Hatsune Miku = tulevaisuuden 1. ääni

(Wired Nov. 2012. Verini, James. Immaterial Girl.)

Taannoin lukemani Cool Japan Design -kirja alkoi isolla kokonaisuudella hahmosta nimeltä Hatsune Miku. Monet ovat varmaan törmänneet hahmoon tietämättä, että kyseessä on nimenomaisesti Hatsune Miku. Hatsune Miku on maallikon silmissä tyypillinen mangapersoona tukkapantakissankorvineen ja klipsikiinnitettyine solmioineen. Lyhyt musta kumihame tietenkin, ja pitkälle reisiin ulottuvat saappaat. Näitä mahtuu 850 tusinaan. Lähinnä Hatsune Miku erottuu muista mangahahmoista siinä, että hän on turkoosin sininen, etenkin turkoosinsinitukkainen.

Nyt Hatsune Miku oli päätynyt jo uusimpaan Wired-lehteenkin.

Miku on syntynyt markkinointitarkoituksiin, ja Japanissa melkein firmalla kuin firmalla pitää olla jonkinlainen maskotti - jopa Tokion poliisilla on lentävä hiirimäinen Pipo-kun.

Miku syntyi, kun tarvittiin jotain markkinoimaan Cryptonin vituaalista ääniohjelmaa Vocalvoid 2. Ensimmäisen version myynti oli mennyt pieleen. Toisen version markkinointiin Cryptonin toimitusjohtaja päätti, että tarvitaan idoli.

Yksi mielenkiintoinen aasialainen ilmiö on taiteilija/suunnittelijakollektiivit, jotka vastoin länsimaista yksilöllisyyden ihannetta toimivat ryhminä. Hatsune Mikuakin palkattiin suunnittelemaan tällainen ryhmä, joka käyttää itsestään nimeä Kei. Ja niin hahmo sitten syntyi kuin Athene konsanaan eli Crypton Future Median palkkaaman Kei-ryhmän päistä. Tämä tapahtui vuonna 2007. Hahmo on siis koneellisesti valmistetulla äänellä laulava poptähti, ja olomuodoltaan se on animoitu holografinen projektio. Bändin soittavat jäsenet ovat eläviä ihmisiä. Eli tämä animoitu holografi pitää konsertteja, vieläpä suosittuja.

Hatsune Mikun ympärille ei kuitenkaan olla kehitetty mitään varsinaista tarinaa. Se ei asu missään, sillä ei ole kavereita, se ei tee mitään sen kummempaa kuin laulaa koneäänellään massakonserteissa. Se ei koskaan kuole tai sairastu, eikä sitä tavata toikkaroimassa kännipäissään. Ihmiset voivat siis kuvitella sen elämän aivan millaiseksi vain.

Tätä, että hahmo on toisaalta täysin keinotekoinen mutta toisaalta tekijänoikeudesta vapaa, pitää japanilainen kulttuurikriitikko Hiroki Azuma Hatsune Mikun oleellisimpana piirteenä. Tällöin originaalin ja kopioiden ero häviää. Kukaan ei ole ilmoittautunut originaalin oikeuksien haltijaksi. Hatsune Miku-fanit eivät välttämättä edes tiedä, minkä firman 'tuote' se eivätkä varsinkaan, ketkä hahmon ovat luoneet. Tai itse asiassahan se ei edes ole tuote. Se on markkinontiväline. Se auttoi toki suuresti varsinaisen tuotteen markkinoinnissa, mutta ennen pitkää markkinointiväline alkoi elää omaa elämäänsä saada omia faneja.

Kuten jo 70-luvulla Cleverin tuotteelle Gundam-robotille Hatsune Mikunkin ympärille on luotu animeuniversumi. Vaikka Gundam-yritys epäonnistui, sen ympärille muodostui jonkinasteinen kultti, jonka tiimoilta yleisö loi itse kaiken maailman mangaa sun muuta itse tehtyä T-paitaa hahmon tiimoilta. Tämä on tietenkin absurdia. Periaatteessahan oheistuotteet ovat mainontaa, jota ihmiset jotenkin houkuttelemalla houkutellaan ostamaan, ja siis hoitamaan mainonta ja vielä maksamaan siitä. Gundamin tapauksessa ihmiset ryhtyivät tähän eivät vain yrityksen houkuttelemina vaan oma-aloiteisesti.

Niinpä tässä onkin päädytty jo siihen, että Yhdysvalloissa MIT:ssä pidetään Hatsune Miku -kursseja.

Tänään puhuttiin aiheesta työpaikan väen kanssa ruokapöydässä. Pohjanmaalla on tietenkin sama ongelma kuin kaikilla muillakin työpaikoilla eli esimiehet komentelevat kaiken maailman kokouksiin, joiden merkitystä alaisten on vaikea ymmärtää. Tosin myönnän, että täällä näitä kokouksia on Itä- ja Etelä-Suomea vähemmän, mutta sen edun kompensoi toinen ongelma eli se, että kokoukset ovat milloin milläkin paikkakunnalla. Eräs kollega totesi: "Meistähän voisi tehdä tuollaiset 'hatsulat'. Sanotaan sitten aina x:lle, että 'hatsula' tulee".

 

Kuten minä tuon Cool Design Japan -kirjan yhteydessä myös Wire-lehden kirjoittaja James Verini kiinnittää jutussaan Immaterial Girl huomiota Hatsune Mikun ympärille kasvaneeseen pornoon, jonka tuottamiseen vähän toisella kymmenellä tai jopa nuoremmat tytöt osallistuvat tuottamalla Miku-laulujaan, Miku-videoitaan sun muita jaeltavaksi AppStoren ja Amazonin kautta. On myös suoranaisia Miku-pornokauppoja. Osa tästä tavarasta on Verinin mukaan brutaalin sadomasokistista. Kuulema Cryptonin toimistusjohtaja Itoh ei pidä tätä mitenkään paheksuttavana, vaan pitää pornoa vain yhtenä tapana ihmisten reagoida emotionaalisesti Hatsune Mikuun.

 

Kyllä japanilaiset ovat kummallisia... (15.11.2012)