Montaignelainen elokuva

Grotenfelt, Georg. Speglingar/

Heijastuksia. 2016.

Kävin äsken katsomassa ennakkonäytöksessä Kuvakukossa Georg Grotenfetin von Wrightin taiteilijaveljeksistä kertovan elokuvan, jonka alkuperäis- eli ruotsinkileinen nimi on Speglingar, mutta joka on suomennettu Heijastuksia, joskin minä olisin kääntänyt 'kuvajaisia'.

Elokuvan paras puoli oli se, että se ei ollut lastenelokuva. Tässä elokuvassa ei totisesti käsitelty nuoruuden ongelmia eikä seksuaalisia traumoja, ja olikin ilo katsoa aikuisten ihmisten visuaalista pohdintaa joidenkin ihmisten elämänmenosta ja sen asettumisesta visseihin uomiin tietyssä paikassa, tässä tapauksessa siis lähinnä Haminalahden kartanossa tuossa Kuopion kupeessa. Eniten oli puhe Ferdinandista, jota esitti elokuvassa Carolus Enckell, joka taitaa tosiaan olla aika samannäköinen esittämänsä henkilön kanssa.

Kuvaus oli klassisen kaunista, ja silmään pistivät tarkat 'lintukohtaukset'. Miljöön nykyaikakuvat olivat vain vähän valintateitse romantisoituja. Savolaista pusikkomaisuutta oli melkeinpä hämmästyttävän paljonkin jäänyt hautautumatta kulttuurimaisemaan. Wrightien omat maisemakuvathan ovat hyvin lorrainemaisia, vahvasti kultivoituja.

Toinen hyvä puoli on se, että elokuva edustaa sitä nousevaa ilmiötä, että ihmiset tekevät omalla kaveriporukalla taiteellis-poliittis-pornoottisia tuotoksia hyvin suppealle yleisölle eli tuolle samalla omalle kaveriporukalleen. Kyllähän tämä elokuva oli vähän seurapiirien sisäpiirijuttua... Mutta silti. Tälläiseen on kirjallisuuden ja elokuvan parissa nyt ensimmäisen kerran mahdollisuus, kun niin kirjojen kuin elokuvien fyysinen tekeminen on halpaa ja tekijälle teknisesti helppoa. Tämä merkitsee itsenäisyyttä ja aivan uudenlaisten aihepiirien ja aiheiden käsittelytapojen mahdollisuutta ehkä päästä julkisuuteen ylipäätään, mutta ennen kaikkea ja varmasti tämä on mahdollisuus ylipäätään tuottaa jotain muuta kuin massahöttöä – edes suppeille kohderyhmille. Voin hyvin kuvitella, että jos tälläkin elokuvalla olisi ollut joku iso tuotantoyhtiö takanaan, olisi vaadittu, että pitää ottaa nuoriso huomioon, sillä valtavirta on lastenkulttuuria eikä sen sekaan mahdu rahamielessä mitään muuta. (Vaikka kaikki tietävät, tai ainakin opetusministeriö väittää, että nuorisoa ei enää ole edes olemassa, sillä se on loppunut.)

 

Minusta tämä on hyvä kehityskulku ja johtaa toisenlaisten maailmantulkintojen syntymiseen. Ei ehkä niiden valtavirtaistumiseen, mutta ne tulevat näkyviksi edes joillekin. Ehkä syntyy uusia genrejäkin. Tätäkin elokuvaa tekijät kutsuvat esseeksi. Olen sama mieltä. Tämä ei ollut dokumentti, siihen faktoja oli liian vähän, eikä tämä ollut pelkkää fiktiota. Kyseessä oli pohdinta, oikeastaan hyvin montaignelaisessa hengessä.

Ihan jees. (7.12.2017)