Hollannikastehtaalla

Viialan Nahkatehdas ja Korkakosken Kenkätehdas. Näyttely Emil Aaltosen museossa 23.3.-11.12.2016

 

Viialan Nahkatehdas 1920-1995 Korkakosken Kenkätehdas 1897-1983. Näyttelyjulkaisu. Tampere 2016.

Tampereella käväisimme Pyynikinlinnassa. Tässä Emil Aaltosen (1869-1949), kenkätehtailijan, kodissa on nykyisin hänen nimeään kantava museo. Alakerta toimii kotimuseonaa, yläkerrassa pidetään vaihtuvia näyttelyitä, ja meidän visiittimme aikana esiteltävänä oli kaksi Aaltosen yhtymän tehdasta, Viialan Nahkatehdas ja Korkeakosken Kenkätehdas, joka tosin teki myös nahkavaatteita.

 

Tunnetuin Korkeakosken Kenkätehdas lienee hollannikkaiden valmistajana, noiden minun nuoruuteni crocsien. Tätä ei yllätyksekseni korostettu näyttelyn markkinoinnissa eikä esillepanossakaan, mutta ohessa kuva näyttelyjulkaisun aukeamasta, jossa sentään on kuvituksena hollanikasilmoitus, tuotenimellä Ortopal. Jos minä olisin päässyt suunnittelemaan tätä näyttelyä, siinä olisivat kyllä holskut enemmän kopsaneet, mutta hyvä tämä oli näinkin.

Näyttelyn etu on siinä, että esitellään kahden tehtaan historiaa. Emil Aaltonen henkilönä on näiltä osin pidetty taka-alalla. Näyttelyn suunnittelijoiden lailla minäkään nimittäin en usko, että yksittäisten persoonien osuus historiassa on läheskään niin suuri kuin meidän individualistinen aikamme olettaa. Suomessa
olisi ollut merkittävää kenkäteollisuutta ilman Aaltostakin, sillä olihan täällä vaikuttamassa hänen kanssaan samana vuonna syntynyt kenkätehtailija Edvard Wallenius, jolta Aaltonen sitten osti juuri Korkeakosken tehtaan.

Korkeakosken tehdasalue kehittyi aikakauden hittituotteen hollannikkaiden valmistuspaikaksi sitä kautta, että siellä oli helposti saatavissa sähkövirtaa omien tai ainakin ennen pitkää omien koskien ansiosta. Siellä siis saattoi sorvata paljon voimaa vaativia paitsi puukorkoja, myös lestejä, ja sitä myöten myös hollannikkaiden puupohjia. Tätä varten oli tehdasalueella ihan oma tehtaansa, ennen pitkää nimeltään Suomen Puunjalostus Oy, jossa omistajina olivat Emil Aaltonen ja hänen vävynsä.

Näyttely ja näyttelykirja Viialan nahkatehdas 1920-1995 Korkeakosken kenkätehdas 1897-1983 valaisevat ainakin minun kaltiaselleni asiaa tuntemattomalle po. teollisuudenalan nopeaa kehittymisestä, ei vain teollisuudenalana vaan maailman visuaalisina muokkaajana. Olimme ennen Pyynikinlinnaan menoa käytte Amurin työläiskorttelimuseossa, missä olin jo ihmetellyt nopeaa asuntojen sisältämän esineistön muuttumista tuosta noin vuodesta 1920 eteenpäin. Ehkäpä siitä on tehtävä johtopäätös, että vuoden 1918 tapahtumat kannattivat. Emil Aaltosen museon edellämainittujen tehtaiden näyttelyssä saattoi sitten hämmästellä sitä, miten nopeasti muuttui teollisuuslaitosten rakentamismuoti. Vieressä on näyttelyssä esillä oleva kuva Viialan nahkatehtaan vuonna 1921 valmistuneesta osasta, ja kyllähän pytinki on vähän palatsimainen.

 

Vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin eli vuonna 1939 nousi viereinen osa samasta tehtaasta, ja menohan on aivan toinen. Jälkimmäinen on jo selvästi funktionalismin hedelmä. Tehdasarkkitehtuurin modernisoimisen ikonin, Walter Gropiuksen suunnitteleman Faguksen kenkätehtaan (1913) lasista verhoseinää ei tässä ole, mutta muuten... Tämäkin kuva on esillä näytelyssä.

Aivan niin kuin Korkeakosken kohdalla minä olisin korostanut markkinahenkisyyden nimissä hollannikkaita, Viialan kohdalla olisin kenties pyrkinyt laajentamaan näyttelyä yhteistyössä huonekaluteollisuuden kanssa, sillä kyllähän se 60-80-lukujen nahkasohvabuumi oli käsittämätön. Viialan tehdas valmisti nahkaa myös tähän tarkoitukseen. Vuosikymmeniä ihmiset suostuivat maksamaan paljon rahaa siitä hyvästä, että saivat hikoiluttaa perseitään nahkasohvissa!

Näytely ja näyttelyjulkaisu kuvaavat siis vauhdikkaasti sitä, miten nopeita muutokset olivat ja miten aina ei suinkaan mennyt hyvin. Wallenius pyöritti Korkeakoskella itse perustamaansa firmaa vain kolme vuotta ennen kuin luopui sen kaikista osakkeista, koska hommasta ei tullut kertakaikkiaan mitään. Johdon vaihduttua alkoi mennä paremmin, ja Aaltonen sitten osti vuonna 1926 tämän merkittävimman, omiaan hiukan kalliimpia kenkiä
valmistavan, kilpailijansa. Näytelyjulkaisussa kerrotaan myös muiden vissien henkilöiden kuin vain johtajien vaikutuksesta toiminnan kehittämiseen molemmilla tehtailla samoin kuin siitä, miten asioihin vaikuttivat kaiken maailman ilmiöt muodista kansainvälisiin suhdanteisiin sotia myöten. Että jos meillä on edessä talouden muutoksia, on niihin sopeuduttu ennenkin, niin väittää tämä näyttely.

 

Koska en ole käynyt Emil Aaltosen museossa kuin tämän yhden ainoan kerran, en tiedä, ovatko yläkerran sivuhuoneiden sisällöt aina samat vai vaihtuvatko ne, mutta yhtä kaikki, niissä oli esillä Aaltosen kenkiä. Viereisen kuvan kengät kelpaisivat minulle tänäkin päivänä.

 

Alemmassa kuvassa on kenkälaatikoita, ja tässä näkee, miten monenlaista tuotemerkkiä valmistettiin Aaltosen eri tehtailla.

 

 

Ja tässä vielä alemmassa osoitetaan, miten lestiä käytetään kengän valmistamisessa.

Yläkerran sivuhuoneissa kerrotaan myös muista hankkeista, joihin Aaltonen uskoi paikoin enemmän kuin muut osallistujat. Tällainen oli Suomen ensimmäinen muovitehdas Sarvis, jossa muovia tehtiin kaseiinista, eräästä
maidon proteiinista. Muovia toki tarvittiin Aaltosen omassa ydinliiketoiminnassakin, sillä sitä käytettiin joidenkin kenkätyyppien korkojen valmistamisessa. Alku yritykseltä meni jokseenkin keturalleen, minkä seurauksena Sarvis ajautui Aaltosen omistukseen, ja sitten se nousikin kuin feenixlintu tullen tunnetuksi etenkin kodintarvikkeista. Toinen tätäkin kauempanakin kenkäteollisuudesta oli Oy Lokomo Ab, mutta sen Aaltonen sanoi halunneensa siksi, että hänen oli aina tehnyt mieli pientä metallipajaa. Hänhän oli pikkupoikana halunnut sepäksi, mutta heiveröinen ja arka poika, jota ei voitu koulussakaan pitää kuin yksi päivä, pantiin sitten suutarinoppiin.

Minä kirjoitan tässä nyt paljon enemmän Emil Aaltosesta kuin näyttelykirjan kirjoittajat Mika Törmä ja Anitta Nurmi, ja kuten sanottua, pidän heidän ansionaan nimenomaan sitä, että he keskittyivät teollisuudenalaan, sen
kehitykseen nimenomaan mainituilla tehtailla ja sen osuuteen ihmisten elämässä eivätkä johtajan persoonaan.

Toivottavasti suuri yleisö löytää tämän erään aikakauden merkittävimpiä kulttikulutustavaroita valmistaneiden tehtaiden näyttelyn. Hollannikkaat ja nahkasohvien nahka edustavat merkittävällä tavalla suomalaista lähihistoriaa, suomalaista kulttuuria, ja kulttuurihan on eri asia kuin kylddyyri. Kylddyyriäkin Emil Aaltosen tehtaissa tehtiin, ja sitä edustaa viereisen kuvan esittämä, museon sisäänkäynnin vitriinissä sijaitseva kenkä. Sillä nimittäin on voitettu kultamitali vuoden 1930 Barcelonan maailmannäyttelyssä. (27.5.2016)