Churchillin kanssa retriitissä

Barrie, David. Churchill: verta, hikeä ja öljyvärejä. Britannia 2015.

Terveisiä vesittyneestä retriitistä.

Kuvittelin (mm.) maalaavani nyt viikon täydellisessä yksinäisyydessä. Ensimmäinen päivä sujuikin hyvin. Mutta eilen, tiistaina, jouduin jo kontaktiin kolmen ihmisen kanssa.

Aamu oli alkanut napakasti, sillä heräsin oivalliseen ideaan niiden asioiden suhteen, joiden takia tänne vetäydyin, ja jätin jopa joogan iltaan tarttuakseni oitis toimeen. Pääsin pitkälle näissä pyrinnöissä, ja kun rupesin pitämään lepotaukoa,  tänne sattui joku kaupustelija myymään esiliinaa ja karttakirjaa. En ostanut. Sitten tuli postiljooni, kun oli nähnyt auton pihassa, ja toi anopin kuolinpesälle kirjeen, joka jostain syystä oli osoitettu tänne. Kun illan suussa olin sitten nauttinut jooga-annokseni ja virittäydyin telkkarin ääreen, kuului ulkoa näihin oloihin omituinen ääni eli jäätelöauton lirutus. Syösyin ulos. Onnekseni jäätelöauto myi myös pientä pakastesuolaista. Ostin lihapasteijoita ja minipizzoja. Viikonlopun viettoon tullessa tuotu leipä oli nimittäin homehtunut, ja olin jo kaavaillut, että telkkarin töllöttämisen jälkeen joudun varmaan tekemään yöksi sämpylätaikinan jääkaappiin kohoamaan. Kuskimyyjän mukaan oli enimmäinen tämän pysäkin asiakas ikinä.

Olin niin tyytyväinen asiain saamaan käänteeseen, että siinä ennen puolta yötä sotkin ison ämpärillisen märkää multa-lannoitemössöä, joka muhisi seuraavaan päivään oikeaksi tomaattien herkuksi.

Tänä aamuna heräsin anivarhain, eivätkä varsinaiset asiat ryhtyneet oikein sujumaan, joten päätin katsoa Areenalta David Barrien dokumentin Churchill: verta, hikeä ja öljyvärejä. Sitä juonsi toimittaja, joka oli saanut Churchillin lalla apua maalaamisesta, kun elämä oli potkinut päähän. Hän arveli, että Churchillin oli suorastaan pitänyt järjissään tämä maalaamisensa hänen toipuessaan niistä paineista, joihin hän jatkuvalla syötöllä etuoikeutetussa mutta vastuullisessa sotilaan ja poliitkon elämässään maailmansotien aikana ajatui. Omalta kohdaltaan juontaja oli sitä mieltä, että häntä itseään maalaaminen oli lähinnä vain auttanut eikä pelastanut. Mutta yhtä kaikki, hän totesi, että maalaamisesta ajanvietteenä voi toisaankin olla apua, kun joutuu tilanteeseen, jollaiseen aikuiset ihmiset pääsääntöisesti silloin tällöin ihmiselämän paskiaismaisuuden tähden jotuvat, tilanteeseen, jossa jostain syystä on lopulta niin puhki, että hädin tuskin jaksaa sängystä nousta eikä uudella päivällä ole mitään hyvää luvassa, eikä ole uusilla sitä seuraavillakaan päivlllä niin pitkälle kuin silmä kantaa – ja mikä pahinta, joskus syyt tällaiseen tilanteeseen ovat itseaiheutettuja.

Minä olen täällä (osin) maalaamassa toipuakseni pitkästä paskiaismaisesta tilanteesta, johon en ole ollut itse syyllinen pätkän vertaa. Tosin en myöskään ole ollut aivan siinä jamassa, etten olisi päässyt aamusin jalkeille, mutta myönnän kyllä, että tilanne olisi voinut olla se, ellen kuuluisi niihin onnekkaisiin, joilla on hyvä puoliso. Vain yksi kauhea tekijä lisää tähän sotkuun, niin kuka tietää, ehkä olisin päätynyt samaan ratkaisuun kuin veljeni. Kyllä tämä kaikki niin hirveää on ollut, ja anopin kuolemaa lukuunottamatta seurausta veljeni perheongelmista ja niistä seuranneesta itsemurhasta.

Ja kuinka ollakaan, jouduin katkaisemaan Churchillin katseluni, kun samaa juurta olevat myhkyrät jälleen saapuivat puhelintaajuuksia pitkin.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että olen kyllä riittävän vanha tajutakseni, että elämässä on suurimman osan aikaa ellei jopa aina synkkä, uhkaava virtaus, vaikka olisi auringon kimallustakin. Synkkien virtausten kanssa elämään oppimista kai sanotaan aikuistumiseksi, joten en halua liiaksi valittaa.

Elämän myhkyrät kuitenkin joko lisääntyvät tai tuntuvat kipeämmin, mitä vanhemmaksi tulee. En ole varma, kummin on. Veikkaan jälkimmäistä, sitä, että Mustat Joutsenet elämässä todennäköistyvät sitä mukaa, kun asioihin tottuu. Mustat Joutsenethan ovat poikkeamia totustusta turvallisesta asiaintilasta. Tottuminen on vaarallista, sillä se altistaa järkyttymään odottamattomasta.

Nuorena ei ole vielä tottunut mihinkään. Siispä ei voi olla mitään, mikä ei vastaisi odotuksia.

Ja valitettavasti maailmassa saa riesakseen paitsi itse aiheuttamansa ongelmat myös muiden aiheuttamat. Kaikki valitettavasti liittyy kaikkeen, ja suurimmat ongelmat näyttävät koituvan niistä virheistä, joita muut yksittäiset henkilöt pitävät ns. omina asioinaan. Niihin ei 'ulkopuolisilla' ole mitään mahdollisuuttakaan puuttua, mutta seurauksista saavat kaikki kyllä kärsiä, eivätkä syylliset yleensä tunne olevansa syyllisiä siihen, mitä muille ovat aiheuttaneet, varsinkaan he eivät ole halukkaita hyvittämään mitenkään aiheuttamansa tuskaa.

Tähän kai kuuluu sanoa muodikkaasti, että elämä on.

Churchillin puutarhassa oli ainakin dokumentin kuvien mukaan mustia jousenia. Minä olen täällä maalannut Mustia Joutsenia. En siis mustia joutsenia eläiminä vaan filosofis-poliittis-pornoottisena käsitteenä. Yritän tehdä niistä vähän koomisia, sarjakuvamaisia idiootteja, jotka eivät saa pahuudestaan mitään hyötyä, kunhan vain ovat pahoja typerää, tarkoituksetonta pahuuttaan.

Churchillin lapsenlapset arvelivat isoisänsä nauttineen maalaamisesta siksi, että maalaaminen on hallittavaa, rajallista tekemistä kun taas maailmanpolitiikka ei ole. Lisäksi siihen pääsee helposti uppoutumaan totaalisesti niin, että ajan taju ja maalliset murheet katoavat. Ja siksi Churchill koki maalaamisen rentouttavana. Tjaa, voi hänen kohdallaan olla. Minä puolestani koen, että maalatessa tulee tehneeksi harkittujen ratkaisujen lisäksi intuitiivisia, ja maalaamalla voi suhteellisen turvallisesti kokeilla, mitä tapahtuu, jos lähteekin intuition viitoittamaa tietä. (20.7.2016)