Outo Afrikka-dokumentti

Heikkinen, Markku. Ei tietä kotiin. Suomi 2017.

+ Suomen Punaisen Ristin työntekijät

 

Kuopiossa elokuvateatteri Kuvakukossa 19.3.2018 klo 16.00

Käytiin eilen katsomassa Markku Heikkisen dokumenttielokuva Ei tietä kotiin. Sen päähenkilö Charles on Kongosta Ruandaan ajettu pakolainen, joka päätyi Suomeen, jahka hänen vaimonsa ja leirillä syntynyt tyttärensä olivat tulleet tänne ensin. Hän on yritteliäs ja sopeutumiskykyinen, mutta päättää silti tai ehkä sitä johtuen lähteä takaisin Afrikkaan, sillä hän haluaa perustaa kotiseuduleleen Kongon Masisiin koulun.

Hänen mukaansa siellä ei ole koulua, joskin sitä ennen sinne pitää saada tie. Vasta siten sinne saadaan rauha.

Elokuvan esitystä seurasi keskustelutilaisuus. Koska nyt on Suomen Punaisen Ristin rasismin vastainen viikko, mukana oli kaksi järjestön edustajaa, joista toinen oli palkallinen työntekijä. Tämä vätti, että Kuopio ei ole ottanut vastaan kuntakohtaisia maahanmuuttajia.

Paitsi että Kuopio ottaa vuosittain 50-60 maahanmuuttajaa kuntapaikoille.


Mainitun seikan paljasti yleisön joukossa istunut henkilö (ja minä tarkastin faktan aamulla). Hän oli matkustellut Kongon ja Ruandan seuduilla laajasti, ja hän tiesi kertoa myös sen, että Masisissa, jonne Charles haluaa koulunsa perustaa, on jo koulu, on ollut yli 10 vuotta. Epäilemättä sillä seudulla on hyvä olla enemmänkin kouluja, mutta dokumentissa annettiin ymmärtää, että siellä ei ole kouluja lainkaan.

Syntyi vaikutelma, että tuo yleisön joukossa istunut nainen olisi jopa ollut itse organisoimassa tuota kouluhanketta jollain tasolla, ja nyt hänelle väitettiin päin naamaa, että tuo työ ei ollut ollut minkään arvoista, ja tämä vain siksi, että siten saatiin Charles näyttäytymään suurempana sankarina.

 

Tämä asetti kyseenalaiseksi myös kaiken muun, mitä tilaisuudessa esitettiin, jonkin verran myös elokuvan itsensä.

Tämä onkin ongelma kaikessa hyväntekeväisyystyössä. Se vetää herkästi puoleensa ihmisiä, jotka haluavat esiintyä hyveellisempianä kuin ovat.

Harmittaa, että ehtinyt ottaa poistuttaessa tuota naista kiinni hihasta ja kysyä häneltä tarkemmin. Sillä kyllä tuossa Heikkisen hommassa alkoi vaikuttaa olevan jotain mietityttävää. Jos ihminen menee paikan päälle Ruandaan/Kongoon tekemään dokumenttia siitä, että joku haluaa tuohon paikkaan koulun, koska siellä ei muka sellaisia lainkaan ole, hän ei ole voinut olla saamatta tietää, että siellä on jo koulu, ja vieläpä saman maan organisoima, jota kuvauslupia byrokratian rattaissa hakeva dokumentaristi itse edustaa. (20.3.2018)