Kankurin jälkien paikkailua

Kashmirpatalaput

Teollisuudessa tuotetaan mitä halutaan, ei sitä mitä tarvitaan. Ayn Rand sanoi, että kenekään toisen tarve ei saa olla motiivi tehdä mitään. Pitää tehdä vain sitä, mitä itse haluaa. Niinpä jouduin tässä päivänä muutamana paikkaamaan ainakin kymmenen vuotta vanhat housut. Tämä johtui vain osittain siitä, että olen köyhä. Enemmän syynä oli se, että vaatetusteollisuus ei kykene tuottamaan sellaisia housuja, joita aikuinen naisihminen voi käyttää, ja tämä johtuu siitä, että vaatetusteollisuusmiehiä ja -naisia ei satu hotsittamaan sellaisten tuottaminen.

Housut, joita vaatetusteollisuus tuottaa, ovat suorastaan häpeällisiä. Televisiossa on näytetty, miten Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut esiintymään valtiovierailuilla kalsarisillaan. Ovathan ne olleet puhtaat, varmaan suoraan paketista päälle vedetyt, mutta kalsongit ne ovat silti. En tiedä, miten reagoitaisiin, jos joku miespuolinen valtiollinen johtohenkilö ilmaantuisi julkiselle paikalle pelkissä pitkissä kalsareissa.

Sanna Marin on sentään nuori ja hoikka, mutta kyllä "rikoo on riskillä ruma". Joten paikkasin vanhat housuni. Ne olivat rispaantuneet kuin laulun rippipuku, nimittäin haaroista, ja niinpä jouduin ottamaan housuista vähän kaavantynkää, että sain paikkani jotenkin istumaan. Kokonainen päivä kului housunpaikkuussa. En rupea tässä nyt valokuvin esittelemään paikattuja pöksyjäni, mutta totean, että niillä voi mennä Suonenjoen S-markettiin ja Uukuniemen kyläkauppaan, mutta ei Kuopiossa lähi-K-markettiin.

Teollisuus ei pysty, koska kaupallisia tuottajia ei hotsita, tuottamaan myöskään kunnon patalappuja. En väitä, ettenkö olisi koskaan päässyt ostamaan kevollisia patalappuja. Kaksi ihan hyvää olen ostanut. Kun tein oheisen kuvan patalappujen kangasta, läheisten solkenaankuoleminen ei ollut vielä alkanut, joten patalaput olivat kesannoineet minulla vähintään puolen vuosikymmentä ennen kuin toissapäivänä ne tein.

 

Kangas on tehty poppanaloimeen, jossa on ollut kuvikassidos, mutta minä olen käyttänyt sitä peraatteessa ruutukuviota muodostavaa sidosta miten on sattunut. Loimien välissä on myös mitä sattuu, ja vaikka se ei tässä pienessä kuvassa näy, valkoiset raitojen osat koostuvat kahdenlaisesta valkoisesta rinnakkain eli luonnonvalkoisesta kalalangasta ja kiiltävästä, kirkaan valkoisesta merseroidusta puuvillasta. Myös mustia on useammanlaisia rinnakkain mustissa raidoissa. Raita on paikoin epäsäännöllisesti lainehtivaa siksi, että samassa viriössä on useampia lankoja, molemmissa viriöissä kuitenkin aina vähintään joku musta ja joku valkoinen. Tummemmissa "mustavalkoisissa" kohdissa valkoinen merseroitu puuvillalanka on vaihdettu vaalean vihreään. Joten aika mielenkiintoinen materiaalikokeilu. Synnyttää paitsi valoefektin, vaikuttaa myös materiaalintuntuun muuten.

Kirkaanpunainen on tavan kampavillaa, mutta purppuranpunaisen materiaalista en ole päässyt selvyyteen. Kun olen neulonut viime aikoina sukkia käyttäen niihin osittain kasmirlankaa, olen alkanut aprikoida, joskohan tuo violetti on kasmiria – johon on sekoitettu sinertavää metallinhohtoista tehostekuitua.

Tosin en tiedä, paljonko tällä hienostuneella materiaaliyhdistelmällä on väliä, kun pitää ottaa ylitsevuotavainen tomaattihaukipotti uunista.

Isot patalaput ovat itseasiassa patalapun ja patakintaan risteymät, eli niissä on kädelle tasku. Ne ovat ehkä hiukan liian isot… Patalappujani varten en ole ostanut mitään. Harmaat reunukset ovat kotoisin nilkkapituisesta villaliivihameesta, jota lyhensin. Muut kanttinauhat ovat äitini jäämistöstä. Samasta kutomastani kankaasta, samalla "en osta mitään"-periaatteella, olen tehnyt myös tavallisia neliönmuotoisia patalappuja, joita olen antanut lahjoiksi. Jäljellä on vielä tarpeet yhteen tuollaiseen yksinkertaiseen pitkulaiseen sekä yhteen neliönmuotoiseen, ja ne ehkä valmistuvat, jos joskus vielä erehdyn lukemaan jotain Ayn Randilta :-)

(9.5.2020)