Lapsille vai aikuisille?

Duddle, Jonny. Merirosvoja naapurissa. Kiina 2012.

Lastenkirjat ovat omituinen kirjallisuuden laji, jota aikuiset väittävät tekevänsä jotenkin lapsia varten, mutta tosiasiassa tekevät itseään varten perustellen tekoaan kuvitelluilla lasten mielihaluilla tai tarpeilla. Lastenkirjoja, jotka eivät erityisemmin viehätä lapsia, lienvät vaikkapa Muumit. Minä aloin pitää Muumeista vasta murrosiässä. En ymmärtänyt pienenä edes sitä, mitä itua oli Peppi Pitkätossussa. Sen sijaan ymmärsin, mitä itua on saman kirjailijan Mariksissa tai Lotassa, Jannessa ja Minnamannassa.

Nykyisen ammattini kannalta häpeällisesti en pitänyt kuvakirjoista. Todella harmillista. Olin kerrankin kauhean pettynyt, kun olin ensin vain kuullut Tuhkimon, mutta sain sitten hienon Tuhkimo-pop up -kirjan, jossa Tuhkimo oli aivan väärän näköinen. Sittemmin tulin isoksi ja ajattelin, että voisikohan minusta tulla lastenkirjakuvittaja. Tein nuoruuteni päivinä yhden lastenkirjan, ja yritin siinä välttää päähenkilöiden kasvojen kuvaamista, koska lapset haluavat -  tai ainakin minä halusin lapsena -  kuvitella päähenkilöt itse. Ideani ei ollut kaupallinen menestys, eikä kirjasta saanut juurikaan rahaa, vaikka sittemmin on kyllä selvinnyt, että sain siitä kohtalaisesti, jos vertaa siihen, mitä jotkut muut ovat saaneet.

Tämä Jonny Duddlen Merirosvoja naapurissa on jälleen yksi lastenkirjaksi kutsuttu aikusten kirja. Lapsiahan nyt ei vaivaa vähääkään, jos naapurissa on epäsosiaalista väkeä. Eikä heitä vaivaa edes se, että aikuisia vaivaa. Mutta aikuisten kannalta tämä on ihan hyvä sarjakauva -  sillä tämä tosiaan on värillinen, oikein maalauksellinen, sarjakuva, jossa on tekstiä vähänlaisesti. Minäkin olen välillä niin, niin, kypsä nykyisiin naapureihimme Kuopiossa, ettei tosikaan. Mutta tämän kirjan läpi selaaminen auttaa.

Aikuisten kirjan tästä tekee sekin, että tässä on nimenomaan luotu henkilöhahmoja. Lapset, kuten sanottua, kuvittelevat ne mieluummin itse. Aikuisesta sen sijaan on ihan hauskaa tutkia näitä tyyppejä.

Kolmas juttu on kuvittajan ihastus vasta- tai voimakkaaseen sivuvaloon. Se on ollut ylimaallisten, arjen ylittävien asioiden kuvaamisen standardi aina siitä pitäen, kun sitä Caravaggion ja sitten Rembrandtin toimesta alettiin vakiinnuttaa tähän käyttöön. Se otettiin hyötykäyttöön myös kuluttajamainonnassa 50-luvulla, kun oli tarpeen osoittaa kuluttaminen autuaaksitekeväksi toiminanlajiksi. Sitä sovellettiin myös valokuvaan. Käykääpä vain läpi vanhempien sukupolvien valokuvaamoissa otettuja potretteja. Aina on valoa takaa ja vahvasti sivusta. Näin on esimerkiksi minun vanhempieni huippuhienossa kihlajaiskuvassa vuodelta 1959.

Duddlen valaistukset ovat vastaavanlaisia. Duddlen valo on myös aina hyvin keltaista, eli lämmintä. Tällainen valo luo kuviin tiettyä nostalgiaa ja jonkinlaista kotoisuutta yhdistettynä jotenkin vähän niin kuin toiseen todellisuuteen. Kuvien vaatteet yms. ovat kuitenkin uudenaikaisia. Matildalla on polkypyöräkypärä, tosi moderni keksintö, ja vanhuksilla bussipysäkin penkillä on kaikilla sellaiset vedettävät, pyörillä kulkevat kassit.

Valon lisäksi Duddlen intohimoihin näyttäisivät kuuluvan puupinnat, jotka ovat hyvin sarjakuvamaisia, juuri sellaisia lastenkirjatyylisiä kuin pitää, ei vähääkään naturalistisia.  Tekstiileissä, etenkin köysissä, on hiukan toinen meno, sillä ne ovat paikoin fotorealistisia. Muutamassa kohden yritin katsoa tarkempaa, että ovatko fotoshopattuja jostain valokuvasta. Erityisen ihastunut Duddle näyttää olevan hampaisiin ja silmämuniin. Ne ovat niin naturalistisen kolmiulotteisesti toteutettuja, että tuovat mieleen Rönkkös-vainaan patsaat Parikkalssa, niillä kun on/oli usien oikeat lasisilmät silminä ja oikeat tekohampaat suissaan. Duddlen piirroksissa efekti on aika samanlainen…Sillä muutenhan hahmot ovat sarjakuvamaisia, isokäsisiä, isopäisiä, liioitelluin kasvonpiirtein.

En tiedä, mitä tasoa riimittely on ollut alkuperäiskielellä, mutta tässä käännöksessä se ontuu pahemman kerran.

Mutta kertomuksen hahamot ovat kivoja näin aikuisen graafikon silmin. Lapsista, kuten sanottua, en ole ollenkaan varma. (29.9.2013)