Jope ja monikulttuurisuuden kukkaset

Jorma Jope Pitkäsen 70-vuotisnäyttelyt Kellarikalleriassa (Olavi Leskisen katu 12, Suonenjoki) 3.-28.7.2017

Koska Savoon saapui eilen helle ja kukkaset kukkivat, uniotkin vetelivät vielä viimeisiään, lykkäsimme talonmaaluun jatkamista pitkälle iltapäivään ja läksimme kirkolle huvittelemaan. Jo menomatkasta alkoi tuntua siltä, että auton ilmastointilaitteesta olivat nesteet lopussa.

Heti ensimmäiseksi suuntasimme Suonenjoen kirjaston yhteydessä olevaan Kellarikalleriaan, jossa Suonenjoen taideseuran kesänäyttelyn työt olivat vaihtuneet Jorma Jope Pitkäsen 70-vuotisnäyttelyyn. Meitä velvoitti tähän jo se, että hänen sarjakuvahahmonssa Mauno Mansikka vaikutti Kärkkälässä. Lisäksi hänen hahmoihinsa kuuluu anarkistinen Karjalan evekkomummo Lempi.

Monikulttuurisuus on kuulunut Jopen aiheisiin. Myös kotoperäinen. Julkisen sanan neuvosto mainosti häntä takavuosina huomauttamalla hänen erään sarjakuvahahmonsa ulkohuussista, jossa oli sipulikupoli, mikä tapahtuma, siis tämä julkisen sanan neuvoston julkilausuma, olikin kuin suoraan Jopen omasta tuotannosta, vaikka tokkopa hän olisi itse mitään sellaista keksinyt. Mutta ulkomaalaisetkin ovat saneet osansa, eivät vain kotoiset ortodoksit ja valtakirkon jäsenet, ja mitä muslimeihin tulee, hän on siinäkin liikuskellut niillä rajolla, joilla saattaa alkaa saada palautetta. Mutta Jope on tottunut riskinottaja mielipiteiden saralla, sillä hän kertoo olleensa nuoruudessaan taistolainen, ja kyllähän siitäkin hyvästä sai silloin lähimmäisiltään välillä palautetta.

Kärkkäälässä on jouduttu jo varhain tekemisiin ulkomaanelävien kanssa, sillä mansikanviljelijät ovat olleet pakotettuja turvautumaan entisten itäblokin maiden väestöön poimintatyöläisten hankkimisessa. Vaikka suhteet ovat ehken jo monikymmenvuotiset, ristiriidoilta ei edelleenkään vältytä, ja luonteeltaan ne ovat juuri niin naurettavia kuin Jope on piirtänyt.

Tässä päivänä muutamana kävi niin, että eräs viisi-, kuusikymppinen pariskunta oli koko päivän raapinut perikunnan taloa vanhasta maalista. Kun maalinraavinta oltiin illan tullen saatu suurin piirtein päätökseen ja maalaustakin aloiteltu, rouva saapasteli rikkinäisesä flanellipaidassa, pitkävartisssa maaliroiskeisissa kumppareissa ja nuttura osin purkautuneena pihalla. Yhtäkkiä siinä viereisellä tiellä joku teki äkkikäännöksen ja palaisi pariskuntamme pihatien risteykseen. Autosta syösyi ulos mies ja nainen, jotka polottivat ankarasti venäjältä kuulostavaa kieltä. Nainen jäi auton ovensuuhun komentelemaan ja mies ryntäsi risteyksessä sijaitsevan lupiiniesiintymän kimppuun.

Edellä mainittu harrastelijatalomaalariemäntä käveli auton viereen siinä toivossa, että kummallinen seurue voisi ottaa häneen normaalin inhimillisen puhekontaktin ja kohteliaasti neuvotella lupiinikysymyksestä. Seurue ei toiminut odotetulla tavalla. Mies vilkuili nutturapäähän vähän hädissään ja yritti palata useampaa otteessen autolle, mutta säkättävä nainen ei antanut periksi vaan jatko säksätystään.

Sitten mies lähestyi kourineen sitä ainoaa valkoista lupiinia, jonka tien toisen puolen asujaimet olivat merkinneet isolla kepillä antaakseen sen rauhassa muodostaa siemenet ja korjatakseen sitten ne talteen ja kylväkseen pihalleen, jonka kokoelmasta valkoiset puuttuivat. Sillä siunaaman hetkellä emännän nutturasta irroneet haiveneet sähähtivät pystyy samalla kuin hänen keskarinsa.

Emäntä seisoi minuuttikaupalla sähköistyneet haivenet ja keskari pystyssä siinä ulkamaalisten auton vieressä. Seurue säksätti vain tosilleen, kunnes mies syöksyi autoon, starttasi, ja ainoaksi kontaktiksi autoseurueen taholta jäi miehen vahingoniloinen, reipas vilkutus.

Sittemin kävi ilmi, että kyseessä eivät olleet veneäläiset vaan ukrainalaiset. Tapaus vähensi mainitun mansikkansa lupiineihin, juhannusruusuihin ja pihasyreeniin vaihtaneen kesänviettäjäpariskunnan ahdistusta Ukrainan tilanteen vuoksi. Rouva on korjannut nutturansa ja on sitä mieltä, että hänen puolestaan Putin saa miehittää vaikka koko Ukrainan.

Ja siltä varalta, että joku kuvittelee, että kyse oli lupiineista, niin ei ollut, Kyse oli röyhkeydestä, jota mainittu ukrainalaisseurue osoitti. Olen itse matkustellut aika paljon ympäri tätä planeettaa, ja kyllä missä tahansa maailman maassa on tapana, että ulkomaaliset pyrkivät vähän kyselemään lupia, jos alkuperäsiväestön kotimman kamaralta ruvetaan jotain repimään, varsinkin suoraan jonkun alkuperäisväestön edustajan silmielln alla.

Kyse voi tietenkin olla siitä kulttuurintutkimuksen opintoja harjoittaessani oppimastani seikasta, että eri kulttuureissa julkisen tilan käsite vaihtelee. Lähi-idässä liikkuneet tietävät, että sikäläiset saattavat tulla fyysisesti erittäin lähelle vaikka rautatieasemalla. Meillä taas oma tila on aika laaja. Voi olla, että ukrainalaiset eivät ymmärrää meikäläista tapaa mieltää ikään kuin omaan 'pihapiiriimme' myös sellaiset pihan lähellä olevat alueet, joilla ei ole mitään ilmeistä muuta virallista toimintaa, ts. tila saattaa muuttua olosuhteista riippuen julkiseksi aika pitkän matkan päässä. Kun se marjankasvattaja, jonka palkollisia tämä seurue oli, oli ottanut puheeksi tapauksen, seurueen jäsenet olivat korostaneet, etteivät olleet keränneet kasveja pihasta. Ja se pitää ehdottomasti paikkansa.

Itse kohtalaisen runsaasti reissanneena olisin turistina vastaavassa tilanteessa sanonut jotain siinä vieressä seisovalle paikkakuntalaiselle ennen niiden olkonkin rikkakasvien repimistä. Esimerkiksi Kiinassahan salkoruusu on rikkakasvi. Olen itse joutunut kiusaukseen ottaa siemeniä eräästä Dunhuangissa kasvanesta, siementävästä salkoruususta. En edes pyytänyt lupaa siemeniin, vaan aloitin siinä lähellä työskennelleen naisen kanssa keskustelun, jonka päämäärän mukaisena seurauksena keskustelukumppanini tarjosi minulle niitä siemeniä ikään kuin oma-aloitteisesti. (Tosin en sitten uskaltanut tuoda siemeniä kasvitautien pelossa Suomeen...)

Suosittelisin ukrainalaisille ulkomailla liikuskellessaan samaa menettelyä. Meillä on Suomessa jokamiehen oikeus, mutta meillä on myös ilmeisestikin ukrainalaista laajempi käsitys 'pihapiiristä' ja sen lähialueista.

 

Näyttelystä tuleessamme ajoimme Suonenjoen Vianorille siinä toivossa, että saisimme auton ilmastointilaitteeseen lisää potkua. Se onnistui heti siltä seisomalta. Mahtava palvelu siinä firmassa!

 

Ja nyt kukkii vihdoin ja viimein juhannusruusukin, lähes heinäkuun puolivälisssä. Yleensä se on kerennyt kukkimaan loppuun jo hyvissä ajoin ennen nimensä mukaista ajankohtaa.

 

PS. Samalla reissulla isäntä kävi myymässä Suonenjoen kirjastoon kaksi kappaletta teostaa Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä. Toimitamme ne sinne mitä pikimmin. (11.7.2017)