Islamilaista kalligrafiaa

Fraser, Marcus & Kwiatkowski, Will. Ink and Gold - Islamic Calligraphy. Italia 2006

Islamilaisesta kalligrafiasta on toki kirjoja, mutta aika vaikea niitä on käsiinsä saada. Luinkin tuossa sitten pitkään ja hartaasti Marcus Fraserin ja Will Kwiatkowskin kirjoittamaa, Berliinin islamialisen taiteen museossa 2006 pidettyö näyttelyä varten tehtyä teosta Ink and Gold, ja kas, pääsinpä perille aika monestakin mieltäni vaivanneesta asiasta kuten erilaisten pitkin kalligrafisia teoksia kylvettyjen ornamenttien funktiosta.

 

Kalligrafiahan on islamilaisen maailman korkein taidemuoto. Useinmiten tekstinä on Koraani.

 

600-luvulta peräisin olevista esi-islamilaisista kiveen hakatuista teksteistä vaikutteita saanut vanhin kirjoituksen muoto on nimeltään hijazi. Hijazilla tekstatun kirjan sivut olivat suuria pergamenttiarkkeja. Hijazilla kirjoitetuissa teksteissä ei ole arabiankieliselle kirjoitukselle nykyisin tyypillisiä diakriittisiä merkkejä, pikkuisia pisteitä tai muita muotoja, joilla erotetaan paitsi toistensa kaltaiset konsonantit myös konsonantin yhteydessä äännettävät vokaalit. Jos näissä teksteissä esiintyy ed. merkkejä, ne on yllensä lisätty jälkeenpäin.

 

Ensin alettiin enemmän tai vähemmän säännöllisesti merkitä konsonantteja toisistaan erottavia merkkejä. Nämä olivat aluksi pieniä vinoja viivoja, jotka muistuttavat nykyisin käytettäviä a:n ja i:n vokaalimerkkejä.

 

750-1228 eli abbasidikaudella koraanin muodoksi vakiintui vaakaformaatti ja kirjoitustyyliksi mahtava kufilainen kirjoitus, jonka nimi perustuu Irakissa sijaitsevaan Kufan kaupunkiin, jossa kirjoitustyylin sanotaan syntyneen. Kirjoitustyyli on pelkistettyä, kulmikkaan oloista ja eleganttia.

 

Kuufilaista kirjotustyyliä edustavissa Koraaaneissa on vokaalimerkkeinä punaisia ja vihreitä pisteitä tai pieniä palloja, ja ennen pitkää väreiksi tulivat ed. lisäksi myös sininen ja kulta. Itse kirjoitus on tummanruskeaa.

 

Myös välimerkit kehittyivät. Usein lauseita erotti kolmiosainen viivanpätkä, myöhemmin kolmion muotoinen rykelmä palloja. Joka viidettä lausetta erotti ha-kirjain, jolla on numeerinen arvo 5. Ja joka kymmenettä riviä erotti usein hyvinkin näyttävä ornamentti. Viidensiä ja kymmenensiä lauseita erottavat ornamentit saattavat sijaita myöhemmin myös marginaaleissa ja olla eirittäin koristeellisia.

 

Myös suurien otsikot ympäröitiin joskus melkoisellakin koristemassalla.

 

Samoihin aikoihin alkoi yleistyä paperin käyttö, kunhan oltiin opittu kiinalaisilta sotavangeilta sen valmistustaito 751. Kirjoituspinta oli usein miten kermankeltainen, mutta joskus kirjoitettiin myös tumansiniseksi värjätylle pergamentille. Tällöin kirjoituksen väri oli kulta. Kullattuja tekstejä käytettiin toki muutenkin, ja lehtikultaa esiintyi runsaasti myös koristelussa.

 

Pohjois-Afrikassa ja Espanjassa kehittyi hiukan eri suuntaan. 1100-luvulle tultaessa oli syntynyt maghrebilaiseksi kutsuttu kirjoitustyyli, jolle ovat ominaistaa suuret, ympyrään perustuvat kaaret ja vallankin erityisen näyttävät loppu-nunit (arabiassa monet kirjaimet ovat eri näköisä riippuen siitä, ovatko ne alussa, keskellä vai lopussa sanaa). Vaikka pergamentti oli Espanjassa käytössä pidempään kuin itäisissä osissa islamilaista maailmaa, Espanjaan syntyi ennen pitkää sinnekin paperitehtaita, etenkin yksi kuuluisa Jativaan, jonka erikoistuote oli vaaleanpunainen paperi. Espanjan kautta paperin levisi muuallekin läntiseen Eurooppaan. Espanjassa ja Maghrebin alueella kirjaformaatiksi vakiintui neliö.

 

Sivistyksestä kiinnostuneen Timur Lenkin koko Lähi-idän ja Keski-Aasain kattaneella hallintokaudella 1400-luvulla syntyi jälleen uudenlainen kirjoitustyyli nimeltä nast' aliq. Tyyli on helposti tunnistettavaa lennokkaassa diagonaalisuudessaan. Samoihin aikoihin syntyi myös kalligrafiseen kauneuteen perustuva, yksittäisinä lehtinä toteutettu qita'-runous.

 

1500-luvulla syntyi jällen uusi, erittäin kestäväksi osoittautunut kirjotustyyli naskh, tällä kertaa ottomaanien Imperiumissa, johon taitaa nykyisin digitaalisena aikana suunnitelluista kirjaintyypeistä suurin osa perustua.

 

Arabialaisessa kirjoituksessa piisaa kirjoitstyylejä kuten latinalaisessakin. Muita tässä kirjassa mainittuja kirjoitustyylejä ovat esim. tuluth 1000-luvun Persiasta ja muhaqqaq mamelukkikaudelta 1250-1516. Näitä ja naskhia on maallikon vaikea erottaa toisistaan, tai ainakin minun.

 

Oikein opettavainen kirja, josta on varmaan enemmän iloa, jahka silmä tottuu arabialaiseen kirjoitukseen ja alkaa erottaa paremmin sen hienouksia, varsinkin kolmessa viimeisimmäksi mainitussa kirjoitustyylissä. Ja kuten sanottua, on niitä vielä lisää muitakin kuin tässä teoksessa mainittuja. (10.1.2012)