Helmut Kronesta

Isosta egosta on hyötyä amerikkalaisilla mainosmarkkinoilla.

Heräsin aamuna huonolla tuulella. Olin nähnyt unta, jossa kaikki meni pieleen, ja mikä pahinta omasta syystäni.

 

Uni saattoi johtua siitä, että olin viikonloppuna lueskellut Clive Challisin kirjaa Helmut Kronesta. Helmut Krone ei kuulu lemppareihini graafisten suunnittelijain joukossa, enkä usko, että hän oli kovinkaan hyvä ihminen. Eikä usko Challiskaan.

 

Esimerkiksi Kronen kuuluisssa Volkswagenin kokosivun (ja koko aukeamankin) ilmoituksissa oli aina tarkalleen sama rakenne. Teksti aina alaosassa, mustana täysin valkoisella pohjalla, leipis blokkiladontana, otsikko keskitettynä. Kaikki Futuraa, Paul Rennerin piirtämää kirjaintyyppiä vuodelta 1927 - oikein näyttävää aikanaan, kun ensimmäisiä myös gemenat sisältäviä groteskityyppejä alettiin väsätä, mutta sittemmin se on osoittautunut leipätekstinä vähän huonosti luettavaksi, koska a:t ja o:t menevät helposti sekaisin - Futuran gemena a:ssa kun on pelkkä silmukka, ei koukkua. Krone yritti pelastaa leipiksensä lisäämällä reippaasti riviväliä.

 

Tekstien yläpuolella oli sitten leikkauksiin ulottuva kuva. Kuvissa oli aina jokin jippo, joskus ihan itsenäinen, useinmiten tekstisisällön kanssa kommunikoiva. Esimerkiksi volkkarin vuoden 62 mallin ilmoituksessa sanotaan otsikossa jotain sellaista, että vuoden 62 mallista ei kannata näyttää kuvaa, koska se on samannäköinen kuin kaikki aiemmatkin. Ja kuvana oli valokuva valkoisesta taustakankasta. Joskus tämä oli jopa painettuna neljällä värillä…

 

Totta kai ne jipot ovat hauskoja, mutta kyllähän niissä ilmoissa on myöskin se 50/60-lukujen vaihteen pakkomielle, jonka mukaan vältettiin kaikkea 'näpräämistä', käsityöläisyyteen viittaavaa. Kaiken piti olla konemaista, itsetarkoituksellisesti ja päämääränä sinänsä. Sen sijaan valokuvien ottamisessa oltiin valmiit näkemään paljonkin vaivaa, sillä ne teot olivat 'isoja', eivät näpräämistä, ja ne tehtiin 'koneella', kameralla suoraan. Itse graafinen tekniikkahan noissa VW:n ilmoissa on ollut sellainen, että negafilmit tekstistä ja kuvista vain punaisella teipillä yhteen, ja se oli siinä.

 

Helmut Krone oli ns. vaikea ihminen. Kun Krone oli alkanut jo käydä kaikkien hermoille Doyle Dane Bernbachilla, siellä suoritettiin uudelleenjärjestelyjä. Kävi ilmi, että Krone ei saanutkaan yhtä hyvää palkkaa kuin joku toinen, ja Krone joutui ihmettelemään tälle toiselle, että kyllähän minä tiedän, että sinä olet parempi kuin minä, mutta että näin paljon. Kronen sai huoneen, joka oli 16 tuumaa pienempi kuin jonkun toisen, ja niin piti seinä purkaa ja rakentaa uudelleen 8 tuumaa siirrettynä, että huoneista saatiin samakokoiset. Sitten Krone sai potkut.

 

Sitten tuli takaisin yritettyään siinä välissä pitää yhteistä firmaa parin kaverinsa kanssa.

 

Mutta näin vanhoilla päivillään sitä on jo saanut hiukan valmiutta tutustua myös vastapuoleen. Joskin kyllä siitä edelleen huonolle tuulelle tulee. (26.3.2012)