Grafian historia

Jaatinen, Satu. Logo isommalla! Grafia 1933-2018. Helsinki 2018.

Muistan hyvin, kun ensimmäisenä opiskeluvuotenani professori Jukka Pellinen jakoi meille opiskelijoille hienon kirjan Parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua 1980, alaotsikolla Alan vuosittaisen suurkatselmuksen, Vuoden Huiput kilpailun ensimmäinen sato. Kirja oli kertakaikkiaan ensimmäinen lajiaan Suomessa, ja ulkomaisista alan kirjoista minä en silloin mitään tiennyt. Nyt kylläkin on omassakin hyllyssä tätä vanhempia jenkkituotoksia, Art Directors Annualeja, joiden sato on myös ikään kuin kilpailusijoituksista koottua ja sisältäen lyhyitä juttuja joistain suunnittelijoista kuten tuossa Vuoden Huiput -kirjassakin.

Olin tuolloin ensimmäisenä opiskeluvuotenani jonkin verran shokissa. Tämän näköisiä juttujako minukin oli tarkotus ruveta tekemään? Kaikki tuon ensimmäisen Vuoden Huiput -kirjan töistä olivat aivan samannäköisiä. Hyvin amerikkalaisia. Jos siellä jotain eurooppalaisen näköistä oli, se oli banaalin dokumentaristista, sveitsiläisen konkretismin sisällöllisesti banaalia, muka ääriasiallista, höttöä. Pääasiassa linja oli kuitenkin amerikkalainen, ja piirroksissa – olivat ne sitten kirjankansissa tai julisteissa tai missä hyvänsä – oli vallalla se 70-luvulla Suomessa yleistynyt pullapiirrostyyli, jonka oli kai pistänyt alulle Milton Glaser 60-luvun puolella. Ja 80-luvun alun opiskelijasta ne näyttivät auttamattoman vanhainaikaisilta, sillä äitimuorillani oli tämäntyylisesti kuvitettu kalenterikeittiöliina leivinliinana, ja se oli vuodelta 1972.

Ainoa mielestäni kelpo tekele tuossa vuoden 1980 kirjassa oli Kulta Huipulla palkittu Markus Heikkerön lakukampanja.

Kun seuraavan Vuoden Huiput ilmestyivät kirjana, katsoin sen vielä läpi, ja totesin, että tässä maassa ei hyvänä graafisena suunnitteluna koskaan palkita kuin aina yhden näköistä tavaraa kulloinkin, ja niinpä en sen koommin en ole Vuoden Huipuille korvaani lotkauttanut enkä ole koskaan ollut Grafian jäsen. Vuoden Huiput -kilpailuhan oli Grafian järjestämä.

Tässä Satu Jaatisen kirjassa Logo isommalla! Grafia1933-1918 kuvataan sitä, miten graafisten suunnittelijoiden järjestö Grafia kulki paikoin voitosta voittoon ja vähän useammin kriisistä kriisiin. Viimeisimmästä eli siitä, kun kuvittajat irtosivat järjestöstä, kerrotaan hyvinkin laajasti ja järkiperäisesti selittäen, että kuvittajien asiat oltiin tosiaankin jätetty Grafiassa lapsipuolen asemaan mainosgraafikoiden jyllätessä. Voi olla, mutta ennen kaikkea Grafiassa jos missä on kärsitty jatkuvasta 'isän murhasta' eli sukupolvien välisestä kuilusta, kun uudet alalle tulijat ovat halunneet tehdä ikuista pesäeroaan vanhoihin tekijöihin. Trendit kun ovat alalla aina näihin päiviin asti vaihdelleet todella nopeasti.

Tämä Jaatisen kirja Logo isommalla! on toki hieno kirja, jossa edesottamuksiin on mielestäni suhtauduttu rehellisesti ja realistisesti sikäli kun tällainen Grafian ulkopuolinen voi arvioida. Kirjassa on käsitelty esimerkiksi joitain tekijänoikeusloukkauksia jäsenistön itsensä kesken, ja kyllähän matkiminen raivostutti ollessaan johonkin maailmanaikaan melkoinen vaiva, ja se oli varmaan yksi syy siihen, että Grafiasta joihinkin aikoihin on erottu massoittain, kun ei haluttu olla tiettyjen tyyppien kanssa missään enää tekemisissä.

Vaikka tässä ei nyt olekaan kyse millään muotoa plagioinnin asteisesta toiminnasta, niin en malta olla huomauttamatta, että kyllä tämän kirjan ulkoasu tuo mieleen Kerry William Pursellin teoksen Josef Müller-Brockmann. Kun tässä Jaatisen kirjassa lukuja erottavissa aukeamissa on taustalla ikään kuin ruutupaperi, mainitussa Müller-Brockmannista kertovassa teoksessa on vastaavassa funktiossa vanhan hyvän ajan taittopohja rivityksineen. Molemmissa on koko sivun kokoiset lukujen numerot tällaisella raidotetulla tai ruudutetulla pohjalla, joskin tässä Logo suuremmalla! -kirjassa jättinumerot ovat aina eri kirjaintyyppiä, kunakin vuosikymmenenä muodissa ollutta. Ja Müller-Brockmannissa nämä numerot ovat vasemalla aukeman sivulla, Logo suuremmalla! -kirjassa oikealla…

Ja Logo suuremmalla! -kirjassa on mukavasti tuotu mukaan maailmanhistoriallinen konteksti. Tosin teksti on negaa flouresoivalla oranssilla, mikä ei ole parhainta mahdollista luettavuudeltaan, mutta ei se mitään. Konteksti olisi ehkä voinut olla yleisen maailmanhistorian sijaan graafisen suunnittelun maailmanhistoria. Esimerkiksi siten, että vaikkapa jättinumeroiden kirjaintyypeistä oltaisiin kerrottu yhdessä niiden muotiintulemisajan graafisen hengen kanssa. Vaikkapa 1990-luvun tunnusnumerona olevan Blurin suunnittelijasta Neville Brodysta olisi voinut kertoa samoin kuin siitä, että vaikka tietokoneet tulivat 90-luvulla, kyseisen kirjaintyypin idea piilee valoladonnan valotusvirheessä.

Tämä kirja ei siis esittele Suomen graafisen suunnittelun historiaa vaan Grafia-nimisen järjestön historiaa, mutta silti 70-luku jäi mielestäni vähän ohueksi. 60-luvusta kerrotaan, että pientä valtaamisen meinikiä olisi ollut Grafiankin piirissä, mutta ilmeisesti politiikka ei näkynyt 70-luvun Grafiassa läheskään siinä määrinkuin muussa yhteiskunnassa, joskin se näkyi kyllä selvemmin muussa graafisessa suunnittelussakin kuin siinä, jota Grafian jäsenet tekivät.

Grafia ei siis suinkaan edusta koko suomalaisen graafisen suunnittelun kenttää, minkä olisi ehkä voinut selvemminkin mainita. Toki se näkyy kirjassa itsestäänkin siinä, että kirjassa kerrotaan Grafian jäsenistön vaihdelleen ja eroamisia tapahtuneen runsaastikin, samoin kuin siinä, että esimerkkeinä käytettyjen graafisten tuotosten tekijöinä toistuvat samat nimet – kenties jopa sinä mitassa, että siitä saattaa riittävän yksinkertaiselle lukijalle juolahtaa mieleen, että kylläpä Suomessa on ollut vähän graafisia suunnittelijoita.

Mutta hyvärytmisesti taitettu kirja. Oikein hyvä ja tarpeellinen teos. (30.8.2018)