalismi, uusi mullistava muotoilun suunta.
 

Tämä uusi suunta ei miellyttänyt ainakaan aivan sellaisenaan kaikkia. Esimerkiksi Renner piti bauhausilaisita muotoilua liian materialistisina, joskin oikeansuuntaisina. Renner siis arvosteli sitä, mutta ei myöskään pitänyt sitä vältettävänä. Hyvä esimerkki Rennerin asennoitumisesta liittyy erääseen Johannes Tschicholdiin, joka oli vaihtanut etunimensä Iwaniksi venäläisen konstruktivismin ihailunsa huumassa; Renner halusi palkata hänet opettajaksi vuonna 1926 tulevaan Meisterschule der Deutschlands Buchdruckeriin, mutta epäili Iwan-nimen tuottavan vaikeuksia. München nimittäin oli kokenut kaksi sosialistista vallankumousyritystä vuosina 1918 ja 1919, eikä poliittinen myrsky ollut suinkaan laantuakseen, päinvastoin se oli muuttamassa suuntaa päinvastaiseksi. Ja niin Johannes/Iwan Tschicholdista tuli Rennerin toiveesta Jan Tschichold. Janina hänet tunnetaan Die neue Typgraphie -teoksen sekä muiden uutta typografiaa käsittelevien kirjojen kirjoittajana.
 

Se, että maailman modernein typografia syntyi Saksassa, on oikeastaan aika ihmeellistä. Saksassa valtakirjain tuohon aikaan oli  fraktuura, ainoana maailmassa. Antiikvoita oltiin jo välillä käytetty, mutta Napoleonin valloitettua osia Saksasta fraktuurasta kehittyi jonkinlainen saksalaisuuden symboli. Tilanteesta yritti päästä eroon jo Jacob Grimm, jonka omat teokset painettiin antiikvoilla; Grimmin mielestään fraktuura oli yksinkertaisesti rumaa. Grimm vastusti fraktuuran käyttöä myös siksi, että saksalaislasten piti koulussa oppia periaatteessa kaksi kirjotusta, antiikva, jota koko muu maailma käytti, ja saksalaisuuden jästipäinen symboli fraktuura.
 

Fraktuura piti kuitenkin pintansa, ja jopa Renner oli jossain vaiheessa sitä mieltä, että fraktuura oli erityisesti saksan kieleen sopiva kirjoitus. Yhtä kaikki, Renner nieli sen tosiasian, että uusi aika vaati uuden kirjoituksen, ja hän alkoi suunnitella Futuraansa tähän tarkoitukseen.
 

Miksi se sitten ei ole hänen mielestään groteski? Renner oli teettänyt Meisterschulessa oppilaillaan tehtävää, jossa Capitalis monumentaliksen perusrakennetta opeteltiin yhdellä viivan leveydellä, ts. ilman ohennuksia ja paksunnoksia sekä päätteitä. Tällaiselle yksinkertaistetulle antiikvalle Renner perusti Futuran versaalit, ja siksipä se oli hänen mielestään vain päätteetön antiikva.
 

Gemenoiden suunnittelussa Renner otti aluksi melkoisia vapauksia. Ensimmäsiessä julkaistussa versiossa vuodelta 1927 oli vaihtoehtoisia, erittäin kokeellisia gemenamuotoja, mutta ne jäivät pois jo vuoden 1930 versiosta. Käsillä olevassa teoksessa on kuva lasten kirjoitusoppaasta, jossa opetetaan 'tikkukirjaimia', joiden gemenat ovat yllättävän samanlaisia kuin Rennerin Futurassa. Opas on 20-luvun alusta, ts. ajalta ennen Futuraa.
 

Renner, kunnon kirjagraafikko, olisi halunnut Futurasta leipätektikirjaimen, ja toki sitä siihenkin tarkoitukseen sovellettiin. Sittemmin Renner tuli itsekin siihen tulokseen, ettei Futura sovi leipätekstiksi. Pahin ongelma sen leipätekstikäytössä on, että pienissä asteissa gemena aa:t ja oo:t menevät sekaisiin, a:ssa kun on vain silmukka, ei koukkua. Lisäksi vielä näinä tietokoneaikoinakin, kun metallikirjakkeen rajoituksia ei enää ole, siitä ei ole saatu kunnolla välistyvää edes gemenoissa. Ja lisäksi se vie verrattain paljon tilaa.

 


 

 

 

Mutta kauniit versaalithan Futurassa on.
 

Toinen erikoinen tuon aikakauden typografinen keskustelu koski saksan kielen runsaita versaaleja. Niitä kun kylvetään joka substantiivin alkuun. Tästäkin haluttiin eroon vuosisadan alussa, ja Bauhausissa jopa haluttiin eroon koko kaksoiskirjainjärjestelmästä siten, että käyttöön jäisivät vain gemenat/gemenoiden näköiset versiot. Toisin sanoen latinalainen aakkosto olisi muuttunut minuskelikirjoitukseksi. Tähänkin keskusteluun Renner otti kantaa - siihen suuntaan, että versaaleita käytettäisiin vain lauseiden alussa ja erisnimissä.
 

No, hän hävisi sen taistelun…
 

Kun natsit tulivat valtaan, Neue Typographie julistettiin rappiotaiteeksi. Antiikvat groteskeista nyt puhumattakaan kiellettiin, ja fraktuurasta tuli ainoa sallittu saksalainen kirjoitus. Nimittäin aina vuoteen 1941 asti. Silloin Saksa oli valloittanut kovin monia naapurimaitaan, ja vaikka niiden kansalaisten keskuudesta oli löytynyt saksan kielen taitoisia, ei löytynyt fraktuuran lukutaitoisia. Hallinnollisista syistä tuli tarpeelliseksi siirtyä käyttämään muun maailman kanssa samaa kirjoitusta. Ja kas, 3.1.1941 annettiin määräys, että piti käyttää vain antiikvoita. Fraktuura kiellettiin, koska se oli kuulema schwabachilais-juutalaista, mitä se sitten tarkoittaneekin (Burke esittää kyllä hypoteesin…).
 

Niinpä natsit saivat viimein aikaan sen uudistuksen, jota humanistioppineet ja typografit olivat yrittäneet vuosikymmenet.

 

Renner joutui vaikeuksiin kansallis-sosialimin valtakaudella. Hän siis näki uuden typografian välttämättömän, joskin piti Neue Typographieta äärimmäiyyksiin vietynä ja hengettömänä. Tältä maltilliselta papin pojalta olikin melkoinen veto, kun hän kirjoitti kirjasen Kulturbolschevismus? Siinä hän vastustaa uuden aikakauden graafisen suunnittelun määrittelyä bolschevismiksi, mikä oli tekosyy, jolla natsit sitä vastustivat.
 

Tämän seurauksena mm. Rennerin työhuone Meisterschulessa tutkittiin, ja kun sieltä ei muuta kyseenalaista löytynyt, tartuttiin opetusdioihin, joissa esiteltiin fotomontaasia, uutta kuvankäytön tapaa, jossa valokuvia sekoiteltiin toisiinsa. Tämä oli uusi keksintö ja vaati kohtalaista määrää ajatustyötä ja teknistä osaamista. Kun Futuraakin mainostettiin, se tehtiin käyttämällä fotomontaasia. Erässäkin mainoksessa on fotomontaasikuva, jossa mieshenkilö tekee painotyön layoutia laboratoriotakki päällä. Uusi typografia fotomontaasikuvituksineen oli siis tekijöidensä mielestä tiedettä. Sattui vain olemaan niin onnettomasti, että fotomontaasia oltiin käytetty myös venäläisessä propagandassa. Ja tämä oli leimannut fotomontaasin natsien silmissä.
 

Teoksesta Kulturbolschevismus? löytyi jopa kohta, jossa oltiin loukattu itseään Füreriä. Renner nimittäin kirjoitti siinä, että Hitler ei lainkaan vastannut ulkonäöltään arjalaisia ihanteita toisin kuin vaalea Oskar Kokoschka, jota syytettiin juutalaiseksi.
 

Renner erotettiin virastaan Münchenin Meisterschulessa, ja eikä hänelle ollut lupa antaa mitään säännöllisesti palkattua työtä. Mutta ei se mitään, Renner heitti keikkaa ja keskittyi siihen, mihin oli saanut aikanaan koulutuksen eli taidemaalaukseen. Ja ehtipä hän kokeilla, josko olisi mahdollista tehdä goottilaisen kirjoituksen ja antiikvan hybridi ( - ei ollut). Yhtä kaikki, natsit jatkoivat Rennerin perheen piinaamista aina häviöönsä saakka. Renner nimittäin jäi Saksaan, mikä hiukan ihmetyttää.
 

Mieletön kirja mielettömästä historian vaiheesta. Graafisen suunnittelu voi olla vaarallinen ammatti, jos sattuu sellaiset ajat.

 

Burken kirjoitustyyli on mukavan eleetön, mikä korostaa tapahtumien dramaattisuutta. (26.5.2011)