Ylistys Helveticalle

Helvetica forever.

Malsy, Victor & Müller, Lars (eds.) Saksa 2009.

Jo joitain vuosia sitten täytti 50 vuotta kirjaintyyppi nimetä Helvetica, mistä syntyi melkoinen numero. Vuosipäivän juhlistamiseksi tehtiin jopa elokuva.

 

Näyttelyitä oli useampi, yksi New Yorkin MoMassa, toinen Düsseldorfin ammattikorkeakoulun järjestämä, joka kiersi myös Bulgariassa ja Japanissa sekä Osakassa että Tokiossa. Käsillä oleva kirja Helvetica forever on julkaistu Düsseldorfin ammattikorkeakoulun näyttelyn yhteydessä, ja kirjan kokoajat Victor Malsy ja Lars Müller kuuluivat myös koko näyttelyn suunnittelijaryhmää. Kirjan kustantajaksi on kuitenkin mainittu Lars Müller Publishers eikä Düsseldorfin ammattikorkeakoulu.

 

Ja tämä on vain toinen saman tahon saman asian tiimoilta julkaistuista kirjoista. Toinen (tai ensimmäinen) on nimeltään Helvetica. Hommage to a Typeface.

 

Ja totta kai myynnissä oli oheistuotteita, kasseja ja rintamerkkejä, jotka tehtiin Helvetica forever-kirjan kansimateriaalina käytetystä kankaasta. Nimittäin tämä käsillä oleva kirja on sidottu vanhan hyvän ajan tyyliin pellavaan, ja musta folioitu teksti on lyöty kunnon monttuihin. Ja mustat kapiteelinauhat…

 

Harva asia on niin vaikeaa kuin leipätekstiksi kelpaavan kirjaintyypin suunnittelu. Joihinkin asioihin on selviä normeja, kuten että helppolukuisessa kirjaintyppissä on korkea x-korkeus. Meikäläinen kirjoitusjärjestelmä on ns. kaksoiskirjainjärjestelmä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikista aakkosista on kaksi versioita, versaali eli suurakkonen ja gemena eli pienaakkonen. Kaikki kirjoitusjärjestelmät eivät ole kaksoiskirjainjärjestelmiä - esimerkiksi heprea ei ole, vaikka sekin on aakkoskirjoitusta. Latinalaisen täyden painokirjainaakkoston piirtämiseen tarvitaan vähintään neljä apuviivaa, mistä johtuu sanonta, että meikäläinen aakkosto on neliviivainen. Peruslinjaksi sanotaan sitä apuviivaa, jolla seisoo vaikkapa nyt veraali-A, ja keskilinjaksi sanotaan sitä, johon ulottuu ylälaidastaan gemena-x. Ja tämän välimatkan peruslinjasta keskilinjaan (eli gemena-x:n korkeuden) pitää olla riittävän suuri verrattuna versaalikorkeuteen.

 

Helveticassa on yksi kirjaintyyppimaailman suurimmista x-korkeuksista. Asiaa on helppo havainnoida kirjoittamalla jotain 12 pisteen Helveticalla ja viereen jotain jollain muulla (joskaan ei Helvetican piraattileikkauksella kuten vaikkapa nyt Arialilla) samankokoisella. Yleensä Helveticalla kirjoitettu näyttää isommalta.

 

Tuohon asti kaikki on helppoa. Helppoa on vielä katsoa, etteivät silmukat mene tukkoon, että ylä- ja alapidennykset eivät ole liian pitkiä, että poikkiviivoilla varustettujen kirjainten poikkiviivat eivät saa olla liian korkealla (esim. A ja F) tai matalalla (esim. H ja E), että ne näyttäisivät olevan samalla korkeudella kaikki… Mutta sitten se alkaa.

 

Helveticaa alettiin suunnitella 1956, kun sveitsiläisessä Haas'she Schrifrgieserei AG:ssa todettiin, että jo pidempään valmistuksessa ollutta Akzidenz Groteskia piti uudistaa. Oli nimittäin käynyt niin, että groteskikirjaimet (päätteettömät kirjaimet) olivat tulleet ennennäkemättömään muotiin toisen maailmansodan jälkeen ennen kaikkea Sveitsissä, jossa oli syntynyt uusi 'kansainvälisen tyylin' tai 'sveitsiläisen tyylin' nimellä kulkeva, ehdottomaan asiallisuuteen pyrkivä graafisen suunnittelun suunta, josta nimensä mukaan oli tullut kansainvälinen. Tämä tyyli suosi groteskeja, ja huhu kertoi, että kilpaileva ranskalainen Deberny & Peignot -kirjainvalmistaja oli suunnitteluttamassa sveitsiläisellä Adrian Frutigerilla uutta, veret seisauttavaa groteskia. Maailmalle olivat räjähtäneet valtavat groteskeja nielevät markkinat.

 

Groteskeja oli siis ollut olemassa jo aiemminkin. Ensimmäisiä oltiin väsätty Caslonin kirjakevalimossa Briteissä jo 1800-luvun alkupuolella, mutta vain versaaleina, ilmoituskäyttöön. Gemenoitakin oltiin kokeiltu, mutta menestyksettä. Ensimmäisiä laajaan käyttöön otettuja, myös gemenat sisältäviä groteskikirjaimistoja olin Edward Johnstonin kirjaimisto Lontoon maanalaiselle. Tämä toteutettiin koko maanalaisen tarpeisiin vuonna 1916 käsin piirtämällä.

 

Valetuiksi kirjakkeiksi asti päätyneitä toista maailmansotaa edeltäneitä groteskeja olivat vaikkapa Eric Gillin Monotype'ille suunnittelema Gill Sans ja Paul Rennerin Bauerille piirtämä Futura. Mutta näissä oli vikoja. Futuran muotokieli on liian yksipuolinen, mistä seuraa, että vaikkapa a:t ja o:t saattavat mennä sekaisin - Futuran gemena a:ssa kun on vain silmukka, ei koukkua. Gill Sans puolestaan oli liian tunteellinen toisen maailmansodan jälkeisen aikaan, kun juuri oltiin opittu, että jos tunteilleen antaa vallan, kohta on miljoonia ruumiita riesana.

 

Mutta Akzidenz Grotesk oli mukavan asiallinen aikakauden tarpeisiin. Se vain oli käymässä vähän vanhanaikaiseksi. Se oli kuitenkin suunnittelun pohjana, kun Haasin johtaja Eduard Hoffmann (1892-1980) valitsi Max Miedingerin (1910-1980) sitä rukkaamaan.

 

Tässä kirjassa on painettuna kuvia Hoffmannin vihosta, johon on koottu kirjelappusia ja pikkuisia koevedoksia, joissa verrataan Akzidenz Groteskia ja uutta, tässä vaiheessa Neue Haas Groteskiksi kutsuttua kirjainta.

 

Kirjaintyypin valmistus oli metallisen irtokirjakkeen aikoihin työläs prosessi. Aluksi kirjaimet piirrettiin umpimustalla noin 10 cm korkuisiksi, mistä ne pienennettiin mekaanisesti patriiseihin, eli 'leikattiin' metallsiten tankojen päihin. Näillä patriiseilla valmistettiin matriisit, muotit, joilla voitiin sitten valaa rajaton määrä irtokirjakkeita tuosta kirjaimesta. Ja sama kaikille kirjainko'oille. Koska valmistusprosessi oli pitkä ja kallis, kirjaintyypin ostaminen painotalollekin oli kallista, ja lisäksi kirjakkeet painoivat melkoisesti.

 

Yksi syy siihen, miksi Akzidenz Grotesk oli käynyt vanhanaikaiseksi, oli se, että 50-luvun lopussa graafiset suunnittelija halusivat kirjaimista useampia leikkauksia. Sekin oli melkoinen ongelma, sillä kirjaimesta ei saada vaikkapa nyt lihavaa versioita vain lisäämällä viivan paksuutta. Usein miten joudutaan muuttamaan myös suhteita, jopa muotoja, siten, että kirjaimet näyttävät samoilta eri leikkauksissa. Esimerkiksi Helvetican normaalileikkauksessa on gemena a:n pylväässä pikkuinen kaartuva häntä, joka typistyy koko ajan lihavampiin leikkauksiin siirryttäessä.

 

Ja nyt huhu kertoi, että Frutiger oli kehittämässä leikkaussarjojen suunnitteluun aivan uutta menetelmää…

 

Ensimmäiset Neue Haas Groteskin leikkaukset olivat valmiita vuonna 1957, mutta siihen se ei jäänyt, vaan uusia leikkauksia tehtiin koko ajan lisää. Uusien leikkausten tarve oli niin suuri, että Haasilla turvauduttiin kepulikonsteihin, kuten että myytiin vanhojen groteskien leikkauksia Neue Haas Groteskin nimellä. Tehtiinpä jopa niin, että kun markkinat vaativat lihavaa kavennettua ja erittäin lihavaa levennettyä Neue Haas Groteskia, silpaistiin vanhoista Superba-nimisistä egyptienneistä (kirjaintyyppejä, joiden päätteet ovat paksuja kuin kirjainrunko) pois päätteet ja myytiin sitten niitä siihan asti, kun oikeat saatiin tuotantoon.

 

Erilaisia Helvetican leikkauksia valmistettiin vielä pitkälle 1970-luvulle. Vuodesta 1964 Miedinger ei kylläkään enää ollut remmissä, vaan hänet vaihdettiin nuorempaan suunnittelijaan, Alfred Gerberiin.

 

Kilpailu markkinoilla oli siis todella kovaa. Ja se koveni kaiken aikaa. Haas valmisti vain irtokirjakkeita käsin ladontaan, ja oli selvästi tarvetta saada uusi kirjain myös koneellisen ladonnan käyttöön.

 

Stempel oli saanut Folio-nimisen groteskinsa saksalaisen Linotype'in tuotantoon. Linotype oli ladontalaite, joka latoi jokaisen kirjaimen erikseen matriisella, ja ladonnan suoritettuaan valoi sitten kokonaisen rivin kohokirjaimiseksi riviksi. Sen kanssa kilpaili amerikkalainen Monotype, jonka koneet perustuivat sille, että ladontalaite valoi jokaisen yksittäisen kirjaimen kerrallaan.

 

Sveitsitä käsin pyrittiin tienkin yhteisyöhön Linotype'in kanssa, mutta uusien groteskien rintamalla kirjakevalmistaja Stempel uhkasi lyödä Haasin. Stempel oli saanut Linotype'in koneisiin kirjaimensa nimeltä Folio, mutta mutta… Graafiset suunnittelijat eivät sattuneet pitämään siitä, sillä sen viivat olivat ohuenpuoleiset ja saattoivat painojäljessä mennä poikki. (Nykyisin tätä ongelmaa ei enää ole. Folio on ihan nätti kirjain, varsinkin sen kavennetut leikkaukset.)

 

Linotype otti ilmeisen tuskallisten neuvottelujen jälkeen Neue Haas Groteskin tuotantoonsa. Mutta kiire oli taas. Muutamat isot sanomalehdet olivat ilmoittaneet, että ellei Helveticaa tule pian saataville, ne siirtyvät käyttämään Foliota. Linotype'in epäröinnin taustalla oli pelko, että sen muiden groteskin myynti kärisii, jos Helvetica tulee valikoimaan koko laajuudessaan.

 

Mutta kaupat tehtiin, joksin Linotype vaati nimmen vaihtamista. Neue Haas Groteskista tuli Helvetica. Helvetican leikkaaminen Linotype-koneille sopivaksi alkoi vuonna 1960, ja sitä alkoi tehdä Arthur Ritzel.

 

Mutta voihan… sillä tässä oltiin sitten jo vaiheessa, jossa valoladonta uhkasi nurkan takaa samalla kun off set alkoi korvata kohopainoa.

 

Helvetica jatkoi kuitenkin voittokulkuaan myös valoladonnassa ja sittemmin vielä digitaalisen ladonnan aikakaudella. Digitaalista käyttöä varten kirjainta on uudistettu, mutta enpä menisi sanomaan, että hyvään suuntaa. Kirjaimia nimittäin on levennetty ja pyöristetty niin, että varsinkaan laihemmat leikkaukset eivät tee oikeutta alkuperäiselle designille. Laiha ja ekstralaiha Neue Helvetica vaikuttavat siltä kuin olisivat kotoisin ITC:n tuotannosta ja kenties jopa Herb Lubalinin kynästä. ITC:llä väännettiin kaikista kirjaimista uusia versioita ja tehtiin niistä ällistyttävän leveitä ja avonaisia. Minkä seurauksena ne ovat söpöjä. Ja sama vika on nyt Neue Helvetican laihoissa leikkauksissa. Söpö Helvetica?

 

Koska kysyntä oli suurempaa kuin mihin tarjonta kykeni vastaamaan, Helveticasta alettiin jokseenkin välittömästi tehdä piraattileikkauksia. Esim. Bertholdin AG Buchia (1969) en ainakaan minä pystyisi erottamaan aidosta Helveticasta.

 

Nykyisin tunnetuin Helvetican kopio on Arial. Se kehitettiin alkujaan IBM:lle, valmistajana Monotype, jolloin sen nimi oli Sonoran Sans. Sitten Microsoft otti sen käyttöönsä nimellä Arial, ja tämä onkin yksi lukuisista syistä, joiden takia Bill Gates pitäisi hirttää munistaan. On totta, että Arialin pystyy kyllä erottamaan Helveticasta varsinkin, jos koko on pikkuisen isompi (esim. gemena a, versaali G ja R…), mutta yhtä kaikki, minusta tällainen kopioiminen on epäeettistä.

 

Kaikkia näitä asioita voi tutkailla tästä kirjasta, sillä tässä on tosi hyvin näytteitä.

 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Siinä ei ole ns. varsinaista leipätekstiä, vaan kirja on kokoelma erilaisia kirjoituksia ja kuvaosioita. Varsinaisin teksti on Helveticoista Helveticointa mitä tänä päivänä saa eli Neue Helvetica 75:ta, lihavaa siis. Ja riittävän isoa, että näkyy. Ilmeisesti on laskeskeltu, että Helveticaa käyttäneet graafiset suunnittelijat alkavat olla jo siinä iässä, että ikänäkö vaivaa. Kirja on kuin yhtä suurta ingressiä. Iso osa tosi faktoista on leipätekstikoossa ladotuissa 'kuvateksteissä', jotka voivat olla hyvinkin pitkiä ja perusteellisia.

 

Hauska kirja. (6.2.2011)